Valmennus tehostuu Pajulahden ja Kisakeskuksen ansiosta

TUL:n painimenestys nojautui suunnitelmalliseen valmennukseen. Ongelmana oli edelleen löytää varoja painivalmentajan palkkaamiseen. Sulo Hostila jatkoi 1950-luvulla kr. room. painin valmentajana. Raumalaiselta Aleksanteri Revolta tiedusteltiin halukkuutta tilapäiseksi vapaan painijoiden ohjaajaksi. Hän suostui ja aloitti tehtävässä vuoden 1953 aikana. Painijoiden leiritys Pajulahdessa jatkui 1950-luvulla aiempien vuosien mallin mukaisesti vapaan ja kr. room. painijoille erikseen. Leirille kutsuttiin yleensä vähintään kuusitoista painijaa.i

Valmennuksen uusista suuntaviivoista keskusteltiin 1954. Sulo Hostilan esityksestä keskityttiin edustusmiesten valmennukseen. Vajaan kahden vuoden kuluttua koettiin tämä ongelmaksi. Kun voimavarat kiinnitettiin huippupainijoihin, painijaoston mielestä ”varsinainen muokkaustyö on jäänyt toiselle sijalle”.ii

Valmentaja Sulo Hostila erosi maaliskuussa 1956 valmentajan paikaltaan, koska ministerin ja kansanedustaja Penna Tervon kuolema vei hänet varaedustajan paikalta eduskuntaan. Tilalle valittiin huippuvuosinaan Varkauden Tarmoa edustanut Veikko Tarvainen. Hän aloitti työnsä elokuussa 1956 perinteiseen tapaan kiertomatkalla painijoiden luokse. Sen jälkeen hän oli varsin tyytyväinen painijoiden kuntoon. Kesän aikana sitä oli pidetty yllä mm. pelaamalla jalkapalloa ja harrastamalla yleisurheilua. Tarvaisen mielestä nämä ”syrjähypyt” olivat sallittuja, kunhan lajeja ei ottaisi liian vakavasti.

Ylimääräisen hatun noston Tarvainen tarjosi Vaasan Tovereille Ruotsin Sundsvalliin suuntautuvan yhteydenpidon ansiosta. Tovereiden esimerkin innostamana myös Kauhavan Visa teki seuraottelun Ruotsin puolelle. Keski-Suomessa Tarvainen osallistui Äänekosken Huiman kesäpaineihin ja piti Jämsänkoskella Heikki Marjosen kanssa painileirin. Valmentaja kehui Huiman paineissa Väinö Hakkaraisen, Hannu Nejlikin ja Otto Tikanderin otteita. Porin suunnalla Kelpo Gröndahl harjoitteli tosissaan jäätyään mitaleitta TUL:n vapaapainin mestaruuskisoissa. Lisämotivaatiota tuli, kun Gröndahlin 8-vuotias Tarmo-poika oli tiedustellut isältään kisojen jälkeen, oliko Tampereella paljon ihmisiä näkemässä häviötä. 7-vuotias Pertti oli puolestaan uhannut menevänsä sedälleen ottopojaksi, koska hän ei kehtaa enää olla kotona isän hävitessä kaikille.

TUL ja Painiliitto olivat sopineet järjestävänsä omat valmennuksensa aina katsastuksiin saakka. TUL:n painijaosto piti olympialeirin 25 painijalle. Erikseen todettiin: ”Valmentajalle päätettiin antaa valtuudet kurin ja järjestyksen hoitamiseen leirin aikana.” Valmentaja Veikko Tarvaisen mukaan leiri onnistui erinomaisesti ja henki painijoiden välillä oli hyvä. Leirillä loukkaantui kaksi painijaa. Petter Nordlundilta murtui kämmenluu ja Kauko Jaatiselta pikkusormi.iii

TUL:n olympiavalmennettavat painijat 1956

Sarja	Painija
52 kg	Matti Rantala, Kauko Tolvanen ja Teuvo Näätänen
	Varalle: Matti Hottinen
57 kg	Hannes Nejlik, Rauno Ruonala, Tauno Holappa
	Varalle Onni Hakkarainen ja Tenho Haapala
62 kg	Arvo Kyllönen, Kauko Jaatinen ja Tauno Mattila
	Vapaapainissa karsivat Ruikka, Aleksander Repo ja Uitto
67,5 kg	Väinö Hakkarainen, Veikko Peltonen, Olavi Niemi ja Peter Nordlund
	Vapaapainissa karsivat Hurden ja em. painijat
73 kg	Eino Ikola, Pentti Hämäläinen ja Aulis Immonen
79 kg	Aarno Seppälä, Veikko Haapamäki ja Veijo Piiparinen
87 kg	Kelpo Gröndahl, Ivar Wacklin ja Eino Löppönen
Yli 87 kg	Taisto Kangasniemi, Kaino Mäkelä ja Vihtori Ahven
	Jonkun em. estyessä harjoitusvastustajaksi Esko Ojanperä

Lähde: SUA TUL:n arkisto painijaoston pk. 2.9.1956.

 

TUL:n edustuspainijat olivat vuonna 1958 tyytymättömiä harjoitusleirien pituuteen. Neljä päivää jäi liian lyhyeksi. Painijaosto piti sitä kuitenkin riittävänä ainakin kesäaikana, jolloin miehet olivat keskenkuntoisia. Jaostolaisten mielestä leirit olivat yleisesti ottaen vastanneet tarkoitusta. Valitus auttoi, sillä keväällä 1960 leiri kesti jo viikon. Työläispainijoiden pääleiripaikat olivat kahdessa paikassa. TUK:n perustamisen aikoihin 1959 Pajulahdesta tuli sen harjoittelukeskus. TUL rakennutti läntiselle Uudellemaalle Pohjan Kuovilan kylään Kisakeskuksen.iv

Persoonallinen ja pidetty Veikko Tarvainen erosi maaliskuussa 1958. Koulutusohjaajaksi palkattiin edelleen omaa painiuraansa jatka tamperelainen Taisto Kangasniemi. Hän hoiti tehtävää lähes neljä vuotta eroten vuoden 1961 lopulla. Seuraajaksi valittiin vapaapainijoita ohjannut Aleksanteri Repo, joka hallitsi molemmat painimuodot ja inkeriläisenä venäjän kielen. Syksyllä 1965 liittovalmentajiksi palkattiin Helsingin Jyryn Ilmari Ruikka ja Haukiputaan Heiton Erkki Ukkola. Vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi heidät palkattiin ensin vain kuukaudeksi. Luottamus liittovalmentajiin rakoili 1966. Heidän väitettiin kilpailuissa suosineen ja huoltaneen omien seurojensa kasvatteja.v

klikkaa kuva suuremmaksi


TUL:n seuravalmentajia: Arvi Kousa, Tapio Meriluoto, Ilmari Ruikka ja Martti Tolvanen. TUL-lehden valokuvia/Suomen Urheilumuseo.

TUL:n paini valmistautui hyvissä ajoin vuoden 1964 Tokion olympialaisiin nimeämällä olympiavalmennusehdokkaansa jo joulukuussa 1962. Näihin TUL:n huippuihin kuului kahdeksantoista painijaa.

TUL:n olympiavalmennusehdokkaat vuoden 1964 olympiakisoihin

Risto Björlin Vaasan Toverit	Risto Hannus Haukiputaan Heitto
Mauno Ukkola Haukiputaan Heitto	Martti Peltola Koskenkylän Riento
Teuvo Näätänen Kauhavan Vesa	Väinö Hakkarainen Suolahden Urho
Raimo Taskinen Kemin Into	Aulis Immonen Varkauden Tarmo
Paavo Laukkanen Rovaniemen Lappi	Kalevi Peltonen Pihlavan Työväen Urheilijat
Markus Aaltonen Rovaniemen Lappi	Martti Miettunen Helsingin Kotkat
Hannu Erkkilä Haukiputaan Heitto	Reijo Tenhunen Outokummun Vesa
Kauko Jaatinen Vaajakosken Kuohu	Ivar Wacklin Suolahden Urho
Eero Tapio Haukiputaan Heitto	Taisto Kangasniemi Tampereen Painiseura

Lähde: SUA TUL:n arkisto, painijaoston pk. 4.12.1962.

 

Elokuussa 1963 TUL:n painijaoston jäsenet lukivat lehdestä, miten Painiliitto oli valinnut 24 painijaa olympiavalmennukseen. Jaoston sihteerin saaman tiedon mukaan heistä neljä oli TUL:n painijaa, joille Painiliitto oli jo lähettänyt leirikutsun ottamatta mitään yhteyttä TUL:n painijaostoon. Jaosto esitti yhteistä olympiavalmennusta, johon Painiliitto ei ollut halukas. Se oli valmis ottamaan TUL:n painijoita omaan olympiavalmennukseensa korvausta vastaan. Tämä toteutui kesällä 1964, jolloin Painiliiton Vierumäen leirille pääsivät Taisto Kangasniemi, Eero Tapio, Raimo Taskinen ja Paavo Laukkanen.vi

Painiliitto esitti uudelleen ennen Tokion olympialaisia yhteisleirejä. Niistä haluttiin mielipide myös painijoilta. Keijo Siitari, painijaoston sihteeri, tiedusteli Raimo Taskiselta, Paavo Laukkaselta ja Eero Tapiolta haluavatko he mennä ”porvareiden kanssa yhdessä” leirille vai mieluummin oman liiton järjestämälle kuten puhuttiin karsintojen yhteydessä. Yhteisleiri merkitsisi Siitarin mukaan, ettei omia leirejä enää kannata pitää. Liiton työvaliokunta oli jättänyt asian jokaisen urheilijan harkittavaksi henkilökohtaisesti.vii

Lopulta puolentoista viikon kuluttua painijaosto teki päätöksen urheilijoiden puolesta. Perusteena oli tehdä kaikki mahdollinen TUL:n painijoiden menestymisen eteen. Huippu-urheilussa menestyminen ajoi oman, Painiliitosta eriytyvän painin edelle. Kylmät realiteetit eivät puoltaneet oman valmennusleirin järjestämistä. Jaosto pyysi Tapiota, Taskista, Laukkasta ja Kangasniemeä osallistumaan Painiliiton järjestämälle ensimmäiselle olympiavalmennusleirille kesäkuussa 1964. ”Liiton (TUL:n) kannalta on erittäin suotavaa, että kaikki TUL:n painijat, jotka kyseiselle leirille on valittu, myös sille osallistuisivat, se, että oman leirin sijasta joudumme antamaan kehoituksen osallistua Painiliiton järjestämälle leirille, johtuu lähinnä loppukarsintoihin selviytyneen ryhmän pienuudesta, sillä jos järjestämme omat leirit eivät olympiavalmennukseen saadut määrärahat mene kokonaisuudessaan niiden hyväksi, joiden käyttöön varat ovat tarkoitetut ja hyöty ehkä on pienempi. Ymmärrämme toki, että omat leirit hengen kannalta olisivat huomattavasti paremmat.”viii

Painijaosto pyrki järjestämään mahdollisimman hyvät harjoitusolosuhteet olympiaehdokkaista Eero Tapiolle ja Raimo Taskiselle. Tapio kuului Haukiputaan kunnan työntekijöihin. Sen kunnanhallitukselta pyydettiin, että olympialeirien aikana, kesäkuussa viikko ja elokuussa lähes kaksi viikkoa, Tapio saisi aivan normaalin kuukausipalkan. ”Ymmärrämme, ettei kunnallanne ole kovin suuria summia varattuna tämänlaatuisiin ylimääräisiin menoihin, mutta toisaalta Tapio olympialaisiin päästessään mainostaa paitsi maatamme myös asuinseutuaan Haukipudasta, joten aivan ilman vastinetta ei mahdollisesti myöntämänne määräraha suinkaan mene.” Raimo Taskinen työskenteli Kemin Osuuskaupassa, jolta toivottiin muiden yritysten ja yhteisöjen tavoin tukea työntekijänsä olympiavalmennukseen niin, ettei harjoitusleireille kulunutta aikaa vähennettäisi Taskisen palkasta. Perustelut olivat samankaltaiset kuin Tapion tapauksessa. Lisäksi korostettiin Taskisen olevan paitsi mestariurheilija niin myös erinomainen työntekijä.ix

TUL aloitti 1965 seuroille suunnatun valmentajakoulun painin lisäksi painonnostossa, nyrkkeilyssä ja yleisurheilussa. Painissa neliviikkoisille kursseille valittiin Erkki Ukkola Haukiputaalta, Sulo Torvinen Lieksasta, Johan Toivokainen ja Ilmari Ruikka Helsingistä sekä Martti Rissanen Joensuusta.x

Olympiakomitea pyysi jo keväällä 1965 TUL:lta valmennussuunnitelmaa, talousarvioita ja ehdokkaita vuoden 1968 olympiakisoihin. TUL nimesi viisitoista painijaa. Kr. room. painin 52 kilon sarjan ehdokkaita olivat Haukiputaan Heiton Veikko Järvelä, Vuoksenniskan Ryhdin Arto Kyllönen ja Vaasan Tovereiden Lars Lax. He kaikki olivat syntyneet vuosina 1942–1944. Heistä Lax oli vuoden 1964 Suomen mestari. Kemin Innon Raimo Taskinen ja Matti Horttanainen Rovaniemen Lapista nimettiin 57 kilon sarjaan. Taskinen oli Suomen mestari 1963 ja 1964 sekä Pohjoismaiden mestari 1965. Seuraavaan 63 kilon sarjaan olympiavalmennettaviksi nostettiin Rovaniemen Lapin Veikko Horttanainen ja Pietarsaaren Innon Ilmari Timonen. Heistä Timosta kehuttiin erittäin lahjakkaaksi painijaksi, jonka kehitystä oli hidastanut vakava loukkaantuminen Katowicen kisoissa. Eero Tapio oli itseoikeutettu sarjan 70 kilon olympiaehdokas. Muut sarjan ehdokkaat olivat Haukiputaan Heiton Risto Hannus ja Suolahden Urhon Pentti Jakonen. Kr. room. painin raskaisiin sarjoihin, 97 kiloa, nimettiin Suolahden Urhon Heljo Hakulinen ja yli 97 kilon sarjaan Haukiputaan Heiton Osmo Hekkala. Vapaapainin olympiavalmennettavaksi TUL tarjosi Koiton Riennon Kaarlo Nykästä sarjaan 52 kiloa. Hän oli SM-kakkonen 1963 ja 1964. Helsingin Jyryn Antti Lehtinen, sarja 70 kiloa, oli Suomen juniorimestari 1962 ja siten olympiaehdokas. Vapaapainin SM-hopeamitalisti vuodelta 1965, sarjan 78 kiloa Pentti Mehto Koiton Riennosta, oli TUL:n painijaoston sihteerin Keijo Siitarin mukaan ”todellinen vapaapainilahjakkuus” ja siten kuului olympiaehdokkaisiin.xi

Yhteistyö valmennuksessa oli parempaa kuin aikoihin 1966, jolloin Painiliitto pyysi Pajulahden I olympialeirille TUL:n painijoista Veikko Järvelän, Eero Tapion ja Osmo Hekkalan. Silti pientä säröä saatiin aikaan sillä, että Painiliiton kutsu tuli varsin myöhään ja myös Raimo Taskisen olisi TUL:n mukaan kuulunut leirille. TUL järjesti helmikuussa 1967 oman MM-valmennusleirin Oulussa, jonne kutsuttiin viisitoista kr.room. ja viisi vapaan painijaa. TUL:n olympiavalmennettaville pidettiin vielä leiri Kisakeskuksessa. Ohjaajina toimivat Ivan Arsenin Neuvostoliitosta ja Jussi Toivokainen. Liittovalmentajille Erkki Ukkolalle ja Ilmari Ruikalle annettiin mahdollisuus seurata leiriä. Seuraava yhteinen leiri pidettiin huhtikuussa 1968 Sodankylässä, jonne kokoontuivat olympiakisaehdokkaat. TUL:sta Painiliitto kutsui Eero Tapion, Osmo Hekkalan ja Raimo Taskisen. TUL oli jälleen tyytymätön. Se olisi halunnut leirille myös Arto Kyllösen.xii

Vuoden 1968 päätteeksi TUL nimesi omat ehdokkaansa seuraavan olympiadin valmennettavista. Listassa ensimmäisenä oli 74 kilon sarjaan Eero Tapio lyhyesti todettuna: ”Perustelut lienevät tiedossa.” Osmo Hekkalaa esitettiin sarjaan yli 100 kiloa. Hän oli 1968 SM-painien toinen. Alle sadan kilon sarjaan vahvin nimi oli Haukiputaan Heiton Jouko Arfman, SM-painien toinen vuosina 1967 ja 1968. Helsingin Jyryn Erkki Hämäläistä ehdotettiin sarjan 82 kiloa olympiavalmennettavaksi. Hän oli vuoden 1968 SM-painien kolmas. Sarjaan 62 kiloa TUL esitti Haukiputaan Heiton Heimo Jämsää, meriittinään SM-painien toinen tila 1968. Itse oikeutettu sarjaan 57 kiloa oli Kemin Innon Raimo Taskinen, joka oli saavuttanut Suomen mestaruuden vuosina 1963–1967 ja pronssia 1968. Lisäksi TUL ehdotti olympiakomitealle valmennuksen piiriin Taskisen harjoitus- ja seuratoveria samasta sarjasta Seppo Nordlundia, joka oli Suomen mestari 1968. Vahva ehdokas oli myös Suolahden Urhon Pentti Jakonen, sarja 68 kiloa, SM-hopeaa 1963 ja 1967. Jakosen kanssa kehittynyt seuratoveri Risto Kautto nimettiin myös joukkoon. Hän oli TUL:n juniorimestari ja miesten TUL:n mestaruuskisojen kakkonen. Kauttoa kehuttiin: ”Erittäin lupaava tulokas, joka vielä vähäisistään saavutuksistaan huolimatta on kehityksen jatkuessa ehdokas olympialasiin 1972.”

TUL:n olympiavalmennus tähtäimessä München oli tarkoitus hoitaa liittovalmentajien valvonnassa suurimmaksi osaksi kotiharjoitteluna. Lisäksi tarvittiin kolme noin kymmenen päivän leirijaksoa, jolloin painijoiden virheitä korjattaisiin ja parannettaisiin tekniikkaa ja taktiikkaa. Kilpailukokemuksen karttumiseksi vaadittiin tukea myös vähintään kahta kansainvälistä kilpailua varten. Yhteensä nämä suunnitelmat budjetoitiin maksamaan vuosittain runsaat 19 000 markkaa. Olympiakomitea myönsi vain vajaan kolmanneksen, 6 000 markkaa. Painijaosto ei vähäistä määrärahaa erikseen kommentoinut,xiii mutta pieni määräraha vähensi mahdollisuuksia kunnolliseen valmentautumiseen ja näkyi sitten menestymättömyytenä.

SM-painien TUL:n mitalimiehet Seppo Nordlund, Raimo Taskinen, Heimo Jämsä, Eero Tapio, Erkki Hämäläinen, Jouko Arffman ja Osmo Hekkala lähetettiin Painiliiton kanssa pidettävälle yhteisleirille Pajulahdelle tammikuussa 1969. Liittovalmentaja Ilmari Ruikka oli kuusipäiväisellä leirillä kahtena päivänä tarkkailijana. Seuraavana vuonna urheiluyhteydet Neuvostoliittoon toivat Nikolai Parkhomenkon Suomeen valmentajaksi pariksi viikoksi sekä veivät Ruikan ja Erkki Ukkolan yli kahdeksi viikoksi opintomatkalle Neuvostoliittoon.xiv

1970-luvulla aiempaa harvempi työläisurheiluliikkeiden painija pääsi olympiavalmennukseen. Olympiakomitea pyysi Montrealin olympiakisojen jälkeen nimeämään painille valmennusryhmät. Kr. room. painin A-ryhmään nimettiin TUL:sta Painiliittoon loikanneet Risto Björlin ja Raimo Hirvonen. B-ryhmässä oli kymmenen painijaa, joista TUL:n ja TUK:n miehiä olivat Haukiputaan Heiton Einari Suutari ja Helsingin Tarmon Jouko Kuossari (62 kg), Tampereen Painiseuran Jorma Juoperi (68 kg) ja Suolahden Urhon Risto Kautto (74 kg).xv

TUL:n oma valmentajakoulutoiminta jatkui Kisakeskuksessa. Vuonna 1977 painin kiintiö oli kymmenen osallistujaa ja yhdestä kolmeen kouluttajaa. Tarvetta olisi ollut enempään, sillä kurssille ilmoittautui 21. Pääluennoitsija tuli Neuvostoliitosta. Kisakeskuksen käyttöä harjoitteluun haittasi voimailusalin pienuus. Suuri sali oli usein varattu mm. lentopalloharjoituksiin. Palkallisina valmentajina toimivat TUL:n painissa vuodesta 1975 Raimo Taskinen ja TUK:n yhdistymisen ansiosta vuodesta 1979 Sauli Heinonen.xvi

<<< Työväen urheilun eheytys | Painiyhteydet Keski- ja Itä-Eurooppaan sekä Neuvostoliittoon >>>

Viitteet: