Eero Tapion mitaliputki

Kr. room. painissa satsattiin omiin Tampereen MM-kisoihin, jotka pidettiin kesäkuussa 1965. Suomen painille omat kisat olivat tärkeät. Ne aikaansaivat kohtuullisen tiivistä yhteistyötä, mihin oman leimansa antoi TUL:n 1963 vuodesta lähtien tiukentunut taloudellinen tilanne. Imatran jälkikarsintoihin Painiliitto kutsui TUL:sta Vuoksenniskan Ryhdin Arto Kyllösen ja Rovaniemen Lapin Veikko Horttanaisen. MM-kisajoukkueeseen valittujen kolme viikkoa kestävä leiri pidettiin Sipiniemen kansanopistolla Ruokolahdella. ”Leirin taloudellisista ehdoista ei Painiliitto ole antanut mitään tietoa, mutta katsottiin, että Painiliitto on velvollinen korvaamaan leirin kustannukset. Jos Painiliitto kieltäytyy kustannuksia suorittamasta, täytyy varat irroittaa jaoston talousarviosta.” Leirillä TUL:n painijat Raimo Taskinen ja Eero Tapio kaivoivat päivittäin muiden mukana neljä tuntia vesijohtoviemäriä. Siitä maksettiin painijoille neljä markkaa tunnilta. Ilman päivärahoja tämä veti Tapion oman talouden tiukalle. Viemärinkaivuun lisäksi painittiin sekä päivällä että illalla.i

klikkaa kuva suuremmaksi


Haukiputaan Heiton Eero Tapio, toinen vas., Suomen MM-kisajoukkueessa Tampereella 1965. Muut joukkueen jäsenet vas: Arje Nadbornik, Tapio, Veikko Koivuniemi, Martti Laakso, Kaarlo Wieser, Raimo Taskinen Kemin Into, Arto Savolainen, Reino Salimäki sekä valmentaja Veijo Vasko ja joukkueenjohtaja Kalervo Rauhala. Eero Tapion kok.

TUL:n painijoista kotiyleisön edessä MM-Tampereella painivat 70 kilon sarjassa Eero Tapio ja 57 kilon Raimo Taskinen, joka jäi kahdeksanneksi. Suomen toisen MM-mitalin väänsi Tapio, joka ylsi kolmanneksi. Hän taisteli pronssia tiukassa ottelussa japanilaista vastaan. Tapio muisteli myöhemmin, miten ensimmäinen arvokisamitali ja vielä kotikisoissa tuntui hienolle. TUK:sta oli esillä Reino Arponen, joka nousi kansallisesta I luokan painituomarista kansainvälisen tason tuomariksi, minkä jälkeen hän vihelsi yhdet MM- ja kahdet EM-kisat sekä noin kymmenessä maaottelussa.ii

klikkaa kuva suuremmaksi


Eero Tapio taisteli omissa MM-kisoissa 1965 ensimmäisen arvokisamitalinsa ottamalla pronssia. Tapio kukisti mm. bulgarialaisen Guro Gurovin. Eero Tapion kok

Työläisurheiluliikkeiden kr. room. paini ei Tampereen MM-kisojen jälkeen päässyt juhlimaan ylen määrin SM-kisoissa. Yleensä 1960-luvun lopulla otettiin mitaleita yhtä paljon kuin 20 vuotta aiemmin pelkästään mestaruuksia. Parhaiten onnistui vuoden 1968 SM-kisat, joista TUL:n painijat saivat kahdeksan mitalia. TUK:laiset jäivät tällä kertaa ilman palkintosijoja. Heikoimmillaan jäätiin viiteen mitaliin. Ajanjakson menestynein painija SM-kisoissa oli Kemin Innon Raimo Taskinen, joka otti neljä mestaruutta. Ainoastaan seura- ja harjoitustoveri Seppo Nordlund yllätti hänet 1968 Oulussa. Taskinen joutui tyytymään kolmanteen tilaan. Työläisurheiluliikkeiden parhaat seurat kr. room. painissa olivat vuosina 1965–1969 TUL:n seurat Kemin Into ja Haukiputaan Heitto. Innolla oli Taskisen ja Nordlundin lisäksi mitalimiehenä Tuomo Kallijärvi. Haukiputaan Heitosta palkintosijoja keräsivät Veikko Järvelä, Heimo Jämsä, Osmo Hekkala, Jouko Arffman ja tietysti Eero Tapio. TUK:n mitalimies oli Tainionkosken Tähden Soini Meskanen.

Haukiputaan Heiton Osmo Hekkala oli aiemmin edustanut Kellon Työväen Urheilijoita. Valmentaja Erkki Ukkola kävi vokottelemassa Hekkalaa useamman kerran Haukiputaan Heiton riveihin, mutta pojan jässikkä viihtyi painin sijasta paremmin kuularingissä. Osmon isä Nilse Hekkala esitti maanviljelijänä toimivalle valmentajalle jo vähän iäkkäämmän mutta hyvin lypsävän Ilona-lehmän ostoa. Ukkola asetti ehdoksi, että talon poika lähtisi Haukiputaan Heiton harjoituksiin jatkamaan poikasena aloittamaansa harrastusta. Hekkalan Osmo oli sopiva raskaaseen sarjaan, 190 cm ja 102 kiloa. Isä hyväksyi ehdotuksen. Osmo ei heti suostunut. Mieli muuttui Ukkolan maksaessa Ilona-lehmästä kunnon rahat. Näin Osmo Hekkala siirtyi todellisella lehmäkaupalla Haukiputaan Heiton riveihin.iii

Vapaassa TUK:n painijat pärjäsivät SM-kisoissa vuosina 1965–1969 kr. room. painia paremmin. Hyvinkään Urheilu-Tovereiden Pentti Koskinen otti useamman mitalin. Mestaruuden hän pokkasi 1969. Se olikin ainoa ajanjakson työläisurheiluliikkeille tullut ykköstila vapaassa. Saman sarjan, Seinäjoen Sisun Pentti Ylinen saavutti myös palkintosijoja, kunnes hän loikkasi Seinäjoen Urheilijoihin ja siirtyi sieltä yhteistyöseuraksi perustettuun Seinäjoen Paini-Miehiin, jolloin hän myös pääsi kertaalleen arvokisoihin. Huonoimmillaan TUL ja TUK jäivät 1968 vapaassa kokonaan ilman mitaleita. Parhaimmillaan päästiin 1965 ja 1966 kuuteen mitaliin. Mitalimiehinä olivat 1966 Tampereen Painiseuran Martti Huuhka, Koskinen, Helsingin Kotkien Tage Nordström, Ykspihlajan Reiman Teuvo Ruotsala, Säynätsalon Riennon Helge Vigell ja Suolahden Urhon Ivar Wacklin.iv

Huolimatta kohtuullisesta menestyksestä SM-matolla TUL:n painijoista vain kolme pääsi 1960-luvun lopulla arvokisoihin. Osmo Hekkala Haukiputaan Heitosta paini neljänneksi Toledon MM-painien raskaassa sarjassa 1966. Kun Eero Tapio otti pronssia, TUL:n painijat menestyivät selvästi Painiliittoa paremmin. EM-paineja alettiin järjestää uudelleen 1966. Viimeksi ne oli pidetty 1949. Kisat järjestettiin vapaassa Saksan Liittotasavallan Karlsruhessa ja kr. room. painissa Essenissä. Helsingin Kotkien Tage Nordström ei yltänyt pisteille vapaapainissa. Sen sijaan Tapio ja Hekkala väänsivät sarjoissaan viidenneksi.v

klikkaa kuva suuremmaksi


Haukiputaan Heiton seuratoverit Eero Tapio ja Osmo Hekkala edustivat Suomea Toledon MM-paineissa 1966. Tapio otti jälleen pronssia. Hekkala paini neljänneksi. Eero Tapion kok.

1960-luvun puolivälistä alkaen Painiliiton ja TUL:n kiistat vähenivät. Seuraava sopimus solmittiin SVUL:n ja TUL:n välillä kesäkuussa 1966. Painissa sopuun päästiin syksyn arvokilpailujen jälkeen. Sopimus ei perusperiaatteiltaan juurikaan eronnut vanhasta. Siinä oli muutamia tarkennuksia. TUL ilmoittautui erikoisliittojen ja siten myös Painiliiton kilpailujäseneksi. Painiliitto lähetti joukkueet olympia-, MM-, EM- ja PM-kisoihin sekä maaotteluihin valittuaan ne varsinaisten (Painiliiton) ja kilpailujäsenseurojen (TUL) painijoista. SM-kilpailuja, avoimia kansainvälisiä ja kansallisia kilpailuja TUL sai järjestää Painiliiton luvalla. Nämä olivat nimensä mukaiset avoimet niin Painiliiton kuin myös TUL:n jäsenille. Avoimia eivät olleet kummankaan liiton mestaruus, omat kansalliset ja piirikilpailut. Painiliitto lupasi kutsua valiokuntiensa ja toimikuntiensa kokouksiin TUL:n painijaoston edustajia aina, kun asia koski kilpailujäsenseuroja. Seurojen kilpailujäsenyys ei kuitenkaan rajoittanut TUL:n ja Painiliiton omaa ja itsenäistä kurssi-, valmennus-, valistus- tai muuta toimintaa.vi

TUL esitti 1967 karsintojen uusimista sarjoissa 52, 57 ja 87 kiloa. Lisäksi MM-joukkueeseen tarjottiin joko huoltaja-valmentajaksi Erkki Ukkolaa tai tuomariksi Kauko Jaatista Jyväskylän Työväen Painiseurasta. Ukkola pääsi kisoihin. Edustajan matkakulut toivottiin sisältyvän Suomen joukkueen kuluihin. Karsintojen tuomaristoon TUL esitti kahtatoista tuomariaan, joista Painiliitto hyväksyi Martti Salosen, Taisto Pöyhösen, Arvo Leinosen, Jussi Toivokaisen, Unto Räsäsen, Olavi Westmanin, Tauno Nummisen ja Viktor Tsurkkan.vii

Yhteistoiminnan tiivistämisneuvottelut käytiin 1967. TUL vaati yhteisten joukkueiden johtajistoon painijoiden osuuden mukaista edustusta. Painiliitto oli valmis neuvottelemaan, mutta korosti molempien vastaavan omien edustajiensa kustannuksista. TUL halusi kansainvälisiä tuomarikortteja 6–10 tuomarilleen. Painiliitto piti TUL:n painierotuomareiden lähettämistä FILA:n kursseille asiallisena. Kuluista vastasivat kumpikin liitto omien tuomareittensa osalta. Yhteisille olympia- ja MM-valmennusleirille tuli päästää myös TUL:n valmentajia. Tätä Painiliitto piti täysin toteutumiskelpoisena, kunhan TUL vastaisi kuluista. Uusien painisääntöjen painatuksen toivottiin onnistuvan yhteistyössä. Tämä toteutuikin, ja TUL:n osuus oli 1 000 kappaletta. Lisäksi esitettiin yhteisen painioppaan kokoamista. Sen puuttumista pidettiin pulmana, miltei häpeänä. Molemmat toivoivat myös mahdollisuutta sopia yhteisesti kauden kilpailukalenterista. Kilpailuluvat vaadittaisiin tiettyyn päivämäärään mennessä. TUL:n painijaoston puheenjohtajaksi Erkki Puustisen jälkeen 1967 valittu Taisto Kangasniemi kiitteli kokousta leppoisaksi. Siinä toteutettiin Suomen painin parasta.viii

Vuoden 1967 arvokisoissa 26-vuotiaan Eero Tapion MM-kulta Bukarestissa oli kirkkain menestys. Se toi Suomen kultamitalikantaan MM-kisoissa 17 vuoden tauon jälkeen. Finaalissa Tapio paini ratkaisemattoman Unkarin Antal Steerin kanssa. Se riitti voittoon, joka tuli kuumissa olosuhteissa. Painimatolla oli lämmintä 42 astetta. Lehtimiesten mukaan ottelun jälkeen Tapio juoksi maton reunalle ja purskahti itkuun päävalmentaja Veijo Vaskon olkapäätä vasten. MM-kullan voittajan ja hänen valmentajansa, vuodesta 1956 Heiton painia vetäneen Erkki Ukkolan paluu kotiin Haukiputaalle ja vastaanottojuhlat tuntuivat mahtavalta. Seuran väki ja kunnan edustajat olivat vastaanottamassa. Kotiväkikin oli niin innoissaan, että unohtivat juhliin lähtiessään Tapion äidin ensin kotiin. MM-kulta näkyi painisalilla, jossa oli paljon pikku poikia. Menestys toi konkreettistakin hyötyä. Tapion rakentaessa seuraavana vuonna omaa taloa paikkakunnan isännät puoluekannasta riippumatta lahjoittivat puutavaraa. TUL luovutti tiilet. Yksi yritys lahjoitti pellit kattoa varten ja toinen lastulevyt. Maalarit ja tutut muurarit kävivät talkootyössä kuten myös seuratoverit.

klikkaa kuva suuremmaksi


Risto Björlin ja Martti Laakso kantoivat 1967 Tapiota Helsingissä kultatuolissa. Eero Tapion kok.

Vapaan MM-kisoihin 1967 New Delhiin ei Suomesta lähetetty ketään. Kr. room. EM-paineissa Minskissä Tapio oli toinen. Osmo Hekkala ei puolestaan enää yltänyt pisteille edellisvuoden tavoin kummissakaan arvokisoissa. Tapion menestys sai merkittävän arvostuksen, sillä hänet valittiin vuoden 1967 Suomen parhaaksi urheilijaksi. Toiseksi parhaaksi arvioitiin estejuoksija Jouko Kuha. TUL:n paras Tapio oli ollut jo vuodesta 1965.ix

Yhteistoimintaneuvotteluissa lokakuussa 1967 korostettiin, että arvokisajoukkueita valittaessa TUL:n edustajan tulisi olla paikalla. Näin TUL ilmoittaisi kantansa painijoista, joukkueen johtajista ja tuomareista. Painicupin sääntöihin toivottiin muutosta, vapaapainin erottamisesta kr. room. painista.x Rakentavasta hengestä huolimatta TUL:ssa oltiin tyytymättömiä heidän painijoidensa määrään olympiakatsastuksissa 1968 ja siihen, ettei Painiliitto valintojen tehdessään ollut ottanut yhteyttä yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. TUL:n painijoita oli hyväksytty vain kaksitoista ja tuomareita viisi. TUL paheksui Painiliitolle sen menettelyä. Se vaati Vaasan Tovereiden Lars Laxin, Äänekosken Huiman Heikki Hedmanin, Mikkelin Vauhdin Lauri Ollikaisen, Nokian Pyryn Seppo Koskisen, Suolahden Urhon Risto Kauton, Tampereen Painiseuran Teuvo Sällilän ja Säynätsalon Riennon Helge Wigellin pääsyä katsastukseen. TUL:n mielestä Painiliitto ei noudattanut Seinäjoella eikä myöskään Kuortaneen jatkokarsinnoissa yhteistoimintasopimusta ja sen jälkeisiä yhteistoimintaneuvottelujen päätöksiä valitessaan painijoita ja tuomareita. TUL:n painijaosto lähetti jälleen kirjeen Painiliitolle moittien sen menettelyä. Mikään ei auttanut. Mexicon olympiakisoissa 1968 Eero Tapio oli ainoa TUL:n painija. Tapio väänsi viidenneksi, mikä oli heikosti menneiden kisojen paras suomalaissaavutus painimatolla. Tapio itse harmitteli tappiotaan Länsi-Saksan Klaus Rostille. Se pudotti hänet mitalikamppailuista. Muut vuoden arvokilpailut, EM-painit, jäivät TUL:n painijoilta väliin, koska yhteistyö ei sujunut Painiliiton kanssa. Tapiokaan ei osallistunut ennen olympiakisoja pidettyihin Västeråsin EM-paineihin.xi

Painiliitto oli valinnut helmikuun 1969 MM-karsintoihin TUL:sta Kemin Innon Seppo Nordlundin ja Raimo Taskisen, Haukiputaan Heiton Heimo Jämsän, Eero Tapion, Jouko Arffmanin ja Osmo Hekkalan, Suolahden Urhon Pentti Jakosen, Helsingin Jyryn Erkki Hämäläisen ja Helsingin Kotkan Tage Nordströmin. TUL:n esitti karsintoihin vielä Suolahden Urhon Soini Kauppista ja Martti Pykäläistä sekä Voikkaan Viestin Kauko Järvisaloa. MM-kisoihin Argentiinan Mar Del Platan pääsi TUL:n painijoista vain Eero Tapio, joka oli sarjassaan 74 kiloa komeasti toinen. EM-kisoissa Italian Modenassa hän paini kultaa. Tapion kova kunto tiedettiin jo ennen Modenaa. Hän selätti kaikki muut paitsi loppuottelussa Jugoslavian Momir Kecmanin, joka antoi sen verran vastusta, ettei edellisten tavoin kastunut.xii

Huippu-urheilumenestyksestä huolimatta painin asema TUL:n eri urheilulajeihin verrattuna ei ollut enää yhtä merkittävä kuin aiemmin 1940- ja 1950-luvulla. Voimailulajeista painonnosto ohitti painin harrastaja- ja seuramäärissä 1960-luvun puolivälissä. Paini oli kuitenkin toiseksi kansainvälisin urheilumuoto TUL:ssa 1960-luvulla heti yleisurheilun jälkeen.xiii

1970-luvun alusta alettiin TUL:n ja Painiliiton välillä järjestää vuosittain vähintään yksi neuvottelutilaisuus. Ensimmäinen pidettiin tammikuussa 1970. TUL:n edustajina olivat Ilmari Ruikka, Rauni Kanerva ja jaostosihteeri Keijo Siitari. Osapuolet vahvistivat, että kaikki olympialeirit pidetään yhteisinä. Kumpikin vastasi omien painijoidensa kustannuksista. Neuvottelutilaisuudessa käytiin lävitse sääntöjen ja sopimusten vastaiset edustukset. Helsingin Kotkien jäsen Raimo Hirvonen oli edustanut Viipurin Voimailijoista Kustaan kierroksen kilpailuissa Nurmossa vuoden 1970 alussa. Hirvonen loikkasikin Voimailijoihin samana vuonna. Lisäksi Jorma Mällinen oli sääntöjenvastaisesti ollut mukana Koskelankylän Riennon joukkueessa. Hannu Järvinen oli samaten edustanut Viipurin Voimailijoita ilman edustusoikeutta.xiv

<<< Uusi sopimus tuo TUL:n painijat SM- ja arvokisoihin | Miesten arvokisoissa mitaliton kausi 1970-luvulla >>>

Viitteet: