Seitsemän laihaa vuotta

TUL:n painijat eivät osallistuneet syksyn 1955 vapaan eivätkä kevään 1956 kreikkalais-roomalaisen SM-paineihin, koska yhteistoimintasopimus oli edelleen solmimatta. Melbournen olympiakisat 1956 edellyttivät sopimuksen saamista. Olympiakomitea korosti, miten tärkeätä oli saada myös TUL:n parhaimmat urheilijat kisoihin. Painin ja nyrkkeilyn osalta tilanne oli kaikista vaikein. Sovintoon pääseminen oli hankalaa, koska TUL:n sisällä oli oikeisto- ja vasemmistososialidemokraattien välillä ristiriitoja, jotka purkautuivat Urheilun Tuen perustamiseen.

Neuvottelut kuitenkin etenivät niin pitkälle, että Painiliitto tiedusteli johtokuntansa jäsenten kantaa Arvo Himbergin ja Viktor Smedsin laatimaan sopimusluonnokseen. Lahtelainen Yrjö Salonen vastusti kesäkuussa 1956 jyrkästi yhteistoimintaa. Painiliiton toiminnanjohtajalle Onni Sireniukselle lähettämässä kirjeessään Salonen halusi säilyttää nykytilanteen. ”Heidän (TUL:n) menneet ja nykyiset tempauksensa eivät olleet sen laatuisia, että sieltäpäin olisi koetettu parhaan tahdon mukaan asia sovittaa, pikemmin päinvastoin.” Salonen vähätteli TUL:n painitasoa ja vaati halukkaita loikkaamaan Painiliittoon: ”Olympiajoukkue ei siitä vahvistuisi yhtään millään kohdalla. Tasaväkisiä meidän poikien vastustajia sieltä ehkä voisi löytyä mutta kansainvälistä apua ei siellä ole. En siis kannata minkäänlaista sopimusta tällä hetkellä enkä vastakaan.” (…) ”Muuttakoon lopullisesti meille, jos haluavat painia.” Painiliiton johtokunnan jäsen Matti Simanainen kannatti sopimusta mutta piti ehdottoman tärkeänä, ettei sitä jatkettaisi olympiakisojen jälkeen. Samaten Oiva Sironen Vaajakoskelta hyväksyi sopimusluonnoksen kuten myös johtokunnan ylistarolaisjäsen Martti Heiska. Sen sijaan Esko Kossila oli ehdottomasti sopimusta vastaan. Kossila viittasi TUL:n sisäisiin ongelmiin. Hän arveli, että TUL:sta irtoaa uusi liitto.i

Neuvotteluyhteys saatiin aikaiseksi Melbournen olympiakisojen lähestyessä. TUL:n painimiehet olivat 2. elokuuta varmoja neuvottelujen onnistumisesta: ”Todettiin, että yhteistyösopimus tulee ennen olympialaisia varmasti hyväksyttyä ja edustusmiehille suotava mahdollisuus valmentautua tulevia suuredustuksia silmälläpitäen.” Olympiakomitea toimi välittäjänä. Sopimukseen päästiinkin 11. elokuuta. Se oli voimassa ainoastaan vuoden loppuun. Sovinnon jälkeen kokoontui yhteinen Suomen Painin teknillinen valiokunta, jossa TUL:a edustivat jaoston puheenjohtaja Erkki Puustinen, sihteeri Valentin Kervinen ja varkautelainen Einari Friman. Valmennusvaliokuntaan kuuluivat mänttäläinen Roope Liinamaa ja Kervinen. Teknillisen valiokunnan kokouksessa elokuun lopulla tutustuttiin tehtyyn yhteistoimintasopimukseen. Sen mukaisesti todettiin kaikkien kilpailujen olevan avoimet kummankin liiton painijoille. Kilpailukutsut tuli ilmoittaa molempien liittojen päälehdissä. Valmistautuminen olympiakisoihin pidettiin erillisenä aina katsastuksiin saakka.

klikkaa kuva suuremmaksi


TUL:n kaksi kovaa 57 kilon painijaa Rovaniemen Lapin Matti Horttanainen ja Tainionkosken Tähden Kauko Tolvanen ottavat toisistaan mittaa. TUL-lehden valokuvat/Suomen Urheilumuseo.

Olympiakarsinnoissa syyskuun lopulla 1956 TUL sai kolme sarjavoittoa: Kauko Tolvanen Tainionkosken Tähti, Veijo Piiparinen Lappeenrannan Työväen Urheilijat ja Kaino Mäkelä Turun Toverit. Heistä yllätysvoittaja oli tiukasti otteluissaan taistellut Piiparinen. TUL:n miehet Mäkelä, Vihtori Ahven Tampereen Kilpa-Veljet ja Taisto Kangasniemi ottivat kolmoisvoiton raskaassa sarjassa. Painiliiton puolelle loikannut Reijo Nykänen otteli Tolvasen ja toiseksi sijoittuneen Matti Rantalan kanssa 57 kilon paikasta, koska hän ei kyennyt ottelemaan varsinaisissa karsinnoissa kylkivammansa vuoksi. Heistä Nykänen lähti Melbourneen, mutta hän ei yltänyt pistesijoille. Omien Helsingin kisojen sankareista Kelpo Gröndahl ja Kalervo Rauhala joutuivat tunnustamaan nuorten menneen jo heidän edelleen. Valinnat tehtiin ”pitkien keskustelujen ja harkinnan jälkeen”, mutta tällä kertaa ei niistä tarvinnut äänestää. Melbournen olympiapaineihin 1956 osallistuivat TUL:n painijoista Taisto Kangasniemi raskaaseen ja Väinö Hakkarainen vapaan 67 kilon sarjaan. Heistä Kangasniemi sijoittui kolmanneksi vapaassa ja kr. room. painissa kuudenneksi. Erotuomarina kisoissa puhalsi TUL:n Erkki Puustinen. Teknillisen valiokunnan Painiliiton edustaja Kaleva Niemi oli vastustanut yhdessä Esko Kossilan kanssa Puustisen valintaa. Heidän mielestään se oli tehty muilla kuin urheilullisilla perusteilla.

Lyhyen, olympialaisten vuoksi solmitun sopimuskauden päätyttyä TUL esitti tammikuun alussa 1957 uusia neuvotteluja. Sovintoon ei päästy. Presidentti Urho Kekkonen kutsui syksyllä koolle tapaamisen, jossa oli mukana 50 urheilujohtajaa. Suositus sovinnosta hyväksyttiin, mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Painissa neuvotteluja ei saatu käyntiin koko vuoden aikana, ja toisena vuonna perättäin ei todellista Suomen parasta painijaa saatu selville, koska TUL:n painijat joutuivat jäämään pois SM-kisoista. TUL:n painijaoston puheenjohtaja Erkki Puustinen totesi tammikuussa 1958, ettei toistaiseksi ole näkyvissä edellytyksiä yhteistoiminnalle Painiliiton kanssa, vaikka painijaoston mielestä sovun saamiseksi oli tehtävä kaikki mahdollinen. Erityisesti jaoston jäsenet olivat huolestuneita kansainvälisten yhteyksien vähenemisestä. Painin lisäksi uinnissa ja jääkiekossa oli vaikeuksia päästä sovintoon.ii

Suomen Olympiakomitea esitti syksyllä 1958 yhteistoimintaneuvotteluja, jotka eivät kuitenkaan johtaneet tulokseen. Olympiakomitea asetti vuoden 1958 lopulla neuvottelukunnan, jolla yritettiin saada painissa sovinto aikaan. Tapaamisen jälkeen ehdotettiin, että TUL perustaisi seuran, johon kaikki sen painijat kuuluisivat ja tämä seura liittyisi Painiliittoon. Erkki Puustisen mukaan Painiliitolla ei ollut haluja yhteistoimintaan. Neuvottelupöytään ei päästy. Heinäkuussa 1959 painijaosto totesi, ettei Painiliiton asettamilla ehdoilla ole mahdollisuuksia aikaansaada uutta yhteistoimintasopimusta.iii

Työväenliikkeen sosialidemokraattien hajaannus näkyi konkreettisesti TUL:ssa 1950-luvun puolivälin paikkeilla. Se heikensi järjestöä. Tätä heikkoutta muiden erikoisliittojen tavoin myös Painiliitto käytti siekailematta hyväkseen edellyttämällä tiukkoja ehtoja sopimukseen pääsemiseksi. Väinö Tanner koetti sovitella ja koota yhteen hajaantuneita sosialidemokraattisia joukkoja. TUL:n leskisläiset pitivät hänen ehdotuksiaan maltillisina, kun otti huomioon järjestön vasemmistososialidemokraattien yhteistyöpyrkimykset kommunistien kanssa. Neuvottelut kariutuivat osin TUL:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Penna Tervon menehtymiseen liikenneonnettomuudessa helmikuussa 1956. Tilalle noussut Pekka Martin ei kyennyt Tervon tavoin sovitteluun. Hän oli punainen vaate oikeistodemareille. Martinin vastustajat Helsingin, Kymenlaakson, Saimaan, Satakunnan ja Uudenmaan piireissä perustivat Pajulahdessa 1956 Urheilun Tuen. He kritisoivat Martinin joukkojen tukeutumista järjestön kommunistiseen vähemmistöön. Mukana Urheilun Tukea perustamassa oli keskeisillä paikoilla lukuisia painimiehiä kuten Turun Tovereista Kaino Mäkelä, Helsingin Tarmosta Niilo Turkkila ja Seinäjoen Sisusta Veikko Männikkö. Urheilun Tukeen ja SVUL:n erikoisliittoihin liittyminen aiheutti 29 seuran erottamisen.iv

Työväenliikkeen hajaannus jatkui ja heijastui edelleen myös urheilun järjestökenttään. Seppo Hentilän sanoja mukaillen: SDP kirosi TUL:n toiminnan ylimääräisessä puoluekokouksessaan 1957 ja antoi tukensa ns. leskisläisen ryhmän urheilupolitiikalle. Hentilä toteaa sosialidemokraattisen työväenliikkeen erimielisyyksien hajottaneen TUL:n sen eläessä voimakkainta järjestöllistä ja urheilullista kukoistuskauttaan. Urheilun Tuesta muodostui joulukuussa 1959 Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto, TUK, jonka perustamisessa ja sen toiminnassa oli heti alusta saakka mukana useita TUL:ssa vaikuttaneita painimiehiä. Sulo Hostila toimi TUK:n puheenjohtajana vuosina 1962–1974 ja Veikko Männikkö hallituksessa 1960–1962. Merkittävistä painiseuroista liittyivät mm. Helsingin Tarmo, Turun Toverit, Lappeenrannan Työväen Urheilijat, Seinäjoen Sisu, Hamari Elo, Hyvinkään Urheilu-Toverit, Nummelan Kisaajat, Porin Pyrintö, Kankaanpään Meno, Popinniemen Ponnistus, Vuoksenniskan Vesa ja Tainionkosken Tähti sekä myöhemmin 1970-luvulla Heinolan Voimailijat. TUL:sta erotettiin 1960–1963 yhteensä 71 ja omasta aloitteestaan lähti 12 seuraa. Painissa repeämää vähensi jaoston sosialidemokraattisen puheenjohtajan Erkki Puustisen selkeä tuki TUL:lle. Hän jatkoi TUL:n III:na puheenjohtajana.v

Yksittäiset seurat joutuivat tekemään varsin kipeitä ratkaisuja pohtiessaan eroamista TUL:sta ja liittymistä TUK:on. Reino Arponen muisteli myöhemmin, miten Tainionkosken Tähden kokoukset olivat tuolloin rankkoja. Osa lähti pois itkien. Tilalle perustettiin TUL:n seura Tainionkosken Kisa. Painijat pysyivät TUK:n Tähdessä, mutta yleisurheilujaosto meni melkein kokonaan Kisaan. Vuoksenniskalla Vesan siirtyessä TUK:n alaisuuteen paikkakunnalle perustettiin TUL:n seuraksi Vuoksenniskan Ryhti. Satakunnan piirissä TUL:a yritti pitää kasassa toimikunta, johon Kelpo Gröndahl kuului varapuheenjohtajana.vi Vastaavanlaiset kuviot toteutuivat monella muullakin paikkakunnalla.

TUK:n painijat pääsivät mukaan Painiliiton toimintaan, kun TUK:laiset liittyivät SVUL:n erikoisliittoihin. Se oli ollut uuden järjestön yksi keskeisimpiä tavoitteita. Sen sijaan sopimuksettomassa tilanteessa TUL:n painijat eivät edelleenkään päässeet SM-kisoihin eivätkä Suomen maajoukkueeseen. TUK:n painijoista Helsingin Tarmon Pekka Jokinen jopa voitti 1959 vapaan raskaan sarjan. Vuonna 1960 Turun Tovereiden Jorma Turunen oli vapaan 57 kilon sarjassa kolmas kuten myös Helsingin Tarmon Kaimo Koponen sarjaa ylempänä. Raskaassa sarjassa Lappeenrannan Työväen Urheilijoiden Erkki Repo sijoittui toiseksi. Vapaassa tuli menestystä myös 1961, jolloin Turun Tovereiden Matti Pispa oli 67 kilon sarjassa kolmas, saman seuran Voitto Myllysilta 79 kilon sarjassa toinen ja Hyvinkään Urheilu-Tovereiden Kauko Laakso kolmas. Erkki Repo otti jälleen raskaassa hopeaa.

Sopimuksen puuttuessa TUL:n painijat eivät päässeet vapaan MM-paineihin Istanbuliin 1957, kr. room. MM-paineihin Budapestiin 1958 eivätkä vapaan MM-kisoihin Teheraniin 1959. Tämä näkyi Suomen heikkona menestyksenä: ainoastaan Nurmon Jymyn Tauno Jaskari toi kaksi MM-hopeaa. Lisäksi Erkki Penttilä ja Pertti Ahokas olivat näissä arvokisoissa kerran neljänsiä, Olavi Niemi ja Pekka Suominen viidensiä sekä Veikko Rantanen kuudes. vii Suomen painimaine oli menetetty TUL:n ja Painiliiton riitelyyn sekä TUL:n hajoamiseen. TUL:n poissaolo näkyi erityisesti kahdessa raskaimmassa sarjassa, 87 kiloa ja yli 87 kiloa, joihin Suomesta ei löytynyt arvokisojen mitat täyttävää edustajaa. Mutta pahin oli vielä edessä, kun lähestyttiin seuraavia olympialaisia.

Varsinaiseksi ongelmavyyhdiksi muodostui tulevat Roomat olympiakisat. Painiliitolta tiedusteltiin syksyllä 1959 muiden urheilujärjestöjen tavoin sen kantaa Olympiayhdistys 1960:n perustamisesta, minkä avulla yritettiin saada myös TUL:n urheilijat kisoihin. Painiliiton vastaus ei edesauttanut yhteistyön aikaansaamista. Sen mielestä tällaisen olympiayhdistyksen voisi perustaa vain puhdasmaineiset Suomen kansalaiset, jotka haluavat liittyä Suomen Painiliiton alaisuuteen. Muiden SVUL:n erikoisliittojen tavoin Painiliitto ei halunnut liittyä yhdistykseen, koska liitolla jo oli kansainvälinen edustuskelpoisuus. Se halusi myös täyden valmennusvastuun ja kaikki kisoja varten myönnettävät taloudelliset avustukset itselleen. Mitään yhteistoimintaelimiä ei myöskään ollut tarve perustaa. Painiliitto vastaisi karsinnoista ja kaikista valinnoista. Kaiken kaikkiaan siis aika tyly vastaus.

Olympiakomitean, TUL:n ja SVUL:n johto perustivat Olympia 60 -seuran marraskuussa 1959. Yhdistystä johti TUL:n puheenjohtaja Pekka Martin. Painijaoston Erkki Puustinen toimi varamiehenä. Helmikuussa 1960 SVUL:n erikoisliitoista Voimisteluliitto ja Luisteluliitto suhtautuivat ensimmäisten joukossa myönteisimmin olympiasopuun. Talvisoihin saatiin yksi TUL:n urheilija, pikaluistelija Juhani Järvinen. Ongelmaksi nousi TUL:n urheilijoiden kirjaaminen Olympia 60:n kautta erikoisliittoihin. Lisäksi Olympia 60 -seuraa ei ilmoitettu yhdistysrekisteriin. TUL:n painissa ei haluttu liittyä edes väliaikaisen yhdistyksen kautta Painiliittoon. Ensin piti ainakin käydä karsinnat ja varmistua, että työläispainijoita pääsee kisoihin. Soppaa hämmensi TUL:n painijaoston 23.–24. huhtikuuta järjestämät kr. room. painin SM-kisat, jotka olivat avoimet kaikille Suomen kansalaisille. Lisäksi jaosto toimitti parhaat painijansa Painiliiton SM-kisojen aikana kilpailumatkalle Neuvostoliittoon.

SVUL:n näkökulmasta TUL:n painijoista olympiakelpoisiksi arvioitiin Haukiputaan Heiton Mauno Ukkola, Rovaniemen Lapin Reijo Ollila ja Paavo Laukkanen sekä Suolahden Urhon Väinö Hakkarainen, mutta pois jäänti olympiakatsastuksina toimivista SM-kisoista sulki heidän porttejaan Rooman olympiakisoihin. Yllättävää on, ettei SVUL:n listassa ollut mm. Taisto Kangasniemen eikä myöskään Ivar Wacklinin nimeä. Raskaita miehiä olisi ehdottomasti tarvittu olympiakisoihin.

Seuraavaksi presidentti Urho Kekkonen vetosi toukokuussa 1960 olympiarauhan puolesta. Kekkonen valitti, ettei talvikisoja varten hyväksyttyä järjestelyä jatkettu. Olympiakomitea tiedusteli 25. toukokuuta Painiliitolta tilannetta. Puheenjohtaja Arvo Himberg ja toiminnanjohtaja Onni Sirenius vakuuttivat kantanaan olleen Olympia 60 -seuran liittämisen Painiliittoon ja mahdollistaa sitä kautta TUL:n urheilijoiden pääsyn olympiakatsastuksiin. Olympia 60 -seura ei kuitenkaan liittynyt Painiliittoon. Koska katsastukset oli pidetty ja painijoukkueet nimetty molempiin painimuotoihin, Painiliiton mukaan mitkään uudet järjestelyt eivät olleet enää mahdollisia. Olympiakomitea pyysi silti TUL:a nimeämään omat ehdokkaansa mahdollisiin katsastuksiin, koska paini ja nyrkkeily olivat sovun kannalta avainlajit.viii

TUL:n painijaoston ehdokkaat olympiakatsastuksiin 1960

Sarja (kg)	Kr.room.	Vapaa
52	Mauno Ukkola	Teuvo Näätänen
57	Reijo Ollila	Voitto Rytkönen
62	Tauno Mattila	Aleksanteri Repo
67	Väinö Hakkarainen	Väinö Hakkarainen
73	Aulis Immonen	Tage Nordström
79	Eino Korhonen	Kauko Laakso
87	Ivar Wacklin	Reino Aro
Yli 87	Taisto Kangasniemi	Taisto Kangasniemi

Lähde: SUA TUL:n arkisto, painijaoston ptk. 22.6.1960.

 

Mitään katsastuksia ei enää järjestetty. Kekkosen toinenkaan kirje olympiasovun puolesta ei tuonut tulosta. Erityisesti sitä vastusti Painiliiton Arvo Himberg. Suomen painin tappioksi voidaan lukea se, ettei sopuun päästy. TUL:n urheilijat jäivät kisojen ulkopuolelle. Lopulta Roomaan matkusti vain raskaan sarjan Taisto Kangasniemi, joka joutui tyytymään molskin sijasta katsomoon, vaikka Painiliitto kaiken venkoilun jälkeen olisi lopultakin sallinut ongelmasarjoihinsa, kahteen raskaimpaan luokkaan, TUL:n painijan. Kangasniemi toimi TUL:n painin koulutusohjaajana ja hän oli palkallisella lomalla seuraamassa olympiakisoja, erityisesti sääntöihin tehtyjä mahdollisia muutoksia.

TUL:n Painijaosto tiesi huippujensa turhautumisen. Siihen nähden loikkauksia oli vähän porvaripuolelle. Jaosto piti perusteltuna, että edustuspainijoille järjestettäisiin vielä vuoden 1960 aikana kilpailumatka ulkomaille. ”Liittomme painijat olivat harjoitelleet ja ylläpitäneet kuntoa o-katsastuksia, karsintoja ja edustusta ajatellen, mihin näille ei kuitenkaan järjestynyt tilaisuutta, mutta pysyivät uskollisesti omassa liitossa houkutuksista huolimatta.”ix

TUL järjesti kaikille avoimet SM-painit myös 1961, jolloin osallistujia oli 82. Painijaosto oli tyytymätön osallistujamäärään. Useita ilmoittautuneita painijoita oli jäänyt kisoista pois. Seuraavana vuonna TUL ei enää pitänyt omia SM-kisoja, koska niistä oli tullut ainoastaan toiset liiton mestaruuskilpailut.x

Suomen painin heikosta tilasta saatiin konkreettinen osoitus 1961, jolloin yhtään painijaa ei lähetetty Japanissa pidettäviin vapaan ja kr. room. MM-kisoihin. Päätöksen tästä Suomen painin kansainvälisestä nollaamisesta teki Painiliiton johtokunta marraskuussa 1960: ”Katsottiin, ettei ole mahdollisuutta saada montakaan miestä näin pitkälle matkalle ja näin ollen päätettiin, että mahdollinen matka-avustus käytetään joukkueen lähettämineen Etelä-Euroopan painimaihin maaotteluihin.”xi Vuoden kuluttua Yhdysvaltain Toledossa kesäkuussa 1962 pidettyihin MM-kisoihin Suomi sentään lähetti tynkäjoukkueen, kaksi miestä. Tauno Jaskari oli vapaan 57 kilon sarjassa viides. Hän ei sijoittunut kr. room. painissa. Menestystä ei tullut Kyösti Lehtosellekaan 70 kilon sarjassa.xii

Yksittäiset seurat valittivat 1962 yhteistoiminnan puutetta. Harjavallan Työväen Urheilijat kirjelmöi painijaostolle, miten heidän kilpailunsa olivat epäonnistuneet. Ilmeisesti osallistujia oli ollut vähän. HTU korosti yhteistoiminnan tarpeellisuutta. Sen sijaan TUK:n seuroja edustavat painijat saivat mahdollisuuden kehittyä osallistumisoikeudellaan SM-kisoihin. Vapaan SM-kisoissa maaliskuussa 1962 TUK:n painijoista Turun Tovereiden Jorma Turunen voitti kultaa 52 kilon sarjassa, Lappeenrannan Työväen Urheilijoiden Erkki Repo sarjassa 97 kg hopeaa ja Helsingin Tarmon Pekka Jokinen samassa sarjassa pronssia.xiii

<<< Neuvotteluja enemmän kuin painia | Uusi sopimus tuo TUL:n painijat SM- ja arvokisoihin >>>

Viitteet: