Riidat Painiliiton kanssa ja TUL:n hajaannus hidastavat painin kehitystyötä

Vuodet 1953–1979

TUL:n arkinen aherrus painin parissa jatkui paljon voimavaroja vaatineiden vuoden 1952 Helsingin olympiakisojen jälkeen. 1940-luvun lopulta alkanut panostus vapaapainiin oli edelleen esillä 1950-luvun alussa. Painijaoston mukaan sen taso oli noussut, mutta kilpailutoimintaa piti laajentaa. Jaosto suositteli seuroille, että kilpailuissa olisi kaksi vapaapainin sarjaa aiemman yhden sijasta. Painijat eivät olleet 1958 tyytyväisiä. He vaativat vapaapainin kehittämistä ja lisää kansainvälisiä otteluita. 1960-luvulla sitä ei erityisesti kehitetty kuin vasta vuosikymmenen lopulla. Joulukuussa 1967 painijaostossa keskusteltiin vapaapainin mestaruuskisojen järjestämisestä junioreille.i Hyvistä pyrkimyksistä huolimatta TUL:n vapaapaini pysyi kr. room. painin varjossa muutamaa valoisaa hetkeä lukuun ottamatta aivan kuten yleensäkin suomalaisessa painissa.

Valmentaja kiersi 1920-luvun malliin ahkerasti seuroissa neuvomassa painijoita. Erityisesti Lapin piirin paini oli kehittynyt 1950-luvun puoliväliin mennessä. Harjoitustilatkin olivat siellä parantuneet. Painin tasoa laajennettiin ja nostettiin järjestämällä 1953 piiriottelut. Jokaisesta piiristä osallistui 8-miehinen joukkue. Painin Cup-kilpailut alkoivat. Pohjanmaan ja Keski-Suomen piirit ylsivät 1955 loppuotteluun. Piiriottelut päättyivät TUL:n hajaannusvuotena 1959. Kuitenkin piirinmestaruuskisoissa onnistuminen oli tärkeää, koska TUL:n mestaruuspaineihin saivat osallistua vuodesta 1965 otetun käytännön mukaisesti piirien kaksi parasta kustakin sarjasta ja edellisen vuoden mestarit.ii Kehitystyötä varjostivat jatkuvat riidat Painiliiton kanssa. Ne vaikuttivat eniten huippupainiin, välillisesti myös muuhun toimintaan, sillä arvokisoissa menestyneet TUL:n painijat olivat tärkeitä esikuvia poika- ja junioripainijoille.

<<< Helsingin olympiakisoihin hinnalla millä hyvänsä | Neuvotteluja enemmän kuin painia >>>

Viitteet:

i SUa TUL:n ark. PJ:n pk. 7.1.1953, 19.2.1958, 30.12.1967.

ii SUa TUL:n ark. PJ:n pk. 6.2.1957, 11.6.1953, 26.8.1955, 11.12.1959; PJ:n tvk:n pk. 4.2.1965.