Tavoitteisiin ylletään menestyksellä SM, EM ja olympiamatolla

TUL oli asettanut sodan jälkeen tavoitteekseen olla painissa Suomen paras. Tähän yllettiin ensimmäisen kerran vuoden 1946 SM-kisoissa. Mestaruuden ottivat 24-vuotias autonasentaja Veikko Männikkö Seinäjoen Sisusta, 26-vuotias työmies Kelpo Gröndahl Reposaaren Kunnosta, 32-vuotias vahtimestari Arvo Leinonen Helsingin Visasta ja 29-vuotias betoniraudoittaja Viljo Heiskanen Vuoksenniskan Vesasta. Näin TUL sai neljä kultaa Painiliiton jäädessä kolmeen.i

Rajusti otettiin yhteen heinäkuussa 1946 liitto-ottelussa Seinäjoella. Kamppailu oli kolmas liittojen välillä. Paikalla oli yleisöä noin 4000, mikä oli vähemmän kuin odotettiin. Painiliitto kuittasi SM-tappionsa. Sen joukkue voitti edellisvuotta suuremmalla erolla 17–11. Kelpo Gröndahl kukisti vastustajansa molemmissa otteluissaan. Muita pisteiden tuojia olivat: Reino Kangasmäki Vaasan Toverit, Niilo Turkkila Helsingin Tarmo, Arvo Leinonen, Sulo Hostila, Eero Virtanen, Veikko Männikkö, Viljo Kataja, Pentti Vuotila ja Unto Räsänen. Molemmat matsinsa hävisivät Aarne Siik, Aake Ikävalko Helsingin Visa, Viljo Heiskanen ja Uuno Vento. TUL:n painin johdossa todettiin lehdistön ristiriitaiset selostukset ja kiellettiin omaa TUL-lehteä enää käsittelemästä Painiliiton tuomareiden virheitä. Ottelut oli viety lävitse vuorotteluperiaatteella, jossa kumpikin liitto vuorotellen vastasi kaikesta. Ensimmäisenä päivänä kaikki meni mallikkaasti, mutta tiukka tilanne ennen viimeisiä matseja aiheutti puolueellisia ratkaisuja molempien liittojen tuomareilta.ii Erotuomareista noussut kohu oli yhtenä syynä, ettei seuraavana vuonna liitto-ottelua järjestetty Painiliiton aloitteesta. Seuraavina vuosina yksittäiset seurat eivät olleet kiinnostuneita otteluja järjestämään ja niin niistä luovuttiin.iii

Painitoimintaankin heijastui vuoden 1946 alusta alkaen epäselvät yhteistyökuviot. SVUL halusi sulauttaa valtakunnanliittoon erikoisliittonsa, muut porvarilliset urheilujärjestöt ja TUL:n. TUL:lle kävi ainoastaan sellainen valtakunnanliitto, jonka jäsenjärjestöjen itsenäisyys taattaisiin ja tärkeän kansainvälisen edustuksen ratkaisisi yhteiset urheilualakohtaiset valiokunnat. Neuvottelujen ajauduttua umpisolmuun TUL irtisanoi 30. joulukuuta 1946 yhteistoimintasopimuksen.iv Painijaostossa tilanne nähtiin vaikeaksi. Jaosto ehdotti, että SM-painit pidettäisiin erikoissopimuksella, koska ne olivat ensiarvoisen tärkeät EM-kisojen vuoksi. Sitkeät neuvottelut SVUL:n ja TUL:n välillä päättyivät maaliskuussa 1947 myönteisesti. Yhteistoimintavaliokuntien puheenjohtajuus hyväksyttiin sanasta sanaan samalla tavoin kuin TUL oli esittänyt. Nuijaa vaihdettiin järjestöjen kesken vuorovuosin. SVUL nieli kuuden kuukauden karanteenin liittoja muuttaville urheilijoille. TUL sai torjuntavoiton liittyen kansainväliseen edustukseen. SVUL:n erikoisliittojen sijasta nämä kysymykset ratkaistiin yhteistoimintaelimissä. TUL:n urheilijat joutuivat kuitenkin kansainvälisissä kisoissa edustamaan SVUL:n erikoisliittoa, mikäli asianomaisen lajin kansainvälisen liiton säännöt niin edellyttivät. Sopimus oli voimassa vuoden 1949 loppuun.

TUL:n ja SVUL:n sovinto aloitti lajikohtaiset neuvottelut. Painissa sopimus allekirjoitettiin vasta syyskuussa 1947. Jo ennen sitä kyettiin yhteistyöhön. Molemmat halusivat, että Prahan EM-kisoihin saataisiin paras mahdollinen joukkue, jolloin mukana olisi myös TUL:n painijoita. Kelpo Gröndahl valittiin raskaaseen keskisarjaan itsestään selvänä valintana, mutta mitaleille hän ei yltänyt. Sen sijaan vapaassa EM-kultaa edellissyksynä voittanut Lennart ”Lenni” Viitala osoitti monipuolisuuttaan ja otti nyt myös kr. room. painitavassa mitalin, pronssia.v

klikkaa kuva suuremmaksi


Tässä kirjekuoressa piti olla Lenni Viitalan valokuvia. Loikkarin kuvat menivät TUL:ssa roskakoriin, kun Viitala jätti syyskuussa 1947 Seinäjoen Sisun ja liittyi puolen vuoden karanteeniajan jälkeen Vaajakosken Tehtaiden Urheilijoihin. Suomen Urheilumuseo.

Viitala ei kuitenkaan tuonut kuin lyhyen ajan kultaa ja kunniaa TUL:n painille. Hän erosi syyskuussa 1947 Seinäjoen Sisusta ja liittyi Vajaakosken Tehtaiden Urheilijoihin. Yhteistoimintasopimuksen mukaisesti hänellä oli edustusoikeus uudessa seurassaan puolen vuoden kuluttua. Silti Painiliitto tiedusteli, voisiko Viitala osallistua painikilpailuihin jo ennen karanteeniajan päättymistä. Painijaosto vastusti, koska yhteistoimintasopimus ei siihen oikeuttanut. Näin Viitala joutui painimaan seurattomana karenssiajan.vi Kilpailuasetelmassa paheksuttiin TUL:n huippupainijoiden siirtymistä Painiliiton leiriin. Painijaosto pyysi Painiliitolta selvitystä Eino Kokkisen loikkauksesta Lahden Ahkeraan.vii

Onnistuminen vuoden 1947 kr. room. SM-kisoissa oli ensiarvoisen tärkeää, jotta mahdollisimman moni TUL:n painija pääsisi tulevia Lontoon kisoja varten olympialeiritykseen. Toiveissa ei petytty. Menestys nousi vielä edellisvuotta paremmaksi. TUL:n painijat saavuttivat kolmetoista palkintosijaa, joista viisi oli mestaruutta: Alvar Vihersalo Popinniemen Ponnistus, Kauko Muuriaisniemi Tampereen Kisa-Veikot, Aarne Siik, Unto Räsänen ja Kelpo Gröndahl. Kärpässarjassa, 52 kiloa, TUL otti kolmoisvoiton. Kisassa toiseksi tullut Vaasan Tovereiden Reino Kangasmäki myönsi kuitenkin sen saavuttamisen vaatineen kepulikonsteja. Painijaoston jäsen Paul Koponen, Kangasmäen mukaan ”diktaattori ja pikku hitleri”, oli määrännyt Kangasmäen häviämään Vihersalolle, mikä varmisti porvaripainijan putoamisen neljänneksi. Siinä rytäkässä Vaasan mies menetti ilmeisen kultamitalin. Lopulta hän ei painiurallaan päässyt SM-kisojen ykköspallille kertaakaan.

Junioreiden SM-kisojen 22 palkintosijasta kahmittiin kahdeksantoista, joista mestaruuksia oli seitsemän Painiliiton jouduttua tyytymään näin vain yhteen. Mainio onnistuminen kirvoitti painijaoston laatimaan kiitoskirjeen painijoille ja valmentajille Aarne Reinille ja Veikko Tarvaiselle. Hulppea mitalisaalis ei ollut Reinille yllätys. Toteamus rehdistä ottelemisesta ei pitänyt paikkaansa: ”TUL:n miesten rehti otteleminen ja erinomainen kunto osoitti varmaan koko urheilevalle Suomelle sen, missä on tällä hetkellä painimme voima. Erikoisesti haluaisin painottaa nuorten painijoittemme suursavutusta. SPL tuli suorastaan seljätetyksi.”viii

Huippujen menestys näkyi myös massojen intoja. Syksyllä 1947 oltiin liikkeellä laajalla rintamalla. Parhaimmillaan sunnuntain painit keräsivät eri paikkakunnilla molskille yli 400 miestä. Tasonsa laajuuden TUL osoitti 18. tammikuuta 1948, jolloin pidettiin jälleen Suomen Painin Päivä. Piirinmestaruuskilpailuihin osallistui yhteensä 608, kun Painiliiton molskeja kulutti 419. Kolmas perättäinen voitto tiesi kiertopalkintotaulun jäämistä TUL:lle. Tämän jälkeen Painiliitto ryhdistäytyi. Vuoden 1949 Painin Päivään se sai joukkonsa liikkeelle. Painiliiton kisoihin osallistui peräti 1 646. TUL:ssa päästiin 733 mieheen ja oltiin sitä mieltä, että kaikki mahdolliset katujen ja teiden kulkijat oli revitty Painiliiton molskeille. Todellisuudessa SVUL ja muiden mukana paini olivat aidosti kyenneet terävöittämään ja laajentamaan toimintaansa. Vielä 1946 SVUL:n jäsenluku oli ollut vain noin 20 00 suurempi kuin TUL:n, mutta kaksi vuotta myöhemmin sen jäsenmäärä oli kasvanut jo 130 000 suuremmaksi. Vastaavasti TUL:n perinteiset lajit paini, voimistelu, nyrkkeily, hiihto sekä jalka- ja pesäpallo olivat vuodesta 1947 lähtien joutuneet antamaan hieman periksi uusille lajeille kuten suunnistukselle ja lentopallolle.ix

Vaikka TUL:n mestaruuspaineilla oli ylimääräinen merkitys olympiavuonna 1948, ne keräsivät hieman aiempia vuosia pienemmän osanottajajoukon. Painijoita oli 81. Jo viisi Suomen mestaruutta vääntänyt Unto Räsänen voitti useamman vuoden yrittämisen jälkeen vasta ensimmäisen TUL:n mestaruutensa, mikä kuvaa tason kovuutta. Se jäi myös hänen ainoakseen, vaikka Suomen mestaruuksia hän pokkasi lopulta peräti seitsemän. Vuonna 1949 mestaruusmolskit keräsivät jo 140 painijaa. Ensimmäisen kerran voittoon ylsivät sarjassa 57 kiloa Helsingin Tarmon Niilo Turkkila, 52 kg Viljo Kotiranta Vajaakosken Kuohusta ja 76 kg Petter Nordlund Porin Pyrinnöstä.x

Lontoon olympiakisojen karsintakilpailut kr. room. painissa järjestettiin kolmella eri paikkakunnalla maaliskuussa 1948: Vuoksenniskan Urheilijat ja Vesa, Seinäjoen Sisu ja Urheilijat sekä Varkauden Tarmo yksinään. Vapaapainissa karsinnan järjesti Valkeakosken Haka.xi Suurin yllätys koettiin Vuoksenniskalla, kun Taisto Kangasniemi ylsi toiseksi raskaassa sarjassa. Kahden muun sarjan voitto meni Sulo Hostilalle ja Unto Räsäselle, jotka peittosivat Painiliiton miehet. Seinäjoella parhaita olivat Vaajakosken Eero Virtanen ja Reposaaren Kelpo Gröndahl. Höyhen- ja välisarjan otteluissa Varkaudessa Veikko Männikkö ja Arvo Leinonen ylsivät toiseksi. Vapaan karsinnoissa Valkeakoskella kääpiösarjan voitti Niilo Turkkila, kr. room. tyylillä vapaata paininut Unto Räsänen keskisarjan ja raskaan keskisarjan Gröndahl.xii

Ennen valintoja tarvittiin lisäkarsinnat. Ne painittiin Lapualla, jossa toiminta oli rehtiä, koska samalla tuomareita karsittiin olympiakisoihin. Painikomitea, entinen yhteistoimintavaliokunta, totesi tyytyväisenä tuomariston onnistuneen erinomaisesti.xiii Lapuan suurimpia yllätyksiä olivat Sulo Leppäsen voitto vapaan sarjassa 67 kiloa, Unto Räsäsen tappio kr. room. 79 kg:n sarjassa Jussi Kinnuselle ja Niilo Turkkilan häviö Erkki Johanssonille 57 kg:n vapaassa.xiv Olympiakisoihin valittiin Lapuan karsintojen voittajat. TUL:sta ensimmäisiin olympiakisoihinsa lähtivät vapaaseen valittu Turun Toverien Leppänen ja kr. room. nimetyt Vaasan Tovereiden Reino Kangasmäki, Popinniemen Ponnistuksen Taisto Lempinen, Vaajakosken Kuohun Eero Virtanen, Seinäjoen Sisun Veikko Männikkö, Reposaaren Kunnon Kelpo Gröndahl ja Kankaanpään Menon Taisto Kangasniemi. Erotuomareista matkaan lähti Roope Liinamaa.xv

Painikomiteassa TUL:n edustajat Paul Koponen, Olavi Suvanto (TUL:n pj.) ja Keijo Mäkelä vastustivat kr. room. painin 79 kilon sarjan Jussi Kinnusen valintaa Lontooseen. Heidän mielestään edustajaa nimettäessä ei ollut huomioitu sarjan parasta. Varasijalle oli jäänyt TUL:n Unto Räsänen, joka oli 1947 voittanut sekä vapaan että kr. room. SM-kultaa. Myös Räsäsen seura Valkeakosken Koskenpojat valitti olympiavalinnoista Painikomitealle, joka ei enää muuttanut päätöstä.xvi Sarjaansa sekä vapaassa että kr. room. painissa suvereenisesti viimeiset vuodet hallinneen Räsäsen kohtaloksi tuli yksi huono ottelu; tappio niukasti 2–1 Kinnuselle Lapualla. Kinnunen lähti kisoihin, vaikka hän oli sarjaan alipainoinen. Niilo Turkkila oli toinen tiukan ja hieman yllättävän tappion Lapualla kokenut. Häviöt hän otti yleensä raskaasti. Ne aiheuttivat murhetta: ”Sulka oli maassa pitkän aikaa, vaikka vastustajat olivat kovia kundeja.”

klikkaa kuva suuremmaksi


Vaasan Tovereiden Reino Kangasmäki voitti Lontoon olympiapaineissa pronssia, vaikka TUL:n valmentaja Aarne Reini hänet pettikin juopottelemalla lähes koko kisojen ajan. Suomen Urheilumuseo.

Ainoat olympiamitalit painista toivat vapaasta Lenni Viitala kultaa sekä kr. room. TUL:n Kelpo Gröndahl hopeaa ja Reino Kangasmäki pronssia. Taisto Lempinen, Veikko Männikkö ja Taisto Kangasniemi ylsivät hienosti neljänneksi. Eero Virtanen ja Sulo Leppänen olivat kuudensia.xvii Näin TUL:n painijat, Viitala kylläkin loikkari, pitivät yllä Lontoossa Suomen painin kansainvälistä mainetta. Työväen urheiluliikkeen panos erityisesti painissa ja yleisurheilussa oli ratkaiseva Suomen joukkueen menestyksen kannalta.xviii

Pronssille yltänyt Reino Kangasmäki harmitteli vanhoilla päivillään TUL:n painivalmentajan Aarne Reinin juopottelua Lontoossa. Kisavalintoja tehtäessä Painiliitto oli tiennyt Reinin olevan viinamäen miehiä. TUL:n puheenjohtaja Olavi Suvanto oli kuitenkin taannut Reinin käyttäytyvän olympiareissulla asiallisesti. ”Eihän se juoppo mies voinut olla ryyppäämättä”, Kangasmäki harmitteli. Reinin olisi pitänyt ottaa selvää hänen tulevista vastustajistaan, mutta hän ei hoitanut tätä työtään eikä Kangasmäki näin tiennyt heistä mitään, hyvä kun edes vastustajansa nimen. Painiliiton Onni Sirenius antoi apua parhaansa mukaan. ”Arskaa (A. Reini) ei näkynytkään. Kerran tehtiin sopimus, että aamulla lähdetään ostoksille. Minulla oli silloin huilipäivä. Menin Arskan huoneeseen, mutta siellä ei ollut ketään. Kaverit kertoi, että se ei ole ollut koko yönä kämpillä. Painikaverit olivat pelastaneet sen jostain kuppilasta, mutta se oli jättäytynyt pois seurueesta. Wembleyn puistossa se nojasi isoon tammeen sammuneena.”

Kangasmäki kehui Lontoossa olleen hyvin tavaraa, mitä säännöstelyn alla olleessa Suomessa kaivattiin kipeästi. Painijat ostivat kapsekki kaupalla kahvia. Tuontirajoituksista ei tarvinnut välittää, sillä tulli ei painijoita ratsannut. Samaten hän kehui ruoan olleen kisaravintolassa mainiota. Pronssimitalistin vastaanotto kotikaupungissa Vaasassa oli varsin koruton. Kokoomuksen Vaasa-lehti joutui antamaan Kangasmäelle lehden ansiomitalin, ensimmäistä kertaa työläisurheilijalle. Vaasan Toverit järjesti pienen tilaisuuden. ”Mistähän olivat sen verran rahaa löytäneet, että jonkun vanhan rannekellon olivat hommanneet.” xix

Lontoon muista TUL:n olympiapainijoista Seinäjoen Sisun Veikko Männikkö harmitteli vielä 50 vuotta myöhemmin vanhoilla päivillään menetettyä mahdollisuutta menestyä kisoissa. Männikkö kertoi saaneensa ruokamyrkytyksen jo lentokoneessa. Seuraavien päivien aikana hänen painonsa putosi useita kiloja. Toipumista hidasti helteinen sää. Suomen joukkueen mukana olleesta lääkäristä ei ollut suurta hyötyä. Hän ei viitsinyt edes tulla katsomaan TUL:n painijaa majoitusparakkeihin. Lääkäri toimitti lähetin välityksellä ainoastaan hiilitabletteja.xx

TUL:n painijat pärjäsivät 1948, kolmantena vuonna peräkkäin, Painiliittoa paremmin SM-kisoissa. He keräsivät SM-painien ja alokassarjojen 16 mestaruudesta 11. Palkintosijoituksillakin mitaten oltiin Painiliittoa selvästi parempia, 32–15. Tärkeimmässä, kr.room. painissa, kahdeksasta mestaruudesta saatiin peräti kuusi. Yllätyksiä tarjoiltiin useita. Varkauden Tarmon Vilho Itkonen voitti 52 kg:n sarjan ja Lappeenrannan Työväen Urheilijoiden Veikko Paavola 67 kg:n mestaruuden. Tällainen ylivoima aiheutti TUL:n historian kirjoittaneen Seppo Hentilän mukaan ”levottomuutta” Painiliitossa.xxi Se on aika lievä ilmaisu. Paremminkin Painiliitossa painettiin paniikkinappulaa; niin neuvottomia oltiin tappioiden vuoksi. Tätä osoittavat Painiliiton ylimitoitetut toimet SM-painien jälkeen.

Murskaavien, kolmatta vuotta jatkuneiden tappioiden syypääksi Painiliitto nimesi TUL:n tuomarit ja samaa liittoa olleiden painijoiden sopuottelut. Vuosikokouskeskustelussa todettiin, että SM-kisojen rehti, urheilullinen panos on jäänyt viime aikoina vähiin liittojen välisen kovan kilpailun vuoksi. Painiliitto päätti toistaiseksi luopua yhteisistä SM-kisoista. ”Suomen Painiliiton vuosikokoukseen erittäin lukuisina kerääntyneet jäsenseurat toteavat asiaa perusteellisesti harkittuaan, että Suomen yhteispainimestaruuskilpailuissa olosuhteet ovat käyneet sellaisiksi, että mestaruusarvon ratkaisevat usein muut seikat kuin rehellinen painiskelu. Tämän vuoksi vuosikokous päättää, että Suomen Painiliitto pidättäytyy osanotosta näihin kilpailuihin, kunnes saadaan takeet siitä, että ottelut ratkaistaan oikeudenmukaisesti ja epäurheilijamainen juonittelu lopetetaan. Täten paini jälleen nostetaan sille kuuluvaan arvoonsa.”xxii

Painiliiton arvioitiin vetäytyvän, koska TUL:n painijat olivat liian ylivoimaisia. TUL:n lehden etusivulla todettiin: ”Oli täysin selvää heti painimestaruuskilpailujen jälkeen, että vuosi vuodelta yhä selvemmäksi käyvä ero voimasuhteissa TUL:n hyväksi koetettaisiin hämätä sillä, että ryhdytään syyttämään TUL:n painituomareita puolueellisuudesta.” Porvarilehtien mukaan monet Painiliiton painijat jäivät kisoista pois pelätessään TUL:n erotuomareiden sortoa. Taustalla vaikutti porvareiden käsitys, että yhteistoiminnan ansiosta TUL:n urheilu oli edistynyt liikaa ja saanut turhan paljon vaikutusvaltaa. Siksi yhteistyö tuli lopettaa.xxiii

Jupakka selvisi varsin nopeasti. Painijaosto piti yhteisiä SM-kisoja niin tärkeänä, että se oli valmis antamaan Painiliitolle oikeuden määrätä seuraaviin SM-kisoihin sekä matto- että arvostelutuomarit. TUL:n pillimiehet istuisivat katsomossa.xxiv Tämäkään ei auttanut. Kr. room. SM-kisoissa 1949 TUL voitti viisi mestaruutta yleisessä sarjassa ja kuusi juniorimestaruutta. Palkintosijoja yleisessä saatiin neljätoista ja junioreissa kuusitoista. TUL:n huippupainin laadukkuutta osoitti se, että vanhoista mestareista vain Kelpo Gröndahl uusi mestaruutensa. Kultaan ylsivät Gröndahlin lisäksi Helsingin Tarmon Niilo Turkkila, Iisalmen Työväen Urheilijoiden Unto Mustonen, Karihaaran Tenhon Veijo Leinonen ja Turun Tovereiden Kaino Mäkelä. Painijaoston puheenjohtaja Kustaa A. Vuori kiitteli nuorten ja maaseudun painijoiden hyvää panosta. Hän kuitenkin arvosteli useiden urheilijoiden poisjääntiä. TUL:n painijoita oli paikalla 76, kun painijoita oli yhteensä 157. Peruutuksesta ei ollut ilmoittanut neljätoista tullilaista painijaa. Kymmenen oli tiedottanut asianmukaisesti etukäteen. Yksittäisistä seuroista moitittiin Vaasan Tovereita. Lisäksi paheksuttiin Hamarin Elon toimintaa. Seura ei ollut ilmoittanut Aleksanteri Repoa kilpailuihin. Muiden seurojen selvityksiä pidettiin asiattomina. Popinniemen Ponnistus ei vastannut lainkaan.xxv

klikkaa kuva suuremmaksi


Inkeriläislähtöinen painija Aleksanteri Repo voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1949. Repo käänteli vastustajia selälleen. TUL-lehden valokuvat/Suomen Urheilumuseo.

Erilaiset riidat jatkuivat niin keskus- kuin lajiliittojenkin välillä. SVUL irtisanoi 1947 solmitun yhteistoimintasopimuksen lokakuussa 1949 vaatien vapaiden kilpailujen periaatetta kansallisessa urheilutoiminnassa ja kolmen kuukauden irtisanomisaikaa yhteistoimintasopimuksiin. Ilman sopimusta oli vaikea toimia. Painissa riideltiin rahasta. TUL kieltäytyi maksamasta osuuttaan Painiliitolle maaottelusta, koska sopimus ei ollut voimassa. Syytä ei ollut osallistua edes MM-kilpailuihin, koska Suomen edustajia ei valittu karsintojen perusteella. Painiliitto tarjosi ainoastaan kahta ylimmän sarjan paikkaa. Armopaloja ei huolittu, vaikka TUL:ssa oli jo totuttu edustamaan Suomea kansainvälisissä kisoissa ja sitä pidettiin ensiarvoisen tärkeänä. Suurimpana käytännön ongelmana oli siten jälleen kerran edustusurheilu ja se, että kansainväliseen erikoisliittoon saattoi kustakin maasta kuulua vain yksi liitto; käytännössä siis SVUL:n alaiset erikoisliitot kuten Painiliitto. Uuteen sopimukseen TUL:n ja SVUL:n välillä päästiin helmikuussa 1950 vaikeiden neuvottelujen jälkeen. Sopimus takasi SVUL:n erikoisliitoille kaiken kontrollivallan TUL:n kansainvälisiin suhteisiin. Vielä vanhan sopimuksen aikana päätösvalta oli ollut yhteistoimintavaliokunnilla. Eri lajien osalta yhteistoimintavaliokunta joutui sovittelemaan painissa, yleisurheilussa ja hiihdossa. Huhtikuussa 1950 oltiin niin pitkällä, että käsiteltiin Painiliiton Arvo Himbergin uutta yhteistoimintaesitystä. Painijaosto kävi ehdotuksen lävitse kohta kohdalta. Se hyväksyttiin muutamin pienin muutoksin. Uusi, voimassaoleva yhteistoimintasopimus allekirjoitettiin vasta 4. kesäkuuta, jolloin oli eletty jo runsaat puoli vuotta erillään ilman yhteistyötä.

Riitojen jälkeen rökitettiin Painiliiton miehiä molskilla jälleen kerran. Kr. room. SM-paineissa 1950 TUL näytti kaapin paikan ottamalla peräti kuusi mestaruutta kahdeksasta. Kultaa voittivat: Alvar Vihersalo, Niilo Turkkila, Sulo Leppänen, Veikko Männikkö, Kelpo Gröndahl ja Taisto Kangasniemi. Juniorimestaruuksia saatiin peräti seitsemän. Tällä kertaa erotuomaritehtävistä vastasivat TUL:n tuomarit. Porvaripiirit eivät kuitenkaan heidän toimintaansa vallan mahdottomasti arvostelleet ja siten pyrkineet peittelemään murskatappiotaan.xxvi

klikkaa kuva suuremmaksi


Helsingin Jyryn Ilmari Ruikka oli riuska vääntäjä, todellinen vauhtikone, joka ei jättänyt vastustajaa rauhaan, vaikka suusta tuli verta. TUL-lehden valokuvat/Suomen Urheilumuseo.

Varsinainen kasvojen pesu TUL:n kr. room. painissa nähtiin vuoden 1951 omissa mestaruuskisoissa. Vanhoista vain Kelpo Gröndahl ja Jaakko Virta puolustivat menestyksekkäästi asemiaan. Uusia mestareita olivat Äänekosken Huiman Unto Hämäläinen, Oulun Tarmon Aimo Moilanen, Helsingin Jyryn Ilmari Ruikka, Oulun Tarmon Pentti Vilmunen, Seinäjoen Sisun Veikko Männikkö ja Suolahden Urhon Ivar Wacklin. Osallistujia oli runsaasti, yhteensä 132.xxvii Sukupolven vaihdos näkyi myös saman vuoden SM-kisoissa. Tuomarointi toteutettiin toisin kuin kaksissa edellisissä tasan molemmista liitoista. Yleisessä ja nuorten sarjoissa liitot saivat yhtä monta mestaruutta. TUL:n miehistä kultaa pokkasivat Veikko Männikkö, Kelpo Gröndahl, Taisto Kangasniemi ja Aimo Moilanen.xxviii

<<< TUL:n paini parhaaksi Suomessa (vuodet 1945–1952) | TUL mukaan vapaapainiin >>>

Viitteet: