Keskellä Spartakiadihajaannuksen kahtia jakaantunut TUL alkoi valmistautua toisiin työläisolympialaisiin, jotka pidettiin 1931 Wienissä. Väinö Lähteinen vaati painijoita kehittämään paininsa ”taituruutta ja kauneutta”. Hän harmitteli sitä, että ulkomaalaiset olivat arvostelleet suomalaispainijoiden tyyliä rumaksi ja raa’aksi. Erityisen voimakasta kritiikkiä antoi LUI:n voimailuvaliokunnan puheenjohtaja Karl Haushalter. [95]

Valintakilpailut pidettiin Kotkassa 58 painijan voimin. Vuoden 1931 työläisolympiajoukkueen painijoiksi valintakilpailujen jälkeen esitettiin kuuttatoista painijaa. [96] Työläispaini ei ollut enää 1920-luvun alun tavoin Helsinki-keskeistä. Eturivin painijoita väänsi menestyksekkäästi jo eri puolella Suomea. Työläisolympialaisiin painijoita lähti yhdeksältä eri paikkakunnalta. Silti edelleen eniten oli kisoihin lähdössä Helsingistä, viisi painijaa. Lähes yhtä paljon, neljä, Wieniin matkusti Turusta.

Toisiin työläisolympialaisiin Wieniin 1931 lähti Suomesta 114 henkilöä: seitsemän johtajaa, kaksitoista naisvoimistelijaa, kaksitoista miesvoimistelijaa, 26 yleisurheilijaa, kuusitoista painijaa, kymmenen nyrkkeilijää, viisitoista jalkapalloilijaa, seitsemän uimaria, kaksi pyöräilijää, hieroja ja tulkki. Urheilijoita oli 21:stä eri maasta. Kolme painijaa matkusti seuransa tai piirinsä kustannuksella. Rahansa laittoivat likoon Turun Toverit Eino Virtaseen, Elannon Isku Elmer Härmään sekä Äänekosken Huima ja Keski-Suomen piiri yhdessä Otto Savolaiseen. Lisäksi kilpailuihin osallistuivat turisteina paikalle matkustaneet Martti Nyman Helsingin Visasta ja Evert Gerdt Helsingin Työväen Voimailuliitosta. TUL:n painijoukkueen 21 painijasta peräti 13 ylsi mitaleille, kun TUL:n kokonaissaalis eri lajeista oli 59. Kolmoisvoiton ottivat Kalle Pitkänen, Eino Virtanen ja Matti Haajanen. Saman loistosaavutuksen toistivat Kaarlo Tammi, Elmer Härmä ja Viljo Lindqvist. Kultaan ylsi myös Eero Lammi. Hopeaa saavuttivat Otto Savolainen, Vilho Suikkanen ja Aarne Reini. Pronssille väänsi Anton Hämäläinen, Vilho Lempinen ja Toivo Gerdt. [97]

Suomalaista painia ennen kisoja arvostellut LUI:n voimailuvaliokunnan puheenjohtaja Karl Haushalter ei ollut enää yhtä jyrkkä arvioidessaan suomalaisten painitapaa, mutta heidän juhlintansa voittojen jälkeen oli hänen mukaansa sopimatonta. Haushalter oudoksui myös TUL:n miesten tapaa neuvoa painijoitaan ottelun aikana. ”Painit olivat kiintoisia. Niin kovia ja kauniita kamppailuja kuin Wienin kisoissa ei ole koskaan ennen nähty. Paras valikoima ensiluokkaisia painijoita oli runsaslukuisena saapunut kisoihin kaikista maista. Jo ensimmäisistä otteluista saattoi havaita, että suomalaiset ja saksalaiset tulevat näyttelemään johtavaa osaa. Suomalaisten paini ei tällä kertaa ollut niin raakaa kuin Frankfurtissa, joskin muutamia luvattomia otteita suoritettiin, jotka kuitenkin saatiin heti estetyiksi.” (…) ”Painiottelujen suhteen sallittakoon eräs toinen kysymys: onko sopusoinnussa työläisurheilun hengen kanssa se suomalaisten menettelytapa, että he jokaista maanmiehensä voittoa juhlivat kuorossa? Eikö tämä ole tähtipalvontaa? Mikään toinen kansallisuus ei ole niin menetellyt. Suomalaisten tapa neuvoa painijaa ottelun aikaan teki huonon vaikutuksen, voimakeinoin ei voida mitään saavuttaa.” [98]

Kuudessa vuodessa muut työläisurheilumaat eivät saavuttaneet suomalaispainijoiden etumatkaa. Seuraavat työläisolympialaiset pidettiin 1937 Antwerpenissa. Painin valintakilpailut järjestivät Vuoksenniskan Vesa ja Lahden Kaleva. Niihin osallistui 79 painijaa. Paras taso oli välisarjassa. TUL lähetti kisoihin 96 kilpailijaa ja kahdeksan johtajaa. Omalla kustannuksella tai seurojensa avustuksella osallistui neljätoista. Neuvostoliittolaiset painijat eivät lopulta osallistuneet kisoihin. Vääntäjiä tuli Espanjasta, Hollannista, Ranskasta, Belgiasta, Tsekkoslovakiasta, Tanskasta ja Norjasta. Yhteensä painijoita oli 72 miestä kahdeksasta maasta. Suomalaisille työläispainijoille ei löytynyt vastusta. He voittivat kaikki sarjat ja saavuttivat neljässä sarjassa kaksoisvoiton, vaikka olosuhteet niin majoituksen, kisapaikan ja tuomaritoiminnan osalta olivat heikot. Matot olivat ”jonkinlaisia olkipusseja” ja päälliset karkeaa kangasta, mikä aiheutti runsaasti hankautumia. Kilpailuissa kärsittiin useista tuomarivirheistä, kun belgialaiset vetivät räikeästi kotiinpäin. Kaksi TUL:n tuomaria jätti tehtävät koettuaan järjestäjät aivan liian puolueellisiksi. Yhteensä palkintosijoja kertyi eri lajeista suomalaisille 66. [99]

TUL:n painijoiden taso oli varsin laaja. Yksikään painijoista ei osallistunut kaikkiin eli vuosien 1925, 1931 ja 1937 työläisolympialaisiin. Kaarlo Tammi oli mukana kaksissa ensimmäisissä. Vuosien 1931 ja 1937 työläisolympialaisiin osallistui viisi painijaa: Viljo Lindqvist, Matti Haajanen, Vilho Suikkanen, Vilho Lempinen ja Vento Laakso.