Molskin samalla puolella - yhteistyön aika

Vuodet 1939–1944

Yhteistyötä työläis- ja porvaripainijoiden välillä väläyteltiin useasti. Aiempaa perusteellisemmat keskustelut alkoivat lähes kymmenen vuotta ennen kuin päästiin varsinaiseen sopuun. TUL:n painijaoston erotuomarikerhossa keskusteltiin marraskuussa 1930 yhteistoiminnasta porvareiden kanssa, koska oma painitoiminta oli Spartakiadierottamisten jälkeen lamassa. Ehdotusta pohjusti jaoston puheenjohtaja Severi Koskisen alustus, jonka jälkeen asia jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten. Yhteistoiminnan taustalla oli pyrkimys estää laajat siirtymiset porvaripuolelle. Löyhä yhteistyö arvioitiin pienemmäksi pahaksi kuin omien huippupainijoiden menettäminen SVUL:lle. Painijoiden loikkaukset luonnollisesti ärsyttivät TUL:n painijaoston jäseniä. Kaikenlaiset huhut haittasivat toimintaa. Jopa jaoston jäsenen Toivo Gerdtin oli väitetty harkitsevan TUL:n jättämistä. Gerdt piti huhuja erittäin valitettavina ja painotti, ettei hän ollut antanut tällaisille puheille mitään aihetta. Lapualaisvuosien tuoma yleinen oikeistolaistuminen pohjusti porvarillisille urheilujärjestöille paremmat mahdollisuudet painostaa TUL:a yhteistyöhön kuin aiemmin 1920-luvulla. Lisäpontta toi urheilun propagandistisen merkityksen selvä kasvu, minkä vuoksi suomalaisen yhteiskunnan luokkavastakohdat ja poliittiset ristiriidat kärjistyivät urheilussa.i

Suomen Painiliitto perustettiin 11. lokakuuta 1931, jolloin samalla päättyi SVUL:n painijaoston toiminta. Uusi vakavampi yritys yhteistoimintaan tuli Painiliitolta marraskuussa 1934. Se pyysi TUL:n painijaostoa neuvottelemaan yhteisestä edustusjoukkueesta koskien lähinnä maaotteluita Ruotsia vastaan ja myöhemmin muitakin kansainvälisiä otteluita. Painiliiton puheenjohtaja Heikki Lehmusto ja sihteeri Einari Mannerla huomauttivat kirjeessä, miten Ruotsin painijat ”esiintyvät ehyenä rintamana maansa puolesta”

klikkaa kuva suuremmaksi


Suomen Painiliitto halusi marraskuussa 1934 yhteistyötä saadakseen TUL:n parhaat painijat Ruotsia vastaan käytävään maaotteluun. Suomen Urheiluarkisto.

”Mielestämme olisi aika myös Suomen painijain menetellä samoin. Ehdotamme näin ollen aivan rehellisesti, ilman mitään sivutarkoituksia, että TUL:n painijaosto ja Suomen Painiliitto sopisivat nyt jo lähipäivinä yhteistoiminnasta ja yhteisestä edustuksesta sekä näissä tulevissa maaotteluissa että muissakin kansainvälisissä suurotteluissa.”ii TUL:n liittotoimikunta hylkäsi Painiliiton tarjouksen. Painijaosto ei noussut vastustamaan tätä ratkaisua vaan hyväksyi sen yksimielisesti.iii

Severi Koskinen oli kuitenkin valmis neuvottelemaan porvaripainijoiden kanssa. Hänen painijaoston muita jäseniä ja liittotoimikuntaa myönteisempi kanta suivaannutti parhaisiin työläispainiseuroihin kuuluneen Vuoksenniskan Vesan johdon, joka antoi kokouksessaan varsin jyrkkäsanaisen ”paheksumislausunnon”:

”Olemme vakuuttuneita siitä, etteivät TUL:n painijat halua olla missään tekemissä Suomen eikä muitten maitten porvaripainijain kanssa. Samalla toteamme sen ikävän seikan, että painijaoston puheenjohtaja Severi Koskinen ei tunne mielialoja maalaispainijain keskuudessa. Huomautamme samalla painijaoston puheenjohtajalle, että ellei hänellä ole parempia ajatuksia TUL:n voimistamiseksi, niin lienee tarpeetonta hänen enää olla TUL:n hommissa.”iv

Pohjimmiltaan Vuoksenniskan Vesan kaltainen kentän kritiikki kumpusi yleisemminkin maaseudun kielteisestä asenteesta liiton helsinkiläisiä herroja kohtaan. Koskinen ei kuitenkaan ollut TUL:ssa ainoita, jotka pohtivat yhteistoimintaa. Hän kuului siihen urheilujohtajien ryhmään, jotka käytännön miehinä tyytyivät pelkän urheilun edistämiseen ajattelematta syvällisemmin TUL:n urheiluun liittyviä yhteiskunnallisia ja kasvatuksellisia merkityksiä. Selustatukea he saivat Väinö Tannerilta ja muutamalta muulta SDP:n johtoon kuuluvalta, jotka arvioivat TUL:n eristäytymisen johtavan aikaa myöten umpikujaan. Heidän mielestään urheilun voisi jättää politikoinnin ulkopuolelle. Muutosta vaikeutti itsenäisen työläisurheilun vahva perinne, jota pitivät yllä vuoden 1918 muistot ja porvarillisen urheiluliikkeen sitoutuminen valkoisen Suomen valtarakenteisiin. TUL oli joka tapauksessa merkittävässä asemassa työväenliikkeessä. Suomen Ammattijärjestön (SAJ:n) hajottamisen jälkeen TUL:sta tuli 1930 Suomen suurin työväenjärjestö 30 000 jäsenellään.v

Painijoille tilanne oli vaikea. TUL-lehti toi esille lokakuussa 1935: ”TUL:n painijoita uhataan kansannousulla, elleivät ryhdy kilpailemaan maksutta porvarien kanssa.” TUL nimitti Suomen Urheilulehteä ”fasismin ihailijaksi”. Tämä arvio johtui Urheilulehden julkaisemasta Sulo Alakiven kirjoituksesta. Hänen mukaansa uusi sukupolvi ”ei tiedä mitään kansalaissodan kauhusta”. Ne oli muka jo unohdettu! Hän manasi, että liittojen johdon ”jääräpäät” ylläpitivät keinotekoisesti luokkavihaa urheilun alalla. Alakiven toivoman Painiliiton ja TUL:n välisen liitto-ottelun TUL-lehti tyrmäsi jyrkästi.vi

<<< Johdanto | Ensimmäinen yhteistyösopimus >>>

Viitteet: