Tiutisissa 1907 syntynyt ja autosähkönasentajaksi itsensä kouluttanut Elmer Härmä päätyi painimaan pitkälti seuran pitkien perinteiden ohjaamana. Pienen pojan into lajiin säilyi vanhempanakin. ”Käsitykseni on, että mihin urheilulajiin saa innoituksen pienenä pojan nallikkana, sitä ei hevillä jätä.” Elmer oli niin innokas, että hän odotteli malttamattomasti kasvuaan hieman suuremmaksi, jotta pääsisi virallisestikin painimaan. Nuorilta pojilta paini vielä kiellettiin. Nuoruus päättyi ja miesten työt odottivat jo aikaisin, kun hän muutti 16-vuotiaana Helsinkiin, jossa hän liittyi välittömästi Iskun jäseneksi. Painista tuli hänelle ykkösasia: ”En ole minkään muun urheiluharrastuksen päätyttyä tuntenut niin hyvää oloa kuin hyvän painimatsin ja lämpimän suihkun jälkeen.” Painin lisäksi Elmer Härmän harjoitteluun kuului voimistelua, hiihtoa ja kävelylenkkejä. Kaiken perusta oli kuitenkin säännöllinen elämä, riittävä uni. Urheilu oli rehtiä: ”Urheillen ja kisaillen hyödytän itseäni enkä vahingoita ketään.” Härmä piti painia teollisuustyöntekijöille erinomaisena kuntolajina. [121]