Salosta innosti urheilemaan heiveröinen ruumiinrakenne. Hän oli 17-vuotiaana ainoastaan 56 kiloa. Urheileminen alkoi voimistelulla, jota seurasi pyöräily ja yleisurheilu. Salonen syntyi Lavialla 1895. Hän liittyi Friitalan Yritykseen. Paini alkoi, kun seura hankki 1914 painimaton. Silloin hän oli urheilemisensa ansiosta jo huomattavasti voimistunut. Ensimmäiseen piirikunnallisiin kisoihin Salonen osallistui 1915. Hän hävisi, muttei lannistunut. Venäläisen sotaväen tultua Friitalaan joutui työväentalo heille. Painimatosta he tekivät kenkäriepuja. Vuoden 1918 kapina pitkitti painitaukoa.

Kun Friitalassa ei paini enää noussut aiempaan kukoistukseen, Verner Salonen liittyi 1921 Porin Pyrintöön. Paini säilyi tärkeimpänä lajina leipänsä autonkuljettajana ansainneella Salosella: ”Painia harrastan siksi, että se sopii  minulle parhaiten. Olen raskaan työn tekijä ja toisten urheilulajien harjoittaminen on työlästä, koska ne vaativat joustavuutta. Mikään ihannepainija en ole koskaan ollut, eikä kaikista voi tullakaan, varsinkaan kun on kankea ruumiinrakenne, kuten minulla.”

Salonen ei myöntänyt koskaan käyttäneensä mitään erikoisia harjoituskeinoja. Viikossa hän harjoitteli enintään kolme kertaa, mutta aina niin lujasti kuin mahdollista. Hän saavutti parhaat tuloksensa Frankfurtin kisoissa 1925. Liiton painimestaruuden 82,5 kilon sarjassa hän voitti 1926. Painia ja ylipäätään urheilua hän piti arvokkaana: ”Minusta urheilu on jaloa. Se kehittää ihmistä henkisesti ja ruumiillisesti.” [122]