1930-luvun lama-ajan ja spartakiadihajaannuksen painaessa kilpailutoimintaa monet vanhat aktiivit lopettivat uransa. TUL-lehti näki sopivaksi ajankohdaksi nostaa esiin urheilijapersoonia esikuviksi. Eniten tilaa annettiin ykköslajille painille. Lehti otti vastaan painijoiden sykähdyttäviä kirjoituksia, joita ilmeisesti hieman myös toimitettiin. Joka tapauksessa niistä huokuu syvä rakkaus urheiluun ja erityisesti painiin. Painijat korostivat sydäntä lähellä olleen harrastuksen antaneen paljon. He elivät säännöllistä elämää välttäen yletöntä juopottelua. Työpaikoilla, harrastusten parissa ja kotonaan heistä tuli esikuvia. Kirjoituksissa kuvattiin lähes jokaisen painiharrastuksen alku samalla tavoin. Salille tuli hentoinen, ujo nuori poika, joka oli päättänyt saada kehoonsa lisää voimaa. Tämä tuli esiin painijoiden omissa kirjoituksissa ja myös TUL:n lehden toimittajan vierailulla Helsingin Työväentalon painisalilla 1934 Toivo Gerdtin vetämissä harjoituksissa: ”Varmaan on mestarin mielikin silloin iloinen, kun hän näkee aikoinaan tuollaisen hennon nuorukaisen myöhemmin komeana atleettina…” [116]

Seitsemän painitarinaa kuvastavat mitä parhaimmalla tavalla urheiluun liitettäviä arvoja. Hannu Itkonen on määritellyt sen urheilun hyväksi kertomukseksi, jossa painotettiin järjestystä, kuria, tahtoa, raittiutta, reippautta, ryhtiä, iloa, valoa, sisua, kestävyyttä ja rohkeutta. Kaikki nämä ominaisuudet palvelivat sekä yksilöä että yhteisöä. Hyvän harrastuksen avulla yksilö otti hallintaansa kaiken muunkin elämässään, ja hänestä tuli yhteiskunnalle arvokas jäsen. Hyviä arvoja korostamalla kilpaurheiluun saatiin muutakin sisältöä kuin vastustajan voittaminen. [117]