|
Vilho ”Vikke” Suikkanen - muistelmia
(Viken kynästä v. 1988)
Tulimme Vuoksenniskalle 1920, olin noin 10-vuotias. Syntymä-aikaani pidetään 4.11.1911, Ruokolahden Lassilaa.
Vuoksenniskalle muutimme Kirvun Tietävälästä, Ruokolahden naapurikunnasta. Vanhempani olivat maanviljelijöitä siihen saakka, kun tuli konkurssi! Se siitä.
2.s hevoskuorma oli troippeita, jonka päällä istuimme ja päätepysäkki oli Vuoksenniskan Työväentalon päädyn vastapuolella, aivan kohdallaan paitsi, että kylätie oli välissä. Tontti näillä muistelmilla oli kai noin 1000 m², tuskin sitäkään. Mökki oli peevelin pieni. Keittiö ehkä 3 x 3m, samoin kamari. Meitä oli viisi vesseliä.
Veli Arvo oli minua vuotta nuorempi ja hukkui, kun olimme Saimaan jäällä luistelemassa. Liikunta, eli urheilu tuli ohjelmaan. Kesäliikunta kaikkina muotoina, sen ajan näkemyksissä.
Luistelu, hiihto sikäli, että saavutin piirinmestaruuksia ja Tampereella 3:s alle 18 v. TUL:n mestaruushiihdoissa, ja monta mukavaa saavutusta kansallishiihdoissa. Tästä puolin jäi kilpahiihto vähiin, ja rupesi aktiivisemmin harrastamaan painia.
Mainitsen vanhempieni elämää
Isä kävi Enso Gutzeitin hommissa. Talvisin aina osti hevosen, että voi suorittaa hakkupuitten ajoa rantaan. Lukija ajattelee, että mitä tuo on, hakkupuut ovat vuosi kymmenien aikana Enso Gutzeitin Saimaalla vesi majoituksessa väsyneet ja painuneet Saimaan pohjaan. Näitä tukkia pyysivät painija muurari veljekset Heiskaset myöskin. Oli raskasta hommaa isän kanssa ajella rantaan ja telata.
Äiti oli Vuoksenniskan rautatehtaalla (Lurtiska) (nykyisin Ovako Imatralla) vanhalla hiili- ja kalkkivaunuja tyhjentämässä ja kaikkea äärettömän raskasta työtä. Kyllä se oli äidin kohtalo kova, heikkorakenteinen, mutta äärettömän sinnikäs. Kyllä meillä oli kova työ saada Äiti pois työmarkkinoilta. No mitä työtä rupesin tekemään henkipitimekseni. Me laajennettiin sitä pikku mökkiä, siinä oli muurari, joka hallitsi muurausalan, timpurihommat ja teki melko isoja rakennuksia (avaimet käteen sopimuksella).
Tää muurari sanoi, että hän ottaa minut muurarioppiin, nii Äiti sano et jos pääsee opiin niin kyllä. Tämän muurarin nimi oli Olli Hannunen, Uukuniemeltä kotoisin. Olin kaksi kesää hänen mukana uuni töissä, mutta hän lähti Vuoksenlaaksosta pois, niin rupesin omin neuvoin tekemään muurausalan töitä. Kävin Helsingissä "ammattien edistämislaitoksella" kurssin, oliko se 3 viikkoa vai kuinka, mutta oli ehtona, että piti olla ainakin vuoden kokemus alalla. Piirustuksen tuntemista opetti Arkkitehti Asp ja käytännön uunimuurausta uuniseppä Peltonen. Nämä opit tapahtuivat olinko 18 - 19 vuotias, ennen sotaväkeen menoa.
Muuten olin onnellisessa asemassa, että en ollut suurtyönantajista riippuvainen. Ajan henkihän oli Virmoilla, että pääset töihin, jos muutat porvariliiton painiliittoon, eihän Vesasta liioin siinne siirtynyt, sikäli oli poliittinen näkemys. Ja, kun niitä suojeluskuntalaisia joskus ohi kulki, niin hymyilytti niin kuin olisi sirkuksen pellen nähnyt.
Täytyy ruveta kertoilee urheilusaavutuksesta:
Lähdetään nyt aivan ipanoista, joille ei ollut siihen aikaan vetäjää, joten sai oman pollansa mukaan liikuntaa harrastaa. En tiiä, että mistä tommoinen viisaus, että rakensimme halkosahan terästä puuhun ura ja siihen sahan lati, tietenkin puuosa oli muotoiltu kenkään käyväksi. Olihan se sikäli kiusallista, että siinä joutui jalka kovaan rutistukseen, eikä luistinkausikaan ollut pitkä, kun tuli hiihtokelit. Eikä ollut harrastajaluisteluun niin paljon, että olisi pidetty jääaukkoa luistelukuntoisena. Ostin sitten Helsingin reissulla kaunoluistimet, joissa oli kiinteät kengät, joten tilanne sikäli parani ja urheilu kentälle ruvettiin jääpalloa pelaamaan.
Rupeen nyt kertoilee urheilusaavutuksesta. Siinä joutuu semmoiseen asemaan, että kun ite itteensä kiittää, niin kiitoksissa pysyy. Ehkä on asiallisempi (kehuu) ottaa melko nuoresta lähtien urheilu kiinnosteet.
Hiihtelin kilpailuarenaalla piirikunnallisissa, kansallisissa ja TUL:n mestaruuskilpailuissa. 1928 sijoituin 3:si alla 18- vuotisena. Minulta kilpahiihto jäi pois ohjelmasta, kun Vesan suurimpana huomiona oli paini. Vesan perustamisesta 1913 saakka, josta varmaan perustamisesta saakka mukana ollut Jussi Peltonen on kertonut historiaa. Jussi voitti 1 liittojuhlissa painissa 58 kg sarjan.
Vuoksenniskan Vesan paini menestyksestä lankeaa 100 %:sti Variksen Antin (Asko) työlle. Asko oli lahjakas painija, oli armeijan mestari asevelvollisena jnp. Mutta paini- ura päättyi käden taittumiseen Helsingin Jyryn kansainvälisissä.
No nii Asko oli Vesan painin A ja O.
En tiiä mistä Antin kiinnostus meikäläiseen. Kun TUL:n painimestaruuskilpailuihin treenattiin tiiviisti 2-6 kuukautta ennen kilpailua. Olin Askolle sellainen lempipoika, en tiiä miksi hän minnuu niin hyysäs.
TUL:n mestaruuskilpailuihin treenasin tiiviisti pari kuukautta, joka toinen ilta matolla ja välipäivä hyvin monipuolisin ulkoilu lenkki, se siitä.
Ensimmäisen kerran olin Koiton Visan kilpailuissa Helsingissä oliko 1930. Pärjäsin mainiosti, yleisö äänesti kilpailun paras.
Viinin työläis Olympialaisten karsinnoissa Kotkassa 1930- 31 sijoituin 3:neksi ja pääsin matkaan, sarja 57 kg. Joutuin pudottamaan painoa 7 kg. Heti huudettiin matolle Keerlink Toislant (Nikkaanen, Suikkanen Finlant), matsin tuomio oli pyöreä eli ratkaisematon. Tulos oli sakemannille sokki, hää ku oli voittanut edelliset työläis Olympialaiset samassa sarjassa. Voittihan se nytkin, mie pääsin hopealle, samoin kun Andverpenin Olympialaisissa, sama sijoitus ja sittenhän ne työväen Olympialaiset loppuivatkin.
Rupean kertoilee liikunnasta + urheilusta.
Lähdetään nyt ipanoista, joilla ei siihen aikaan ollut maaseutulla vetäjää, että joutui oman pollansa mukaan harrastaa liikuntaa en tiiä mistä tollanen viisaus tuli pikku pojille, että teimme luistimet itse. Kengän pohjan mukaan tein puusta pohjan johon sahalla sopiva ura, mihin asensin halkosahan ladista terä. Tällaiset luistimethan eivät lipsuneet se vain, että kiristivät jalkateriä, kun piti kiristää niin lujaa etteivät lonksaneet.
Luistelu oli mukavaa, se vain että sesonki jäi lyhköseksi, kun saimaaseen satoi lunta eikä sitä ruvettu poistamaan pieneltäkään alalta, kun oli niin pieni ryhmä osanottajia. Kyllä minulla olisi ollut melkoset lahjat Kaunoluisteluun. Esimerkiksi vaakat menivät ilman vapinaa. Kun nyt katsoo telkkarista, niin näkee melko kuuluisilla esiintyjillä vapinaa vaakoissa.
Nyt, kun olen täyttänyt 77 vuotta, niin ihmettelee, kuinka senkin verran on saavutuksia urheilussa. Kilpahiihto alkoi nuorena, saavutuksia oli etelä- saimaan piirinmestaruuksia. TUL:n mestaruuskilpailut alle 18 vuotiaiden kilpailut Tampereella 1928 pääsin 3:si, mutta monis kovissa Kansallisissa paremmin. Tää on hiihtosta noin pinnallisesti.
Vesassa oli painin kannatus ripeetä, joten jätin Kilpahiihton ja antaannuin painin harrastukseen. Vesalla on 1913 perustettuna vahvat perinteet painin alueelta.
Alan nyt kertoilee "Vesan" paini historiaa vähän. Seura on perustettu 1913. Kaikenlaista urheilua harrastettiin, mutta voimakkaimmin harrastus sijoittui painin puoleen. Muunmuassa Jussi Peltonen voitti TUL:n ensimmäisissä liittojuhlissa sarja 58 ensi tilan. Muuten Vesan painin saavutukset ovat Antti Variksen opastuksen ansiota. Hän olisi menestynyt hyvin saavutti asevelvollisena armeijan mestaruuden jnp. mutta ura taittui, kun Helsingin Jyryn kansainvälisissä kilpailuissa taittui käsi, joten piti lopettaa käytännön paini. TUL parhaana painiseurana Vesa voitti 6 kertaa. 2 pokaalia SAK lahjat.
No rupean nyt kertoilee omista paini saavutuksista Itävallassa.
Viinin työväen Olympialaisissa 1931 sijoituin 2:si kärpässarjassa, samoin Antvemperin Olympialaisissa. 67kg TUL:n mestarina kolme kertaa 1935+ 1936+1939.
TUL:n toisissa Liittojuhlissa pääsin 1:si kevyessä sarjassa.
Liikunnasta puheen ollen mie tein TUL:n mestaruuskilpailua ootellessa noin 1-2 kuukautta seuraavanlaista liikuntaa: Joka toinen päivä reipas kävely nopea pyörähdys, rentoutus kävely. Tässä oli ohjeena, kun sinne Immolan sahalle Antin luokse lauantaisin menin, niin tässä oli sellainen sääntö joka sähköpylvään kohdalla vaihtui kävely ja nopea pyrähdys...tässä oli näkemyksenä se, että elimistö tottuu reakoimaan epätasaisen työskentelyn, niinkuin painissakin tapahtuu. Kun tämän Variksen Askon luokse reippaili niin ohjelmassa oli hieronta ja saunominen alkoholia ei käytetty. Olin siellä yön ja läksin sunnuntaiaamuna kotia Vuoksenniskalle.
No niistä paini saavutuksista puheen ollen. Piirinmestaruuksista ja kansallisista puhumatta kertoilen mielenkiintoisemmat saavutukset "tapahtumat". Lukija varmaan pitkästyy, mutta rupean muistelee.
Täytin nyt näitä kirjoitellessani 77 vuotta, siis syntymä 4.11.1911
Vesan paini oli TUL:lle ihmettä, että maaseutu ja noin pärjää. Kävin ensikertaa Helsingissä noin 1930 painimassa Koiton Visan kilpailuissa. ja sijoituin 1:si ja yleisön äänestyksen kilpailun parhaana. Kumma sinäänsä, kun oli tollaisia, kun Härmän Elmeri, joka oli "Statinkunti," komee vartaloinen jep. Sarja oliko 80 paikkeilla. Elanon Iskun etustaja äärettömän sympaattinen. Tuli näkemys, että yleisö tykkää maalaispojista, samoin, kun Tarmon paineissa 1935 Kansainväliset. Katsoin tuota pokaalia ja siinä on kaiverrukset: Kunnia palkinto Yleisön äänestämänä Tarmon Kansainväliset 7-9/12-35.
Näitä juttuja olisi melko paljon, mutta kertoilen niistä osan.
Kertoilen Viinin Olympialaisista joihin pääsin mukaan, vaikka olin karsinnoissa 3:s. No ensimmäinen ottelu tuli sarjan voittajan kanssa "Keerlink." Huusivat matolle Keerlink Toislant, Suikaanen Finlant, mie olin saanut nuo ylipainot melkein 7 kiloa, joten melko solakka. Matsi meni tasaiseksi eli pyöreä. Sakemanni oli kovasti pahoillaan saavutuksesta, että mitä tuli, kun tuon ruikaleen kanssa meni pyöreiksi, eli hää ei saanut minusta työvoittoa.
Toiset työväen Olympialaiset olivat Antverperissä, siellä pääsin myös 2:si, en näissä kummissakaan käynyt selällään, mutta jäin pikkasen jälkeen. Tää Keerlink oli voittanut myös ensimmäiset Olympialaiset (työväen) Antverpenin, mutta nythän ne päättyivät Työväen Olympialaiset. No niin kertoin saavutuksen noissa kaksissa Olympialaisissa, enkä kummassakaan käynyt harteillani.
Olihan se oma mielenkiintoisa tapaus kun TUL ja Neuvostoliitto- ottelu oli ja me hävisimme vähän ja porvarit menivät painimaan saman vuoten merkeissä ja tulos oli "selkäsauna." Mie joutuin ottelee 7:n kertaisen Venäjän mestarin kanssa ja mulle annettiin työvoitto. En tiiä millä perusteella, kun se oli niin vilkas ottelu, ettei siinä kerennyt kumpikaan käytä harteillaan.
No siinä selvitys, mutta pitää kertoilla tää tavallaan Lapuan liikkeen voimaa, kun ei Neuvostoliiton painijat saaneet esiintyä omissa painitrikoissa, kun heillä oli punaiset. Jyryn painijoilta saivat trikoot. Me hävisimme vähän, mutta Painiliitto meni samoina vuosina ja tulos oli rajaton selkäsauna..
No näitä juttuja olisi vaikka romaanin tekoon, mutta kertoillaan pintapuolisesti Liiton vaihtamis neuvotteluista:
Painiliiton toimeksiannosta Enso Gutzeitin Harakan sahan isännöitsijä pyysi neuvottelemaan seura ja liittomuutoksesta. Lupauksena oli vakituinen hyvä työpaikka ja runsas raha korvaus, tarkemmin summasta ei ollut puhetta. Monia oli painostettu tai houkuteltu työpaikan saannilla tai epäämisellä liittomuutokseen. V.S. ei ollut tähän suostunut, hän oli todennut, ettei häntä voida tässä mielessä painostaa, mökkiläisillä riittää uunien teettämisiä V.S:n hengen pitimiseksi. Isännöitsijä myönsi tämän ja neuvottelut loppuivat siihen. Vuosi oli 1935, siis Berliinin Olympialaisten alla.
|
|
|
|
