Kangasmäki Reino

Vaasan Toverit

Repa nauhalta

Syntynyt 2.7.1916 Kaarlelassa ei siis Kokkolassa.

Kaarlela oli ruotsalainen kunta keskellä Kokkolan kaupunkia, Kokkolan maalaiskuntaa.

Isä oli uittotyömies ja metsätyömies ja myöhemmin kaupungin töissä. Äiti oli pääasiassa kotona.

TUL:n toimintaan (mulla on vielä vanha jäsenkirja tallella) liityin 29 Kokkolan Jymyyn nuoriso voimisteluporukkaan. Meillä oli oikein puvut ja kummitossut jotka saatiin seuralta. Telinevoimistelua, nojapuita ja tehtiin pyramideja.

Muutin Vaasaan ensimmäisen kerran vuonna 40 ja samalla Tovereihin. Sitten tuli sota.

Olin jonkinlainen versio nykyisistä ammattilaisista. Minut käskettiin tänne ja hommattiin työpaikka. Radiaattori putkiliikkeen insinööri oli innokas painimies ja keräsi painijoita. Sitä kautta tuli sitten sellainen porukka että meillä oli kerran firmasta kolme miestä Suomen A - painimaajoukkueessa. Joskus sodan jälkeen varmaankin 46 tai 47.

38 minä olin asevelvollisena ja pienen tauon jälkeen ja pienen tauon jälkeen se jatkui aina 45 (vai 44 I. V.) saakka. Sodan aikanakin urheiltiin. Kun rintama tasaantui asemasotavaihe niin silloin ryhdyttiin urheilemaan. Siellä oli kovasti urheilua. Karjalan rintamalla. Kaikki olivat yhdessä eikä katsottu pitkään vaikka oli TUL:n mies. Ei siellä sellaista joudettu miettimään. Eikä aina tiedettykään.

Tulin Vaasaan (Lapin sotaan en osallistunut) rauhan teon jälkeen. Samaan työpaikkaan ja putkimieheksi. Sodan jälkeen uusissa olosuhteissa seura oli elinvoimainen ja paini muodostui valtalajiksi. Vaasan Toverit oli yleisseura. Siellä oli kaikkea yleisurheilua, uintia. Siitä erkani sitten esim. jalkapallo ja nyrkkeily. Syntyi Vaasan Työväen Nyrkkeilijät ja Vaasan Työväen Palloilijat. Yleisurheilu ja paini jäivät Tovereihin.

Painikavereina olivat kasvinkumppaninani, jotka tuli samalla tavalla liikkeeseen mukaan kuin minä. Oli Aarne Siik, muita olivat Pentti Vuotila, Martti Massi Lumivuori, Pentti Loikkanen. Kaikki Radiaattorin miehiä. Harjoittelimme entisen työväentalon sisäpihan tiilitalossa, jossa toisessa päässä oli kokoushuone ja toisessa päässä painisali, jota myös nyrkkeilijät käyttivät. Rakennuksen puinen pääty oli Rauhankadussa kiinni.

Kun Vaasan Toverit -29 perustettiin se oli itse asiassa "hajoitusseura". Kiisto oli alkuperäisesti työläisseura. Sitten sosiaalidemokraatit perustivat Toverit. Urheilijat, jotka kuuluivat Kiistoon vasemmistolaiset pääasiassa liittyivät porvareihin – ei siis Tovereihin, ehkä jokin osa.

Silloin käytiin kovaa taistelua. Sitten hajosivat Toverit. Perustettiin uusi seura. Hajoaminen tapahtui... olin "hajoituskokouksessa". Tovereista oli muodostunut vasemmistoseura. Demarit katsoivat tarvitsevansa oman seuransa ja sitten ne lähti. Kiisto oli ollut vasemmistoseura. Demarit katsoivat tarvitsevansa oman seuransa ja sitten ne lähti. Kiisto oli ollut vasemmistoseura, uusi Kiisto omi sen nimiinsä lippuineen kaikkineen. Kiisto oli lakkautettu lapualaisaikana.

Kun painiminen alkoi en paljon muuta urheilua sitten harrastanutkaan.

Aktiivikausi:

se alkoi Kokkolassa joskus -35. Silloin ei tunnettu sellaista kuin poikapaini. Eikä otettu ollenkaan nuoria koska pelättiin että ne loukkaavat itsensä. Piti olla varttuneempi nuori. Minä lopettelin Lontoon olympialaisten jälkeen, mutta oli vielä seuraavana vuonna yhdessä maaottelussa. Sitten jouduin kilpailuvelkoja maksamaan jonkin aikaa. Kun seurat tekivät sopimuksia että sen arvonen mies me lähetetään. Me pyydetään sitä ja sitä joka vasta sitä samanarvoista painijaa. Minä jouduin niitä velkoja makselemaan. Taisin olla vielä 1951 joissakin kilpailuissa. Oikeastaan päättyi 34-vuotiaana.

Saavutuksia

Minulla ei ole yhtään Suomen mestaruutta. Se johtuu siitä kun Lontoon olympialaisiin valmistauduttiin. Niin sovittiin TUL:n ja Painiliiton kesken että jokaiseen sarjaan valitaan molemmista liitoista viisi miestä, joista aletaan karsimaan. Siinä oli kova tappelu ja keinottelu.

Olympiajoukkueesta poistettiin TUL:n Yrjö Enne, joka oli koko joukkueen varajohtaja. Sitten poistettiin Unto Miettinen joka oli silloin radiotoimittaja ja myöhemmin professori. Kolmas olin minä. Se oli jo lehdissä. Uudessa Suomessa lähtöpäivänä kun lähdettiin lentokoneella Ruotsin kautta, josta otettiin osa Ruotsin joukkueesta mukaan.

US :ssa oli maininta että Kangasmäeltä on viisumi kielletty, maahantulolupa. Sitä Himbergin ihmetteli kun se oli minua vastassa Lontoon lentokentällä. Joukkueen johto lähti laivalla Englantiin. Siellä oli pohdittu kuka TUL:n mies olisi voitu vielä pudottaa. Vaikka minä en kuulunut mihinkään puolueeseen, mutta oli Valtiollisen poliisin eli Valpon ylimääräisenä etsivänä. Leimaannuin sen kautta.

Kun meillä oli viimeisiä karsintoja Suomen mestaruuskilpailuissa Oulussa. Siellähän taisteltiin niistä olympiapaikista. Kaksi viimeistä miestä ratkaisi kuka lähtee. Piti olla kuin kilpahevonen aina valmis sarjassamme tilanne kehittyi sellaiseksi että meitä oli loppuottelussa kolme TUL:n miestä ja yksi määrättiin häviämään sille varmuuden vuoksi sille joka oli sen voittanut eli Allu Vihersalolle. Päätös tehtiin TUL:n painijaostossa. Mulle kaverit sanoivat että älä Reino tee sitä, että se on menoa. Mutta sormien tämän häviön ja pääsisin sitten loppuotteluun.

TUL:n painijaoston puheenjohtajana oli Paanu Koponen entinen hyvä painija oikein sellainen diktaattori ja pikku hitleri. En tiedä miten se sai vaikka oli minun siskon perhetuttu ei se tietänyt kuka minä olin, mutta se sen määräyksen teki. Ja kauan minä mietin noudatanko sitä päätöstä, mutta niin siinä kävi että noudatin. Hävisin Vihersaloille ja Vihersalosta tuli mestari ja tulin toiseksi ja kolmas TUL:n mies tuli vielä kolmanneksi joten se porvaripurosi neljänneksi. Että ei siinä mitään vaaraa olisi ollut mutta niin siinä vain kävi. Siinä siis yksi hopea. Sitten olen saanut yhden pronssin Suomen mestaruuskiloissa muistaakseni ja armeijan mestaruuden pronssia.

Sarjat

Pääsarjani oli 57 kiloa. Olympialaisiin laihdutin 52 kiloon ja maaotteluissa yleisesti 52 paitsi Tsekkoslovakian maaottelussa olin omassa sarjassani eli 57.

Olympialaiset

Meitä oli painissa 13 maata. Huilasin ensimmäisen. Sain 13. numeron. Mulla olisi ollut viisi matsia kaikkiaan kun niitä tipahti sen mukaan kun hävisivät. Seuraava oli ruotsalainen, jonka voitin niukasti kaksi - yksi. Sitten voitin selälleen ranskalaisen ja sitten kohtasin italialaisen Lombardin, josta tuli olympiavoittaja. Hänelle hävisin työllä. Viimeinen ottelu oli…minulla oli siis neljä varsinaista ottelua viikon aikana, joka päivä yksi ottelu, sitten kohtasin Unkarin Tsilakyin. Joka sijoittui 5. Vaikka voitti turkkilaisen hopea mitali miehen Olgain niin se kuitenkin…se oli niin sekavaa touhua. Olen kertonut siitä (kaivaa kirjan esiin). Ne olivat ensimmäiset kisat sodan jälkeen. Koko Eurooppa oli sekaisin Amerikkaa myöten. Ei ollut kosketuksia muihin maihin. Meillä oli kosketuksia vain Pohjoismaihin, ruotsalaisiin, norjalaisiin ja tanskalaisiin – pääasiassa Norjaan ja Tanskaan.

Säännöt olivat mitä sattui. Minullakin oli yhdessä ottelussa Persian kuninkaan suvun jäsen tuomarina. Hän pääsi tuomariksi koska oli kustantanut koko joukkueensa matkan. Jotain öljyruhtinaita se oli kai. Kunnioitettiin sitä miestä kovasti. Epäilen hänen taitojaan ja intoaan tutustua sääntöihin. Mutta niinhän täälläkin tehdään. Kun on oikein suuri rahamies niin siitä tulee olympiakomitean johtaja. Niinhän nämä kaikki on rikkaita miljonäärejä.

En tiedä paljonko tämä persialainen osasi mutta jotain hän osasi.

Jäi sellainen tunne että jos olisi ollut osaavaa tuomarityöskentelyä olisi lopputulos ollut toisenlainen. Jos olisi painittu pohjoismaisilla säännöillä olisin todennäköisesti hävinnyt ruotsalaiselle mutta voittanut olympiavoittajan.

Nykyään pääsääntöisesti jokainen palkintomies joutuu painimaan toistaan vastaan, mutta silloin olis se että kun tuli pistetili täyteen niin en päässytkään sitä turkkilaista vastaan. Joka hävisi viidennelle miehelle. Sen olisi pitänyt hävitä sille unkarilaiselle, jonka minä myöhemmin moitin reilusti 3 - 0.

Juttu oli aivan selvä mutta yksi mies oli ostettu.

Lontoossa oli aika hyvin tavaraa. Kahvia ostettiin kovasti kapsekki kaupalla. Tuoda ei olisi saanut kuin määrätyn määrän, mutta ei ne nyt meitä. Vaikka en itse juonut kahvia, oli minulla iso matkalaukku täynnä kahvia. Vein sukulaisilleni Hämeenlinnaan ja vaimon siskon perheelle. En tullut suoraan Vaasaan.

Ruoka oli Lontoossa mainiota. Meillä oli parakkimajoitus ja oma sauna. Siellä oli helleaalto, joka teki tepposet meidän juoksijoille esim. 10 000 m juoksija Heino lopetti kun oli niin väsynyt. Oli niin hellettä, että vähän väliä piti mennä suihkuun mikä oli oikein huono juttu. Se tarttu ko sinne ulos se tarttu siihen kylmään kroppaan niin heti. Parempi oli juoda suolavettä aina aamuisin lasillinen ja mennä saunaan ja ottaa pienet löylyt. Se oli helpompaa. Se oli vuosisadan kovin helleaalto Englannissa.

Minun oli helppo laihduttaa 52 kiloon. Tein sen ruokavaliolla jo pitkän päälle. En pystynyt jättään laihduttamista viime tinkaan. En ollut saunaihminen. Kerran yritin jättää Tukholmassa maaottelussa saunaan niin siitä ei tullut mitään. Tukholmassa saunat oli sellaisia että kaikki ne hajusaippua ja hajuvoiteet tuotiin lauteille. Eihän siellä voinut olla sellaisessa hajussa.

Kun sain hien lenkillä, niin vaimo Anni keräsi kaikki peitteet ja villapaidat mitä oli. Työväentalon yläkerrassa oli oikein huono ilma aina ja paljon ihmisiä. Panin kaikki kamppeet päälle mitä oli ja villapaita alimmaiseksi että ne imi hien ja sitten hyppimään. En minä mitään tanssinut, vaimo hyppi mukana. Sillä tavalla se lähtee.

Minulla ei yleensä ollut paino-ongelmia kuin sen yhden kerran Tukholmassa. Se ei ollut varsinainen maaottelu. Sinne kerättiin joukkueen parhaista Ruotsia vastaan. Minä menin sinne vain sen takia kun kuulin että sinne oli tullut appelsiinilaiva. Menimme siis hakemaan hedelmiä. Norjalaiset jättivät kaikki painimisen. Ottivat yhden matsin ja sitten lähtivät appelsiinijahtiin. Sanoivat että sairastuivat. Sydän tai jotain muuta.

Loukkaantumisia

Ei mulla juuri ollut. Vain selkävikoja kuten kaikilla painijoilla. Jouduin lopettamaan kilpailuja loukkaantumisten takia. Rovaniemellä oli heti sodan jälkeen. Piti saada erikoislupa ennen kuin koko Rovaniemellä pääsi. Lapin sota oli pannut kaupungin ihan siliäksi. Muutamia parakkeja oli tuotu rakentajille. Painittiin ulkona. Maton päällinen oli kiinnitetty huonosti ja ravasin kun minulla oli sellaiset liikkeet kuin lonkkaheitto… jalak kiertyi kovasti kun menin vastustajan alle että pääsen yli sieltä… niin huomatun tuomareille että voisiko pinnoittaa mattoa mutta ei niillä ollut mitään rauniokaupungissa eikä ne paljon kuunnelleetkaan. Jonkinlaiset matot ne oli löytäneet kun saksalaiset eivät olleet niitä polttaneet. Maton päällinen oli vanhaa molskia. Jalka vääntyi 90 astetta. Ei ollut lääkäriä kilpailussa. Sairastupa oli.

Puolenyön aikaan kun lähti juna etelään. Kokkolassa tiesin konduktöörin, joka pani hevisia< myöten jalat paikoilleen, se oli oikea jumala. Siellä oli vain trikoot ja paskasia vaatteita. Konduktööri oli Ruotsin armeijan entinen välskäri Longhed. Hän asui vastapäätä asemaa tien toisella puolella. Jonoa oli kuten aina. Lapsia ja naisia istui keittiössä. Selitin tilanteen ja kysyin sopisiko että menisin enne muita. Oikein huonoja ei ollut ja pääsin Lohghed pani jalan siinä ajassa. Se oli noita.

Kylkiluut oli ongelma. Mulla oli sellaisia liikkeitä että kylkiluut meni suolistoon. Se oli vaarallista. Kaksi kertaa kävi niin. yhden kerran meni Suomen mestruuskilpailuissa. Ensimmäisessä ottelussa. Kaveri oli juuri sellainen notkea joka teki silmäniskuliikkeitä? Yksi Heinosen Esko Lapualta. Mutta oli niin lämpösenä että sain painittua sen ottelun loppuun ja voitin. Mutta sen jälkeen alkoi tuskat. Siellä oli lääkäri. Se pani siteet ja kiristi mutta se vain liäsi painetta. Vaasasta tulevalla yöjunalla lähdin Kokkolaan. Konttasin junaan. Vaihdoin junaa pohjoiseen päin Seinäjoella. Ja tulin Kokkolaan. Longhed oli jo sairasvuoteella ja vaimo sanoi että Longhed ei enää jaksa. Se makas ja tuolin päällä lääkkeet. Pyysin anteeksi ja olin lähdössä pois, mutta se kuuli ääneni ja tummisti sen kun olin niin monta kertaa siellä käynyt. Ja sanoi että tänner vaan. Sen olisi pitänyt vetää kylkiluut ulos suolista mutta se ei enää jaksanut. Se kuoli noin viikko tämän jälkeen. Vaimo oli iso ihminen ja sen se pyysi apuun. Tunnusteli ensin ja vaimo oli moottorina ja tunnustelemalla se ohjasi hommaa. Taisi olla viimeinen työ, jonka Longhed teki. Oikeanpuoleinen alin kylkiluu tuntui vuosikausia sen jälkeen silloin tällöin.

Nyt vanhemmiten kun voimistelen ei tunnu enää mitään vaikka tekisin sillan. Olkapää oli toinen heikko kohta. Jalkaterä, suolisto ja olkapää. Mulla oli sellaiset liikkeet. Vasenkäsi on hieman hervoton.

Bravuri oli lonkka käsivarsi harvemmin niskalenkkiä ja matossa ylivienti. Vastustaja kun vippas minut siltaan niin menin sillan kautta yli.

Miten toiminta rahoitettiin

Me saimme 25 markkaa päivältä ja loukkaantumisesta kympin kanssa mutta piti olla lääkärintodistus. Kukaan lääkärit ei osannut tehdä painijoille mitään, kun piti panna jäseniä paikoille, ei niillä ollut sellaista koulutusta. Ei lääkäri edes koskenut kipeään paikkaan, kirjoitti vain lääkärintodistuksen. 25 sitten sai päivältä seuralta jos oli kipeä. Ei muuta. Sen sai rahastonhoitajalta.

Sikäli olin ammattilainen että minulle hommattiin työpaikka. Radioaattorilla piti olla aivan normaalisti töissä. Kilpailuihin piti erikseen pyytää lupa. Valtiollisessa poliisissa Valter Rantala oli siellä päällikkönä. Holger Öhman mut sinne hommas, myöhempi piirisihteeri TUL:ssä. Hän oli vanhempana konstaapelina. Hän kävi poliisikoulunkin.
Olympiareissua kesti kolmatta viikkoa. Kun tulin takaisin kysyi Valteri multa että missä sä Reino oot ollu> niin kauan. Palkka juoksi kuitenkin.

Vaasan Tovereissa

Olin piiritoimikunnan jäsenenä, painijaoston jäsenenä, painijaoston sihteerinä. Sihteerin tehtävä oli kirjeitse hankkia painijat kilpailuihin. Se oli kovaa hommaa. Valtakunnallisella tasolla en ollut TUL:ssä, kartoin kaikkea sellaista, vasta lehtimiehenä jouduin olemaan lehtimiesten maat käsittävässä johdossa. Olen aina karttanut kaikkea sellaista missä pyritään eteenpäin.

Kerran mulle sanottiin että pitää asettua vaaliehdokkaaksi. Olin silloin jo kommunistisen puolueen jäsen. Se on sun velvollisuus. Rimpuilin siinä muutaman ajan. Ja taas käytiin kimppuun. Sanoin tulevani jos panevat hännille. Ajattelin että sieltä mua ei kukaan löydä…eivät jaksa lukea listaa loppuun astil Jouduin varamiehen toiseksi varalle. Ensimmäinen lähti pois, en muista kuoliko vai muuttiko paikkakunnalta. Saatana kun hermostuin ja ajattelin pitääkö sanoa sille että ostan sulle lääkkeet että pysyt hengissä. Säikähdin niin.

Historiatoimikuntaa ei kukaan mua kysynyt. Nimi vaan annettiin kaupunginhallitukselle. Kun pyysin siitä eroa, ilmoitti kunnallisjärjestö että ei heillä ole sellaista kirjoissa eikä kansissa. Se täydentää itse itseään. Siksi olin siellä 16 vuotta.

Taas oltiin yhdessä me kolme olympialaisten palkintomiestä Ätärissä. Suomen mestari ei päässyt siellä palkinnoille olleenkaan. Silloin ei kukaan ollut enää valvomassa että minun pitää hävitä.

Vaasalaisten vastaanotto

Ei kansan äänessä ollut mitään juttua olympiapronssista. Vaasa-lehdessä oli yksi kuva ja ne joutuivat antamaan minulle ensimmäisenä työläisurheilijana Vaasa-lehden kultamitalin. Urheilupakinoitsija Salminen Omes on antanut mulle ne, joissa selostetaan kaikki nämä äänestykset. Voitin 5-3. Eivät kehdanneet jättää pois. Olin ensimmäinen TUL:n urheilija joka sai olympiamitalin. Minä en tullut Vaasaan suoraan vaan jäin Hämeenlinnassa pois junasta.

Vaimo odotti Helsingissä siskoni luona ja matkustettiin niiden huvilalle järvien taakse. Sinne pääsee vain soittamalla puhelimella ja ilmoittamalla että nyt pitää tulla hakemaan veneellä rannasta. Sieltä eivät mua löytäneet. Olin siellä toista viikkoa. Kauniita maisemia. Kalasteltiin ja poimittiin sieniä.

Mistä pirusta ne tiesi että minä tulin sinne. Nähtävästi ne kävi joka päivä. Siellä oli painijoita. Ömanin Holger sen oli varmaan järjestänyt. Olimme molemmat valtiollisessa poliisissa. Mutta mistä se Holgeri oli sen tiedon hankkinut, kun en ollut varmasti kellekään kertonut. Sitten oli pieni tilaisuus järjestetty. Mistähän olivat sen verran rahaa löytäneet, että jonkun vanhan rannekellon olivat hommanneet. Kulmalan Veikko, joka oli kova ryyppymies, oli kai sen rahan jostain kerjännyt. Ei mitään yleistä juhlaa. Tämä juhla taisi olla siinä painisalin vieressä olleessa puutalossa. Vaasa-lehdestä kävi haastattelija ja yhden palstan kuva.

Vaasan Tovereiden johtokunnassa ja sihteerinä

Johtokunnassa en ole ollut enkä sihteerinä. Väärä tieto. Painijaostossa ei ollut kynämiehiä, niin piti minun auttaa. Ja kun painijoita piti hommata ja minä niitä tunsin, niin suostuin jaoston sihteeriksi.

1953 menin Kansan Ääneen. Vaimo pisti vastaan. Olin vuosi jo opiskellut. Väittelimme painileireillä. Väittelyporukka kerääntyi aina omaan kämppäänsä ja hiljaisemmat muihin kämppiin. Meidän kämpästä kuului aina valtava melu kun väiteltiin. Kukaan ei tiennyt mistään mitään yhteiskunnallisista asioista. Räsäsen Unto joka oli monenkertainen Suomen mestari, sanoi että tässä tulee hiki väitellessä. Pitää ostaa kinaustrikoot. Samanlaiset kuin painissa joissa on paljon reikiä. Oli vasemmistolaisia ja sosiaalidemokraatteja. Siihen porukkaan kuului Siikin Aarne, Grondahlin Kelpo, Leinosen Unski. Siihen aikaan aloin lukea.

Olympialaisten aikaan en kuulunut kuin urheiluseuraan. Katsoin että politiikka on vähän sellaista että heti pyritään valtuustoon jne.; vieroksuin sellaista. Opiskelun aloitin kerhoissa. Niin siinä kävi sitten että minut kutsuttiin SKP:n piiritoimikunnan jäseneksi. En ollut liittynyt silloin edes puolueeseen. Joskus 50. Kutsuttiin vielä kaaderisihteeriksi, joka joutui valvomaan toisia tovereita. Jouduin valvomaan vanhoja kommunisteja. Niiden perhe-elämää myöten. Jouduin siihen enkä ollut puolueen jäsen. Harjulan Onni, joka oli vähän aikaa lehden päätoimittajana kutsuttiin, istunut kaikkein eniten suomen kommunisteista vankilassa, se istui 11 vuotta. Mua hävetti se homma.

Sitten jouduin piirisihteeriksi. Tultiin vaan sanomaan että tuu sinne Elvalle. Näin jouduin piiritoimikuntaan. Keskuskomiteasta tuli määräys että lehteen töihin. Kinasin vastaan ja mulle sanottiin että oot siellä niin kauan että löydetään tarpeeksi hyvä mies.

Tuomarityöskentelystä

Kaveri, jonka kanssa mä taistelin olympiapaikasta. Olympiakarsinnoissa ei ollut väärää tuomiota. Siellä nimittäin karsittiin myös tuomareita, kun kisattiin siitä kuka pääsee tuomariksi Lontooseen. Hakola Aaku (Aukusti) voitti kolmet olympiakarsinnat mutta ei liittoriitojen vuoksi päässyt joukkueeseen. Minulle annettiin voitto sen takia, että liittoriidat olivat sellaiset.

Olimme turneella Ruotsissa Malmössä. Malmön joukkueen köäsi täällä vierailulla ja me kävimme Malmössä, mutta sitten kiertelimme Ruotsia muutenkin. Ensimmäinen kiertue oli 45, jolloin olin kuulustelijana kuulustelin Saksasta laivalla palautettuja naisia Hangon nokassa. Sitten ilmoitettiin että pitää lähteä turneelle Ruotsiin. Raskaan sarjan 87 kilon poliisi kova ryyppymies Ahti Hautalammi, mestaripainija, joutui lähtemään täältä pois. Kaveri taisi antaa sen ilmi kun se ajoi poliisiautoa humalassa. Otti siellä ryyppyjä. Se oli sellainen kun ottelu oli ruotsalainen vastaan vaasalainen niin se pani sen ruotsalaisen äänestyslipun takapuolensa alle niin että se ei varmasti noussut. Aina äänestyksessä nousi vaasalaisen lippu. Röyhkeää.

TUL:n ja SVUL:n välillä oli myös samanlaista kotiin päin vetämistä, mutta ei nyt noin räikeää.

Arvokisoissa oli vaikea vetää kotiin päin. Porvarit mielellään ostivat TUL:n urheilijoita. TUL ei ostanut. Porvareilla oli rahaa. Mua ei tarjouduttu ostamaan, vaikka sotahommista lomilla ollessani harjoittelin porvareiden painisalilla. En tiedä mistä se johtui. En ollut minkään puolueen jäsen. Ehkä ne piti minua periaatteen miehenä. Ehkä ne puheista päättelivät.

Rahanhankintaa

Ohjelmalehtisiin hankittiin ilmoituksia ja kerjättiin palkintoja. Tikanoja oli hyvä lahjoittamaan hyviä palkintoja. Sillanpään Santtu keräsi kerran palkintoja eikä se ollut oikein hyvä puhumaan eikä ollut oikein tuttu siellä, niin sille annettiin vähempiarvoinen pokaali tai joku muu. Armas Harjula, joka oli mainio ja häikäilemätön kerääjä, tämä oli suutari ja juoppo (toisin kuin veljensä Onni joka oli raivoraitis). Armas meni uudelleen Tikanojan luo joka sanoi että me annettiin jo teidän kerääjälle. Se oli vaan sellainen juoksupoika. J niin sai Armas paremman pokaalin. Se oli hyvä keräämään mutta saikin siitä provision. Pääsylipputuloista saatiin rahaa. Puffettituloja oli.

Välit porvariseuraan

Meillä oli hyvät väliin porvariseuran painijoihin. Painijoilla ei ollut keskenään mitään kinaa, silloinkaan kun riideltiin. Ei koskaan (siitä saa otsikon).

Puulaakipainit järjestettiin eri firmojen välillä. Radiaattori voitti sen monta kertaa. Mehän oltiin ammattilaisia. Oli Voima Veikoillakin ammattilaisia. Huuto oli kovaa kun nämä liikkeiden väliset painivat. Työväentalolla nämä järjestettiin. Sitten oli erikseen valtakunnallinen Veikkaus-ottelu. Sitten alkoi tulla sellaisia kisoja kuin Suomen paras painiseura. Niissä otettiin yhteen lapualaisten kanssa. Voima Veikot eivät niissä kisoissa olleet. Kaksi kertaa oteltiin ja molemmilla kerroilla tuli tasapeli. Toisella kerralla oteltiin lapualaisella tanssipaikalla, joka oli liki jalkapallokentän kokoinen. Siellä oli ihmistä lujasti.

Meillä oli Vaasan Voima-Veikkojen kanssa sama harjoittelupaikka. Ensin oli Raastuvankadun koulu (ent. Yliopisto). Siellä harjoittelin olympialaisia varten. Päärakennuksessa oli jopa suihku. Se oli ensimmäinen paikka jossa pääsi suihkuun. Työväentalolla ei sellaista ollut.

Ensin oli Työväentalo, sitten oli kaupungin koulu Raastuvankadulla. Työväentalo jäi nyrkkeilijöille. Kylmä se oli se koulukin. Puurakennuksessa Raastuvankadulla. Kauppapuistikon puolella olevassa rakennuksessa oli suihkut. aina oltiin yhdessä Voima Veikkojen kanssa. Vaasan mestaruuskisoja ei järjestetty.

Harjoitteluohjelma

En ole kellekään kertonut tätä. Reinin Aarne erotettiin. Se oli painiliiton valmentaja. Sotahommissa se oli armeijan painivalmentaja. Se sai sotilasmestarin arvon. Se ryppäs upseerien kanssa. Oli muka upseeri. Siellä se joi talot ja kenkäliikkeet ja kaikki. Samoin meni vaimon kautta tultu omaisuus Lapualta. Kuitenkin se valittiin TUL:n painijoukkueen valmentajaksi.

Suvanto oli silloin TUL:n puheenjohtaja ja se antoi vakuudet siitä porvarit vieroksuivat Arskaa ja sanoivat että sitä ei saa valita, Suvanto meni takuuseen siitä. Se oli sitten meidän joukkueen valmentaja ja erikoisesti minun kun oltiin kummatkin vaasalaisia. Eihän se juoppo mies voinut olla ryyppäämättä.

Se olisi pitänyt ottaa minun tulevat vastustajani selville ja kertoa niistä. Minä en tiennyt niistä yhtään mitään, kun Arska ei hoitanut hommaansa. En tiennyt edes nimiä. Se antoi aivan vääriä nimiä. Ainoa, joka auttoi oli porvariuliiton Sivenius. Apua oli vain Siveniuksesta. Hän teki protestinkin josta piti maksaa 10 puntaa. Arskaa ei näkynytkään. Kerran tehtiin sopimus että aamulla lähdetään ostoksille. Mulla oli huilipäivä silloin. Menin Arskan huoneeseen, eikä siellä ollut ketään. Kaverit kertoi että se ei ole ollut koko yönä kämpillä. Painikaverit olivat pelastaneet sen jostain kuppilasta. Mutta se oli jättäytynyt pois seurueesta. Wermblin puistossa se nojas isoon tammeen sammuneena.

Minun olisi pitänyt saada ehdottomasti tietää miten se italialainen paini se Logbardi, mutta en tiennyt siitä yhtään mitään. Verrattuna nykyiseen ero on valtava kaikkine videokuvauksineen jne.

Ajoin sitä takaa kun oli painiaikaa 20 minuuttia, nythän on vain 10 minuuttia. Ensimmäiset 10 minuuttia ajoin sitä takaa ja se koko ajan perääntyi. Se oli laihduttanut 11 kiloa. Se oli 62 mies. Joka aamu oli punnitus. Tietää miten varovaisen sen piti olla. Koko ajan perääntyi. Lopusta se ei tullut malolle olleenkaan. Kiersi sitä mattoa niin kuin ne italialaiset tekee. Levitteli käsiänsä. Se oli niin tukeva juntikka. En päässyt sen taaksekaan. Oli kuin olisi hyppinyt kantoa vastaan. Perääntyi vaan hilakseen. Ajoin sitä takaa viimeiset 6 minuuttia. Tässä Arska olisi voinut auttaa, mutta eihän Sivenius voinut mennä sen tontille. Se hoisi omat poikansa vapaapainiajat. Arska hoisti kreikkalaisroomaliset. Ne oli yhtä lukuun ottamatta TUL:n miehiä. Vapaapainissa just tasan toisinpäin. Harjoittelu tapahtui vaasalaisten kesken ja sitten tietysti sai harjoittelua kun paini kilpailuissa.

Kirjallisuuttakin oli. Me aloitimme Aarnen kanssa lukemalla painiopasta ja siitä katsottiin liikkeet. Jokaisella painijalla oli jokin spesiaaliliike. Ne tunnettiin. Marko kaatoi äijää kuin meren mutaa. Voitti, oikeastaan kultaa saaneenkin. Voitti vain sen takia että tuli varamiehenä ja siis tuntemattomana. Hänen spesiaaliliikkeitään ei tunnettu. Suomessa se häviää aivan tavallisillekin.

Minulle kävi juuri samalla tavalla. Valmentaja ei hoitanut tehtäväänsä. Meillä oli oma kokkikin painijoilla. Kun mentiin sinne yleiseen ruokasaliin niin ihmeteltiin kun oli vain paistettuja tomaatteja. Käytiin samassa ruokalassa etelä - amerikkalaisten kanssa. Ne keitti kaikki vihanneksetkin. Me mentiin suoraan varastoon, josta otettiin hedelmät ja muut. Soppia saatiin. Sielläkin olympialaisissa oli harjoitussaleja, joissa painonnostajat harjoittelivat samassa paikassa kuin me. Minä voimistelin paljon selkänikin vuoksi. Mulla oli jo silloin verenkiertohäiriö vasemmassa jalassa. En voinut tehdä pitkiä lenkkejä. En voinut juosta 500 metriä pitempään. Mutta mä tein vetoja. 100 metriä niin kovaa kuin pitänyt nostaa enemmän. Mutta toisaalta painijalle se ei oli hyväksi. Tulee lyhyet lihakset; räjähtää, mutta väsyy kun painijalla pitää olla sitkeyttä. Olkapään pitää olla voimakas.