Liikunnan ja Urheilun Maailma Urheilugaalan erikoisnumero
Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n julkaisema liikuntapolitiikan ja -kulttuurin sähköinen erikoislehti

Lehden etusivulle >>

PÄÄKIRJOITUS

Suomalaisen urheilun juhlapäivä

HYVÄ SEURA -SEMINAARI

Huippu-urheilu – riskisijoituksesta satsaukseksi

Huippu-urheilijan valintoja ohjaa intohimo

Timo Laitinen toivoo sitoutumista ja tukea muutokselle

Seppo Linjakumpu: Urheilijan polku on myös keino markkinoida seuraa

Laura Lepistön ajatukset jo tulevissa kausissa

Mikko Kohonen viettää hauskoja hetkiä salibandykentällä

Tapio Korjus kertoo muutosryhmän käytännön työstä

Pekkala selvittää kriteerejä muutosryhmän uudelle jäsenelle

Uuden oppiminen motivoi Virpi Horttanaa

Urheiluseuroilla valoisa tulevaisuus

URHEILIJA-APURAHAT

Apurahaurheilijoilta odotetaan menestystä

Stefan Wallin: Huippu-urheilijat toimivat esikuvina

Olli-Pekka Karjalainen: Apuraha tuo tukea ja turvaa

Tomi Tuuha puolustaa keväällä EM-kultaa Berliinissä

Krista Pölläsellä jää enemmän aikaa perheelle

SISU-ILTA

Kuusamon Erä-Veikot Suomen sisukkain seura

SLU:n ympäristöpalkinto Biosukeltajat ry:lle

URHEILUGAALA

Minna Kauppi Vuoden urheilija, Jere Dahlström sykähdytti

Pohjola-palkinto: Vuoden urheiluseura nousi tuhkasta

Kiroilusta kulttuuriksi

Joni Vesalainen: Palkinnolla on suuri merkitys koko JJK-yhteisölle

McCook kertoo maailman nopeimman kansan salaisuuden

Esikuvaehdokkaat Ilkka Tuomisto ja Riikka Lehtonen: Ehdokkuus on kunnianosoitus tehdystä työstä

Matti Heikkilä – koko kansan testaaja

Läpimurtoehdokas Maija Löytynoja: Unelmana paralympiavoitto

Sykähdyttävä joukkue Urheilugaalassa

Puhtaasti paras – Power Cup ja Suomen Lentopalloliitto

Jarmo Salonen: Suomalainen mentaliteetti sopii erotuomarille

Juha Mieto: Urheilugaala on hieno perinne

Sanni Utriainen keihästi Vuoden nuoreksi urheilijaksi