Liikunnan ja Urheilun Maailma Numero 8/2010
Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) julkaisema liikuntapolitiikan ja -kulttuurin sähköinen erikoislehti

Lehden etusivulle >>

PÄÄKIRJOITUS

Hetkessä elinvoimaa

LIIKUNTAPOLITIIKKA

Jukka Pekkala: Haluttu tulevaisuus

Suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle yhteinen visio

Huippu-urheilijat haluavat lapset liikkeelle ja hyötyliikunnan elämäntavaksi

SLU:n hallitus ottaa kantaa perusopetuksen uudistettavaan tuntijakoon

Harri Syväsalmi: Urheilu – Euroopan tärkein sivuasia

Kansainvälisen naisliikuntaverkoston puheenjohtajuus SLU:lle Sydneyssä

Avustukset liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin 2010

Aamukahvi eduskunnassa

JÄSENJÄRJESTÖILLE

Amerikkalainen jalkapallo rakensi oman 3-tason valmentajakoulutuksen

SLU valmistelee ohjeistusta järjestön hyvään hallintoon

SportAccord 2010 – tapahtumien markkinointia ja kontakteja Dubaissa

Tanja Komulainen: ”Ylirasitus ja malttamattomuus nuorten urheilijoiden riesa.”

Timo Laitinen kevätkokouksessa: Nyt ei ole varaa jäädä mukavuusalueelle

Viime vuonna uudistettiin SLU ry:n ”perustuslaki”

SLU:n hallituksen päätöksiä

Urheilun ekotoimistoksi: paperinsäästöniksit haltuun

Erityisliikunnan neuvottelupäivillä luotiin suositukset erityisliikunnan kehittämiseksi

URHEILUSEUROILLE

Valtiolta kehittämistukea urheiluseuroille 769 000 euroa

Seuratoiminnan kehittämistuki: Päätoimisten työnohjauspäivillä puhuttivat yhteisöllisyys ja työssä jaksaminen

Järjestöjen tuottamat palvelut voidaan määritellä yleishyödyllisiksi

Raportti hyvistä käytännöistä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmannen sektorin hyvinvointipalveluissa

Sportti työllistää: Tukirahaa seuroille ja järjestöille nuorten palkkaamiseksi!

Liikunnanohjaajille tarjolla vuosisopimus musiikin tallentamiseen

SLU:n Sirpa Korkatti: MS tauti ei ole maailmaloppu

TUTKITTUA

Sponsorointibarometri: Sponsorit haluavat tuoreita ideoita

Kansallinen liikuntatutkimus 2009-2010 netissä

Kihun tutkimus vertailee huippu-urheilujärjestelmiä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa

MEDIAUUTISET

YLE:n ja SLU:n teemavuosi liikkeellä

Finnautti-miehistö on valittu

YLEX GAMES: Keksi uusi urheilulaji - Voita matka Hollantiin futisotteluun!

Voimakaksikot kokeilleet koko kevään eri lajeja

Syksyllä luvassa hikeä, äijäenergiaa, rentoa fiilistä ja maukasta talkooruokaa

Sosiaalinen media seminaarin materiaalit nyt netissä

Sosiaalinen media järjestöjen työkaluna – Case Koripalloliitto

JÄRJESTÖT TOIMIVAT

Vuokatissa edetään kohti kaikille avointa ja esteetöntä liikuntaympäristöä

Gymnaestrada Helsinkiin 2015

Huippu-urheilijan päivä houkutteli paikalle lähes 100 urheilijaa

Korkeakoululiikunnan asiantuntijatyöryhmän työ etenee

Etelä-Savon kunnat tarjoavat työikäisille liikuntaneuvontaa

Wilson Kirwa lähtee innolla mukaan Your Move on Tourille: ”Otetaan kaikki mukaan!”

Uudessakaupungissa monitahoista ja onnistunutta yhteistyötä

ENGSO:n kahdeksastoista yleiskokous hyväksyi manifestin urheilun sosiaalisesta osallisuudesta

Karateliitosta Suomen suurin kamppailulajiliitto

NIMITYKSIÄ JA TUNNUSTUKSIA

Urheilujohtajaveteraanien puheenjohtajaksi Kerstin Ehnholm - stipendi Kaija Salopurolle

Matti Viitanen aloittaa SLU:ssa Urheilun Mediapalvelun projektipäällikkönä 1. elokuuta

Viestikapula vaihtuu SLU-talon aulapalveluissa

Vuoden urheiluoppilaitos on tamperelainen Sammon keskuslukio

TYÖPAIKAT JA KOULUTUS

Vantaan Voimisteluseura hakee toiminnanjohtajaa

OLL hakee liikuntapoliittisen sihteerin sijaista

Pokali hakee Hankekoordinaattoria

Sukeltajaliitto hakee Nuorisopäällikön sijaista

TAPAHTUMAT

18. Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät 4-5.10.2010

VOK kiertää Suomea kesäkuussa!

Konferenssi: Kolmannella lähteellä – hyvinvointipalveluja kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön aloilta 7.-8.10.2010, Turku

MUUT ILMOITUKSET

LUM kesätauolle

SILMÄNLUMETTA

5 kaveria katsomoon