Muhoksen Voitosta Ylä-Tikkurilan Kipinään

Muhoksen Voiton painitoiminta oli vuonna 1980 TUL:n ja myös koko Suomen parasta. Seura voitti seurajoukkueiden SM-kultaa Lappajärvellä lokakuussa 1980. Valtakausi jatkui seuraavinakin vuosina. Viides peräkkäinen voitto kirjattiin muhoslaisille 1984. Seuraavaksi merkittävään saavutukseen ylsi pääkaupunkiseudun painiseura. Vuoden 1985 SM-paineissa eniten seurapisteitä keräsi Ylä-Tikkurilan Kipinä. Kipinä oli vahvistunut. Seitsemän painijaa pyyhkivät Helsingin Jyryn molskien hiet painitrikoistaan ja siirtyivät Vantaalle. Seuraa vaihtoivat Härkäsen veljekset Teijo, Jere, Jouni ja Marko sekä Mika Behm, Aki ja Atte Järvenmäki. Lisäksi Kipinään siirtyi Vantaan Pirkoista Heikki Stark. Muhoksen Voitto oli kuitenkin poikien, junioreiden ja miesten SM-seurapisteet vuosilta 1980-1984 yhteen laskien TUL:n paras seura ja koko Suomessa neljänneksi paras Tampereen Voimailijoiden, Seinäjoen Paini-Miesten ja Helsingin Paini-Miesten jälkeen. Ylä-Tikkurilan Kipinä piti kolmattatoista sijaa. Valtikka oli kuitenkin vaihtumassa. Muhoksen voitto ei yltänyt kuudenteen perättäiseen seurajoukkueiden Suomen mestaruuteen. Voiton vei Muhoksella painituissa kisoissa Ylä-Tikkurilan Kipinä.[77]

Helsingin Jyryn painitoiminta koki aikamoisen leikkauksen jo 1983, jolloin seurasta lähti viisi painijaa. Jukka-Pekka Lintunen siirtyi SPL:n Helsingin Tarmoon. Jari, Hannu ja Ari Härkänen päätyivät Ylä-Tikkurilan Kipinään. Kari Ahokkaan uusi seura oli puolestaan SPL:n Helsingin Paini-Miehet. Painiliittoon siirtyi myös Helsingin Kotkien Petri Hiltunen, jonka uusi seura oli Turun Voimamiehet. Sen valitsivat myös Joensuun Yrityksen Pekka Laukkanen ja Urpo Räisänen. Lisäksi Aulis Luokkanen siirtyi Muhoksen Voitosta Koskelankylän Rientoon. SPL:n puolelta saatiin yksi urheilija, kun Kari Siliamaa tuli Pudasjärven Urheilijoista Muhoksen Voittoon.[78]

Ylä-Tikkurilan Kipinä oli miesten kr. room. painin SM-kisoissa 1987 paras seura. Taakse jäi Peräseinäjoen Toive kahden pisteen marginaalilla. Kipinä oli ykkösseura silloinkin, kun laskettiin kaikki vuoden 1987 kr. room. painin SM-pisteet yhteen. Ylä-Tikkurilan Kipinän yksi eturivin painijoista oli Ari Härkänen, joka voitti ensimmäisen miesten kr. room. kullan 1988. Sitä ennen hän oli ottanut kaksitoista perättäistä poikien SM-kultaa molemmista painimuodoista vuosien 1983-1988 aikana.[79]