TUL:n kansainvälinen painikilpailutoiminta huipentuu omaan Kansa-turnaukseen

Kansainväliset yhteydet koviin painimaihin olivat TUL:n huippupainin hyvän menestyksen yhtenä kulmakivenä. Painitoiminta oli takavuosien malliin edelleen varsin kansainvälistä 1980-luvulla. Esimerkiksi olympiavuonna 1980 TUL:n painijat leireilivät Bulgariassa. Neuvostoliitosta saapui painivalmentaja antamaan valmennusoppeja Kemissä, Oulussa, Tampereella, Kotkassa ja Helsingissä. TUL:n valmentajia meni vastavierailulle vielä saman vuoden aikana. Kansainvälistä kokemusta painijat kasvattivat touko-kesäkuun matkallaan DDR:ään, jonne lähetettiin yhteinen joukkue Painiliiton kanssa. TUL:n painijoita heistä oli neljä. Unkari oli kuuden painijan kisakohteena kesäkuussa 1980. Ulkomaisia painijoita haluttiin kohdata myös Suomessa. Nummelassa kesäkuussa käyty TUL–Eestin Kalev liitto-ottelu päättyi suomalaisten voittoon 6–3. Jatkossakin 1980-luvulla yhteydet Viroon ja Neuvostoliittoon olivat vilkkaat. Ulkomaisia huippupainijoita haluttiin myös Suomeen. TUL suunnitteli 1980 kansainvälistä painiturneeta, jota uhkasi liiton huono rahatilanne. Suuremmaksi esteeksi nousi kuitenkin SPL:n kanta. Se ei halunnut antaa kilpailulupaa kansainvälisille kisoille, koska samaan aikaan käytiin seurajoukkueiden SM-sarjaa.[40]

Lopulta ensimmäinen Kansa-painiturnee järjestettiin Helsingissä kaksipäiväisenä joulukuussa 1980. Kilpailujen johdosta vastasi Helsingin Kotkien Tage Nordström.[41] Kansa-turnauksesta tuli heti merkittävä kilpailutapahtuma. Sen suuruutta osoittavat vuoden 1981 toisen turnauksen talousarvio: menot 81 000 markkaa ja tulot Kansa-yhtiöltä 35 000 markkaa. TUL:n sponsoriyhteydet toivat noin 25 000 markkaa. Loppurahoitus piti hankkia mainostuloilla. Loput saatiin käsiohjelmaan ja painisaliin myytävistä mainoksista. TUL:n Painin Tuki antoi myös kuluihin varojaan.[42] Rahaa kannatti laittaa likoon, sillä toinen Kansa-turnaus keräsi laajasti kehuja. Sen sijaan tulikivenkatkuisia sanoja tuli painijaostolta niille edustusurheilijoille, jotka olivat jääneet kisoista pois: ”Joidenkin edustusmiesten poisjäänti kilpailuista puhutti jaostoa myöskin paljon ja jaosto päättikin velvoittaa kaikki edusmiehet tulevaisuudessa osallistumaan turneeseen. Valmennusvaliokunnalle annettiin tehtäväksi määritellä ne rangaistustoimet poisjääneille edustuspainijoille. Jaosto päätti myöskin tiedoittaa liiton urheiluvaliokunnalle ja liittotoimikunnalle, että jaostosihteeri olisi tulevaisuudessa vapaa muista tehtävistä ennen Kansa-painiturneeta ainakin kaksi viikkoa.”[43]

Kolmanteen Kansa-painiturnaukseen Helsingissä joulukuussa 1982 aiottiin kutsua painijoita kahdeksasta maasta: Neuvostoliitto, Bulgaria, DDR, Romania, Unkari, Puola, Tshekkoslovakia ja Ruotsi. Tage Nordström jatkoi edelleen urakointiaan kilpailujen johtajana. TUL:n painijaosto toivoi, että Kansa Vakuutusyhtiöltä saataisiin selvästi suurempi korvaus sen nimen käytöstä painiturnauksessa. Kilpailujen pääsihteerinä toimi Kaimo Koponen. Muihin järjestelyihin osallistuivat: jyväskyläläinen Pertti Puttonen tuomarivastaava, haukiputaalainen maailmanmestari Eero Tapio kv. vieraiden yhteishenkilö, Arvo Riikonen lääkäri, vaasalainen Timo Rantala lehdistösihteeri, kotkalainen Pertti Hellgren kuuluttaja, muhoslainen Eero Reijonen ottelujärjestäjä ja Ylä-Tikkurilan Kipinän Niilo Turkkila käsiohjelma. Kisoista vastasivat TUL:n painijaosto ja TUL:n Suur-Helsingin piirin seurat.[44]

Suuri muutos oli, että Painijaosto antoi neljännen Kansa-Painiturnauksen Oulun piirin painiseurojen järjestettäväksi. Oululaiset onnistuivat hyvin. Kiitosta tuli jopa Kansainväliseltä painiliitolta. TUL:n painijaosto arvioi kisojen olleen urheilullisesti kovimmat kansainväliset väännöt Suomessa vuoden 1983 aikana. Pisin miinus vedettiin tappioiden eteen, joita kertyi odotettua enemmän. Painien tulot olivat noin 70 000 markkaa, mutta menot kasvoivat 140 000 markkaan.

Oulun jälkeen palattiin jälleen takaisin Helsinkiin. Viides Kansa-Painiturnee pidettiin Helsingin Urheilutalossa joulukuussa 1984. Näistä paineista käytiin ankara vääntö Painiliiton kanssa. TUL ei meinannut saada kilpailulupaa. Neuvotteluihin tarvittiin kärkikaarti Suomen urheilujohtajia. TUL:n edustajina olivat puheenjohtaja Matti Ahde ja porilainen varapuheenjohtaja Mikko Elo sekä pääsihteeri Ossi Sjöman. SVUL:n puolelta neuvotteluihin osallistuivat Olympiakomitean puheenjohtaja Jukka Uunila ja SPL:n ykkösmies Seppo Kylmänen. Heistä Ahde tuli paikalle vasta neuvottelujen päätyttyä. Hänelle selostettiin, mihin oli päädytty. SPL valvoi tarkkana, että kaikki kilpailukutsut ja ilmoittautumiset kansainväliseen kilpailuun menisivät sen kautta. Lopulta TUL sai luvan lähettää itse kutsut antaen niistä heti kopiot SPL:lle, joka lähetti vastaavat kutsut maiden FILA-liitoille ja pyysi vahvistusta joukkueiden osallistumisoikeudelle Kansa-turnaukseen. Ilmoittautumiset piti lähettää samanaikaisesti TUL:lle ja Painiliitolle.[45]

Kova vääntö Kansa-turnauksesta oli vaivan väärtti, sillä kisat olivat kovatasoiset, vaikka painijoita tuli ulkomailta aiempaa vähemmän taloudellisten rajoitteiden vuoksi. Heitä oli kuitenkin Neuvostoliitosta, Romaniasta, Tshekkoslovakiasta, Saksan Demokraattisesta Tasavallasta ja Bulgariasta. Mukana oli myös Suomen maajoukkue, jonka painijat saivat näin kotimaassaan mainiota kansainvälistä kokemusta. TUL:n painijoista maajoukkueen väreissä molskilla taistelivat Jyrki Vesterinen, Esa Murtoaho, Heikki Liimatainen, Tapio Sipilä, Toni Hannula, Risto Salopuro ja Markku Virtanen. Heistä Sipilä palkittiin turnauksen parhaana painijana. Kisat onnistuivat urheilullisesti ja ensimmäisen kerran myös taloudellisesti tuottamalla pienen voiton, kun Osuusliike Elannosta tuli merkittävä tukija. Plussan puolelle jäi myös kilpailujen saama laaja julkisuus.[46]

Vuoden 1985 Kansa-turnaukseen Helsingin Urheilutalolle kerääntyi painijoita yhdeksästä maasta, ulkomaisia 64 ja kotimaisia 94. Kisat onnistuivat urheilullisesti loistavasti. Ne olivat Suomen kovatasoisin kansainvälinen painiturnaus vuoden 1985 aikana. Samaten järjestelyt menivät hyvin. Kolmas voitto oli painijaoston mukaan imagollinen: ”Kilpailujen korkeatasoisuus ja niiden saama julkisuus antoi TUL:n toiminnalle liikuntapoliittisen edun järjestösodassa.” Ainoa kielteinen asia oli talous. Ulkomaalaisten painijoiden suunniteltua suurempi määrä tiesi kulujen kasvamista. Yhteensä ulkomaisten vieraiden ylläpitoon meni 36 000 markkaa. Järjestelytoimikunnan puheenjohtajana töitä paiski edelleen hyvällä tuloksella Tage Nordström.[47]

Tage Nordström ja Kaimo Koponen neuvottelivat marraskuussa 1987 Vantaan kaupungin edustajan kanssa Kansa-Painien pitämisestä Tikkurilassa ja kaupungin tuesta. Ensimmäinen Kansa-Painiturnaus pidettiin Tikkurilassa joulukuussa 1987. Turnaus onnistui hyvin. Se oli urheilullisesti korkeatasoinen, järjestelyt pelasivat ja taloudellinen tulos ylsi tyydyttäväksi. Pitkäaikainen tukija Vakuutusyhtiö Kansa vetäytyi 1988. Elanto otti vastatakseen myös Kansan osuudesta. Kisojen viralliseksi nimeksi muutettiin: TUL:n kansainväliset Elanto-Painit. Vuonna 1988 ne olivat kovin painitapahtuma Suomessa.[48]

Elanto-Painit onnistuivat mainiosti myös 1989, vaikka Itä-Euroopan maiden painijoita jäi pois yleisen poliittisen liikehdinnän vuoksi. FILA:n tarkkailijat kehuivat järjestelyjä. Kisat onnistuivat myös taloudellisesti.[49]

TUL:n painijaostolta järjestelyvastuu siirtyi 1990 Ylä-Tikkurilan Kipinän Kaimo Koposelle, jonka työtä tukivat seuratoverit Auvo Härkänen ja Niilo Turkkila. Merkittävinä tukijoina jatkoivat Osuusliike Elanto ja Vantaan kaupunki. Vantaan Tikkurilan urheilutalolla pidettävien painien arvoa nosti myös se, että ne olivat FILA:n viralliset kalenterikilpailut. Tikkurilan painien merkittävyyttä osoittaa sellainenkin yksityiskohta, että Kaimo Koponen matkusti Puolan EM-paineihin värväämään huippupainijoita Vantaalle. Painijaoston jäsen Timo Rantala esitteli Elanto-Paineja MM-paineissa Roomassa. Etukäteistyö tuotti tulosta. Painijaostossa hehkutettiin erinomaisesti onnistuneita kisoja: ”Kilpailut olivat tasollisesti kaikkien aikojen kovimmat ja näyttävimmät kilpailut. Kilpailujen järjestelyjen osalta jaosto totesi, että FILA:n tarkkailija Ruotsin Lennart Svensson ja Suomen Painiliiton valvoja Pertti Vehviläinen antoivat järjestelyistä kiitettävän lausunnon ja että, FILA:n tarkkailija Svensson, ilmoitti suosittelevansa kilpailuja FILA:n A-luokan kilpailuiksi.” Kaiken hyvän lisäksi painien talous pysyi talousraameissaan.[50]

Elanto pudotti 1991 tukensa 25 000 markkaan. Tukisumma ei edellyttänyt enää Elannon nimen käyttämistä. Kilpailun nimi muutettiin neutraalisti Vantaan Painicupiksi. Muita tukijoita olivat Teboil, jolta saatiin mainosten kautta 70 000 markkaa. Rakennusyhtiö Polarin yhteistyötuki toi 50 000 markkaa. Lisätuloja saatiin käsiohjelmien ja kilpailualueen ympärille asetettujen mainosten myynnistä. Hyväksi todetun käytännön mukaisesti ulkomaalaisia huippupainijoita värvättiin arvokisoista. Timo Rantala matkusti MM-paineihin.[51]

TUL:n painiväki onnistui rakentamaan 1980-luvun loppuun mennessä painiturnauksesta Suomen ykköstapahtuman painissa. Se oli kovan talkootyön tulos. Oikeaksi osoittautui myös ratkaisu siirtää painit Vantaan Tikkurilaan, jossa Suomen yksi ykköspainiseuroista Ylä-Tikkurilan Kipinä otti hoitaakseen TUL:lle tärkeät kisat.