Tapio Sipilän menestyksen vuodet

Heti Moskovan olympiavuoden jälkeen Sipilä nousi kansainväliseksi painitähdeksi ottamalla ensin Ruotsin EM-paineissa pronssia. Einari Suutari paini kuudenneksi. Syksyn MM-paineissa Oslossa Sipilä eteni aina finaaliin saakka voittamalla ensin kolme ottelua ennen täyttä aikaa ja seuraavat kolme pistein. Loppuottelussa suomalaisen vastustajana oli Neuvostoliiton Gennadi Ermilovin. Tasaisessa ottelussa ei tehty yhtään suorituspistettä. Venäläinen sai ensin kolmannen varoituksen, mutta ottelun päättänyt neljäs tuli Sipilälle kymmenen sekuntia ennen täyttä aikaa.

Muhoksen Voiton Tapio Sipilä oli hyvä esikuva seuratoverilleen Toni Hannulalle, jonka uran paras saavutus oli vuoden 1985 EM-painien pronssi. Haukiputaan Heiton Einari Suutari oli vuoden 1981 EM-paineissa kuudes. Valok. Suomen Urheilumuseo.

Vuoden 1982 MM-paineissa TUL:n painijoita oli mukana kolme: Einari Suutari sarjassa 57 kg, Tapio Sipilä 68:n ja Toni Hannula 90 kilon sarjassa. Heistä parhaiten menestyi Sipilä painien viidenneksi. Suomen joukkueessa oli mukana myös TUL:n päävalmentaja Sauli Heinonen.[4]

Syksyllä 1982 alettiin katseet kääntää jo kohti vuoden 1984 Los Angelesin olympiakisoja. Tavoitteena oli saada kisoihin kolme painijaa, jotka toisivat yhden mitalin ja pistesijan. TUL:n painijaosto antoi oman ehdotuksensa Olympiakomitealle painijoidensa apurahoista. Tapio Sipilälle esitettiin A-apurahaa. Toni Hannulalle ja Einari Suutarille B- sekä Tainionkosken Tähden Mika Viskarille CN-apurahoja. Siltä varalta, ettei näitä rahoja saataisi, urheilijalle esitettäisiin TUL:n A-apurahaa. Vastaavasti omalle liitolle ehdotettiin painin apurahaurheilijoiksi Heikki Liimataista ja Jyrki Vesteristä Lappeenrannan Työväen Urheilijoista, Risto Salopuroa Jyväskylän Työväen Painiseurasta ja Heikki Starkkia A-luokkaan. B-rahaa toivottiin kahdelle, mistä kamppailivat syksyn 1982 aikana Onni Luokkanen, Reijo Luokkanen, Pentti Rasinkangas Turengin Sarastus ja Kari Väliaho Muhoksen Voitosta.

Olympiakomitea myönsi A-apurahan Tapio Sipilälle. Toni Hannula joutui tyytymään CN-rahaan, minkä sai myös TUL:n esityksen mukaisesti Mika Viskari. Einari Suutari jäi Olympiakomitean rahajaon ulkopuolelle. TUL:n urheiluvaliokunnan myöntämät A-apurahan Suutari sai kuten myös Heikki Liimatainen. B-rahaan joutuivat tyytymään Risto Salopuro, Jyrki Vesterinen ja Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseurasta.[5] Jaoston esitys meni siten aikatavalla uusiksi.

Tapio Sipilän panostus tuotti lisää mitaleja. EM-paineissa Unkarin Budapestissä huhtikuussa 1983 Sipilä otti pronssia. TUL:n painijoista EM-kisoihin valittiin myös Toni Hannula ja Jukka-Pekka Tanner, mutta he eivät voineet osallistua kisoihin sairastumisen ja loukkaantumisen vuoksi. Varsinainen paukku saatiin syksyn MM-paineista Sipilän voittaessa Kiovassa kultaa. Arvostettu painiselostaja Antero Viherkenttä arvioi Sipilän Kiovan otteet hänen uransa parhaiksi. Sipilä oli Viherkentän mielestä koko kisojen ylivoimaisesti paras painija. Loppuottelussa Iranin Mohammed Bannaa vastaan suomalainen viihtyi matolla vain vajaan ensimmäisen jakson, kun ottelu päättyi suorituspistein 12–0. Koko kisoissa Sipilä tehtaili 51 suorituspistettä vastustajien saadessa yhteensä neljä. Mestaruus oli suuri asia myös Sipilää pitkään valmentaneelle oman seuran Muhoksen Voiton Mikko Rannalle.[6]

Los Angelesin olympiavuotta varten TUL:n painijoista olympiakomitean A-apurahan sai Tapio Sipilä ja Toni Hannula CN-apurahan. TUL:n urheiluvaliokunta jakoi A-valmennusapurahan 9 000 markkaa Jukka-Pekka Tannerille ja Heikki Liimataiselle, B-rahan 5 000 markkaa yhteisesti Einari Suutarille, Koskelankylän Riennon Jouni Luokkaselle, Lappeenrannan Työväen Urheilijoiden Veijo Sillanpäälle, Jyrki Vesteriselle, Risto Salopurolle ja Onni Luokkaselle.[7]

Los Angelesin olympiavuotta ja tietysti myös tulevia painivuosia silmällä pitäen TUL:n painin valmennusvaliokunta jakoi painijat A- ja B-ryhmään. Lisäksi vapaapainiin koottiin oma valmennusryhmänsä.  Nuoria painijoita nimettiin Severi Koskisen ryhmään. TUL:n painivalmennusta tehostettiin 1980-luvun alussa jakamalla Suomi alueisiin nimeämällä aluevalmentajat: Matti Humaloja, kotkalainen Erkki Leppänen, jyväskyläläinen olympiavoittaja Rauno Mäkinen ja Mikko Ranta.[8]

Norjassa käydyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa olympiavuonna 1984 menestyi useampi TUL:n painija. Jukka-Pekka Tanner ja Tapio Sipilä voittivat sarjansa. Toni Hannula sijoittui toiseksi ja Pentti Rasinkangas kolmanneksi. Vapaapainin PM-kisoissa Ruotsissa Jouni Luokkanen voitti sarjansa, Vaajakosken Kuohun Markku Tahvanainen paini toiseksi ja Koskelankylän Riennon Markku Komula kolmanneksi. Suomen Painiliiton (SPL) järjestämät EM-karsinnat pidettiin kesäkuussa 1984 Joensuussa. TUL:n painijaoston mielestä sarjassa 68 karsinta ei olisi tarpeellista, koska edustajaksi olisi pitänyt valita SM-painien voittaja Mika Viskari. Jönköpingin EM-paineihin TUL:sta lähtivät Tanner ja Hannula. Molemmat väänsivät viidenneksi. Sipilä ei lähtenyt EM karkeloihin vaan keskittyi jo olympiakisoihin. Sen sijaan Romanian turnaus- ja valmennusmatkalla hän paini voiton kuten myös Mika Viskari. Toni Hannula ylsi kolmanneksi.[9]

Jönköpingin EM-paineissa TUL:n painijaoston lähettämänä jyväskyläläinen Hannu Kiminkinen kuvasi videokameralla otteluja. Tannerin ja Hannulan ottelujen lisäksi hän kuvasi Sipilän vastustajia olympiakisoja varten. Yhteistyö Painiliiton kanssa sujui hyvin. Videoita vaihdettiin. Poikkeuksellinen välikohtauskaan ei saanut Kiminkistä laskemaan kameraa ja lopettamaan kuvaamistaan. Venäläinen emigrantti haki kesken painikisojen huomiota ryntäämällä molskille salkku ja pyssy kädessään. Kiminkinen kuvasi tapauksen aina siihen saakka, kun puolalainen valmentaja sai riehujan takaapäin kiinni ja aseen pois.[10]

TUL:n painijaosto esitti Los Angelesiin valmentaja-huoltajatehtäviin liiton päävalmentajaa Sauli Heinosta. TUL:n painijoista kisakoneeseen nousivat Jukka-Pekka Tanner, Tapio Sipilä ja Toni Hannula sekä Heinonen. Tannerin kisat päättyivät ikävästi loukkaantumiseen. Hannula ylsi Los Angelesissa kahdeksannelle sijalle. Parempikin sijoitus oli lähellä. Tuomari ajoi Hannulan ulos matolta suomalaisen johtaessa pisteellä Yhdysvaltain Steven Fraseria, joka otti lopulta olympiakultaa.

Tapio Sipilä paini loppuotteluun. Valmentaja Sauli Heinonen muistelee, miten Sipilä sai suomalaisten yllätykseksi vastaansa tutun romanialaisen Stefan Negrisanin sijaan täysin tuntemattoman jugoslavialaisen Vlado Lisjakin. Vastustajan vaihtumisen taustalla oli Heinosen mielestä kansainvälisen painiliiton jugoslavialaisen puheenjohtajan Milan Erceganin kova peli kulisseissa. TUL:n päävalmentajan mukaan Sipilä oli yleensä kylmän rauhallinen kovissa paikoissa, eikä hän nytkään jännittänyt, mutta hän ilmeisesti lähti voittamaan ottelua vauhdikkaasti, jolloin suomalaisille täysin tuntematon vastustaja Lisjak selätti muhoslaisen vasemman puolen puolilindenillä 57 sekunnissa. Tämä liike oli Lisjakin erikoisliike ja olisi ollut helposti torjuttavissa, mikäli tiedot olisivat olleet suomalaisten käytettävissä.

Painijaosto onnitteli sähkeellä Liisi ja Tapio Sipilää. Hieno vuosi päättyi siihen, että Sipilä valittiin jälleen TUL:n parhaaksi urheilijaksi. Painin vahvuutta osoitti se, että Toni Hannula oli äänestyksen neljäs. Seuraavana vuonna Toni Hannula nimettiin TUL:n toiseksi parhaaksi urheilijaksi heti pyöräilijä Kari Myyryläisen jälkeen.[11]

Olympiadin 1980–1984 päätyttyä TUL:n painin tila arvioitiin varsin hyväksi Siikaranta-opistossa järjestetyssä seminaarissa 60:nen painimiehen voimin. Asiantuntijoina seminaarissa puhuivat painijaoston puheenjohtaja imatralainen Reino Arponen, päävalmentaja Sauli Heinonen, jaostosihteeri Kaimo Koponen ja kutsuttuina varkautelaislähtöinen painiveteraani Veikko Tarvainen sekä sääntövaliokunnan Kauko Jaatinen. Seminaarissa todettiin TUL:n painin kansainvälisen menestyksen lisääntyneen. Yhä useampi liiton painija ylsi Suomen maajoukkueeseen. Oma kilpailutoiminta oli vireää. Kansallinen menestys SM-kisoissa oli samaten parempaa kuin 1970-luvun lopulla. Ilahduttavaa oli myös nuorten voimakas panos. Eteenpäin menon taustalla oli yhtenä tekijänä painijaoston omien arvioiden mukaan valmennustoiminnan tehostaminen. Aluevalmentajien nimeäminen vaikutti onnistuneelta ratkaisulta. Kotimaan ja ulkomaan leirityksen lisäämisellä huippupainijat kehittyivät. Lisäksi korostettiin urheilulääketieteellistä huoltoa. Painijoille oli nimetty lääkäri. Hierontaa tehostettiin. Myös testaustoiminta sai alkunsa 1980-luvun alussa. Painijaosto totesi talouden olevan avainasemassa. Olympiakomitea oli lisännyt osuuttaan huippu-urheilun rahoittajana. Tämä sopi TUL:n painille. TUL:n omat satsaukset painiin eivät suhteellisesti ottaen juuri kasvaneet vuosina 1980–1984. Lisäksi taloudellista tukea saatiin Severi Koskisen rahastosta, OKO-Teboil yhteistyöstä, Kirjaajaliitolta ja Kansa yhtiöltä.[12]

Sauli Heinosen hyvä työ päävalmentajana tuotti neljän vuoden jatkopesti vuoden 1985 alusta. Heinosen tueksi halusi lisävoimia Haukiputaan Heiton Osmo Hekkala, joka esitti 1986 Pertti Ukkolan käyttämistä TUL:n painivalmentajana. Painijaosto ei kommentoinut ehdotusta ainakaan pöytäkirjaan luettavaksi saakka vaan Hekkalan kirjeessä esittämä ehdotus merkittiin ainoastaan tiedoksi saaduksi.[13]

Maailmancupissa Seinäjoella 1985 Suomen joukkue sijoittui toiseksi. TUL:sta Suomi-paidassa hopeaa toi Toni Hannula. Tapio Sipilä paini kolmanneksi, Ylä-Tikkurilan Kipinän Esa Murtoaho ja Heikki Liimatainen neljänneksi sekä Markku Virtanen viidenneksi. Turnauksessa valmensi Sauli Heinonen. Cupiin osallistunut Kuuban joukkue saatiin TUL:n vieraaksi. Yhteisiä harjoituksia pidettiin kolmena päivänä Tikkurilan urheilutalossa.[14]

TUL:sta kohti seuraavia Soulin olympiakisoja valmennustukien turvin tähtäsi kuusitoista painijaa. Olympiakomitean A-apurahoja nauttivat 1985 Tapio Sipilä ja Toni Hannula. Täyden C-rahan sai Jukka-Pekka Tanner. Neljäsosa C-rahasta myönnettiin Tainionkosken Tähden Timo Niemelle, joka oli Sauli Heinosen henkilökohtainen valmennettava. TUL tuki kahtatoista painijaa. A-kategoriaan nostettiin Heikki Liimatainen ja Mika Viskari sekä B-ryhmään Jouni Luokkanen ja Veijo Sillanpää. Yhteisesti kaksi kertaa B-apuraha jaettiin Jyrki Vesteriselle, Pentti Rasinkankaalle, Risto Salopurolle ja Turengin Sarastuksen Aki Tarinolle. Samaten nelikko Juha Virtanen Vaajakosken Kuohu, Esa Murtoaho Ylä-Tikkurilan Kipinä, Torsti Liuska Lapin Kaira ja Markku Tahvanainen saivat yhteisesti kaksi kertaa B-rahan. TUL:n B-rahat käytettiin pääsääntöisesti leirien päivärahoihin. A-rahoista riitti varoja vielä varustehankintoihin ja tarkkailukilpailujen kuluihin.[15]

EM-paineihin 1985 Leipzigiin TUL:sta valittiin peräti neljä painijaa: Jyrki Vesterinen, Mika Viskari, Toni Hannula ja Oiva Kaakko Muhoksen Voitosta. Heistä parhaiten menestyi Hannula ottamalla pronssia 90 kilon sarjassa. Hannula kukisti Puolan Andrzej Malinan pistein 3–1. Vesterinen paini kuudenneksi, mikä sijoitus oli epävirallisesti myös Kaakolla, kun Hollannin edustaja diskattiin.[16] Syksyn MM-painit eivät sujuneet yhtä hyvin. Jyrki Vesterinen putosi ulos jo punnituksessa ylipainon takia. Tapio Sipilä sijoittui seitsemänneksi. Toni Hannulalla jäivät sijoitusottelut painimatta polvivamman takia.[17]

TUL:n paini näkyi edelleen vahvana Olympiakomitean rahanjaossa myös vuoden 1986 osalta. Sipilä ja Hannula olivat itseoikeutettuja A-rahan saajia. B-apurahan sai Timo Niemi. Lisäksi Mika Viskari, Esa Murtoaho ja Jyrki Vesterinen kuuluivat siihen yhdeksän painijan ryhmään, jotka pääsivät osalliseksi 5 x C-rahasta. TUL:n A-apurahan saivat Heikki Liimatainen ja Jouni Luokkanen, B-rahan Veijo Sillanpää ja 2 x B-rahan yhteisesti Aki Tarino, Juha Virtanen ja Terho Kettunen Ylä-Tikkurilan Kipinästä.[18]

EM-paineissa 1986 Tapio Sipilä oli ainoa TUL:n painija. Hänenkään kisat eivät onnistuneet, sillä Sipilä oli vasta kuudes. Taustalla oli ennen kisoja tullut kurkkutulehdus ja selkäsairaus, jotka pilasivat hyvään kuntoon päässeen Tapsan mahdollisuudet jatkaa mitaliketjuaan. Päävalmentaja Sauli Heinonen totesi Jyväskylän testeissä Sipilän arvot viikko kisoista noin 10 prosenttia paremmiksi kuin Kiovan maailmanmestaruuden jälkeen. Heinosenkin mielestä sairastelu söi hyvän kunnon ja vei mahdollisuuden hyvään viimeistelyyn. Suunnitelluista 16 leirivuorokaudesta toteutui vain viisi.

Sen sijaan syksyn Budapestin MM-paineissa Sipilä onnistui raivaamaan tiensä aina finaaliin saakka, jossa hän hävisi Neuvostoliiton Levon Julfalakyanille. Saavutus, hopea, oli kuitenkin hieno. Se jäi Suomen joukkueen ainoaksi mitaliksi. Menestyksen takana oli kova panostus. Sipilä oli lähes koko vuoden tehnyt osa-aikaista työtä. Leiripäiviä kertyi 60. Vuoden päätteeksi hänet valittiin Suomen parhaaksi painijaksi ja kaikkien urheilijoiden osalta hänet arvostettiin urheilutoimittajien äänestyksessä seitsemänneksi. Esa Murtoaron sijoitus MM-paineissa oli yhdeksäs. Hän oli jo aiemmin sijoittunut junioreiden EM-paineissa toiseksi.[19]

Sipilä jatkoi Olympiakomitean A-apurahaurheilijana myös vuoden 1987. C-raha myönnettiin Timo Niemelle, Toni Hannulalle ja Esa Murtoarolle. Jouni Luokkanen sai C-rahasta puolet. Lisäksi Olympiakomitea antoi TUL:n painille erityisvalmennusrahaa olympialaisia varten 45 000 markkaa. TUL:n urheiluvaliokunta myönsi A-apurahat Jyrki Vesteriselle ja Mika Viskarille, B-rahat Veijo Sillanpäälle ja yhteisesti Heikki Liimataiselle, Aki Tarinolle, Torsti Liuskalle, Ylä-Tikkurilan Kipinän Kari Turuselle, Harri Backille ja Terho Kettuselle sekä Juha Virtaselle ja Mäntän Valon Sakari Kaakkolahdelle. Lisäksi TUL:n urheiluvaliokunta tuki Olympiakomitean apurahaurheilijoista 2 000 markalla Jouni Luokkasta ja Tapio Sipilää 6 000 markalla.[20]

TUL:n painijat olivat hyvässä kunnossa Soulia edeltävänä vuonna. Timo Niemi palkittiin tammikuussa 1987 Herman Kare -turnauksen parhaana painijana.[21] Tampereella pidettävät EM-painit olivat haastava välietappi ennen Soulin olympiakisoja. Jouni Luokkanen karsi EM-paikasta Keijo Pehkosta vastaan häviten niukasti 2–3. TUL:n painijoista kisoihin pääsi kolme painijaa. Heistä Tapio Sipilä otti pronssia 68 kilon sarjassa.  Jyrki Vesterinen sijoittui 52 kg:n sarjassa seitsemänneksi. Risto Salopuro, 130 kg, ei sijoittunut. EM-kisojen jälkeen Sipilälle yritettiin löytää sponsoria, jonka avulla hän voisi harjoitella MM-kisoihin. Sopivana rahasummana pidettiin kahden kuukauden palkkaa. Sipilä ei lopulta lähtenyt MM-paineihin. Kisoissa Esa Murtoaro ei päässyt punnituksesta eteenpäin. Toni Hannula, 100 kg, paini kolme kierrosta.[22]

 

Kylmä Kalle tuli pitkän uran aikana tutuksi Timo Niemellekin, joka oli parhaimmillaan EM-pronssilla 1988 ja Barcelonan olympiakisoissa 1992 viides. Valok. Suomen Urheilumuseo.

EM-kisat Norjassa toukokuussa 1988 toivat Niemelle ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin, kun hän paini 82 kg:n sarjassa kolmanneksi. Seuraavaksi paras sijoitus oli Tapio Sipilän neljäs tila. Lisäksi Voikkaan Viestin Ismo Kamesaki oli yhdeksäs. Terho Kettunen hävisi kaksi ottelua. Sauli Heinonen toimi kisoissa valmentajana ja Kaimo Koponen olympiatarkkailijana.[23]

EM-kisojen jälkeen TUL:n painijaosto ja Painiliitto esittivät Olympiakomitealle Soulin kisoihin Keijo Pehkosta, Jukka Loikasta, Tapio Sipilää, Jouko Salomäkeä, Timo Niemeä ja Harri Koskelaa. Lisäksi Ismo Kamesakille, Esa Murtoarolle, Taisto Haloselle, Vesa Mäki-Turjalle, Juha Mäkelälle ja Pentti Mäkelälle annettiin lisänäyttömahdollisuus. Vapaapainissa Jouni Ilomäeltä ja Mika Lehdolta vaadittiin samaten menestystä kansainvälisissä turnauksissa ennen valintaa Souliin. TUL:n painijoista Olympiakomitea kelpuutti kisoihin Sipilän, Niemen ja Murtoaron. Heistä parhaiten menestyi jälleen kerran Tapio Sipilä, jonka kahdeksan kierroksen vääntö tuotti pronssia.  Loppuotteluun pääsyä oli vaikeuttanut lyhyt palautumisaika. Sipilä joutui painimaan kaksi ottelua tunnin sisällä. Esa Murtoaro oli kymmenes. Hänen kunto-ominaisuutensa arvioitiin viikko ennen kisoja hyviksi. Painonpudotus ei kuitenkaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mikä näkyi räväkkyyden puuttumisena. Timo Niemi paini kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Niemen painitaktiikassa arvioitiin olevan tarkistamisen varaa. Muutoin kunto-ominaisuudet olivat riittävän hyvät sarjaan. Valmentajana paikalla oli Sauli Heinonen.[24]

 

Tapio Sipilä sai tottua palkitsemistilaisuuksiin. Hän saavutti urallaan yhdeksän yleisen sarjan arvokisamitalia. Valok. Suomen Urheilumuseo.

Tapio Sipilän ura huippupainija päättyi Soulin olympiakisoihin, mutta TUL:n huippupainia hän ei jättänyt. Sipilän kansainvälistä kokemusta ja laajaa painitietämystä tarvittiin, koska liiton valmennuskuvioihin oli tulossa muutoksia. Tapio Sipilä saavutti hienolla urallaan yhteensä yhdeksän yleisen sarjan arvokisamitalia. TUL:n parhaaksi hänet valittiin 1980-luvulla seitsemän kertaa. Sipilä oli seurauskollinen. Hän edusti koko uransa, vuodesta 1965 alkaen, yhtä ja samaa seuraa, Muhoksen Voittoa.

Sauli Heinosen mielestä Tapio Sipilän menestyksen takana oli erinomainen koordinaatio, minkä ansiosta Sipilällä oli hyvä muuntelukyky yllättävissä tilanteissa. Sipilä osasi kääntää vastustajan heittoyritykset omaksi edukseen. Hän pystyi omalla erikoisella painiasennollaan pakottamaan vastustajansa tyylilleen sopivaksi. Hänellä oli erinomainen tasapaino. Etua oli siinäkin, että hän oli yleensä vastustajiaan pidempi.[25]